Your Cart

Pakistan – Lääkärintodistus vahvistaa, Arzoo on alaikäinen

Arzoo kuvassa oikealla, vieressään poliisi Fehmida Abbasi. Kuva: Sindhin provinssin hallinto

Pakistanissa lääkärit ovat vahvistaneet, että siepatuksi joutunut Arzoo Raja on korkeintaan 14-vuotias. Tämä tulos tukee Arzoon vanhempien oikeudelle toimittamissa Arzoon syntymätodistuksessa ja kastetodistuksessa kerrottuja tietoja. Oikeus totesi tämän nojalla Arzoon avioliiton 44-vuotiaan Ali Azharin kanssa laittomaksi.

Arzoon kotitaloa vastapäätä asuva Azhar sieppasi 13-vuotiaan Arzoon lokakuun 13. päivä. Myöhemmin hänen kerrottiin kääntyneen islamiin ja menneen naimisiin sieppaajansa kanssa.

Oikeus asettui kertaalleen sieppaajan puolelle, mutta marraskuun toisena päivänä poliisit määrättiin pelastamaan Arzoo sieppaajalta ja pidättämään Azhar. Arzoo vietiin turvataloon ja Azhar pidätettiin.

Marraskuun 5. päivä Arzoo oli jälleen oikeuden edessä. Tuolloin hän kertoi olevansa 18-vuotias ja menneensä Azharin kanssa naimisiin omasta tahdostaan. Hän väitti, ettei häntä oltu siepattu ja että islamiin kääntyminen oli hänen oma valintansa. Tämän jälkeen oikeus määräsi ryhmän lääkäreitä selvittämään Arzoon todellisen iän.

Tulokset julistettiin oikeudessa maanantaina 9. marraskuuta. Jälleen Arzoo sanoi haluavansa palata ”aviomiehensä” luo, ja että hän oli mennyt naimisiin omasta tahdostaan. Koska oikeus oli kuitenkin todennut hänet alaikäiseksi tähän ei suostuttu, ja Arzoo vietiin takaisin turvataloon.

Rita-äitiä ja Raja-isää oikeudessa avustava Jibran Nasir arvelee, että Arzoota on uhkailtu ja hän pelkää vanhempiensa turvallisuuden vuoksi, jonka tähden hän väittää menneensä naimisiin omasta tahdostaan.

Oikeus määräsi lisäksi poliisit syyttämään Azharia lapsiavioliitot kieltävän lain rikkomisesta. Oikeus kokoontuu seuraavan kerran marraskuun 23. päivä ja tuolloin on määrä selvittää, onko Arzoo kääntynyt islamiin vapaaehtoisesti tai voiko hän ylipäänsä alaikäisenä tehdä sellaista päätöstä.

Arzoon vanhemmat eivät ole saaneet tavata tytärtään. ”Antakaa minulle tyttäreni takaisin”, itkee Arzoon äiti, Rita Masih.

Valitettavasti on käynyt ilmi, että jotkut kristilliset tahot ovat pyrkineet hyötymään Arzoon tilanteesta. Rita-äiti kertoo, että viime viikonloppuna hänet ja hänen miehensä – joista kumpikaan ei osaa lukea kunnolla – yritettiin saada allekirjoittamaan leimamerkitty paperi. Paikalla oli onneksi vanhempien tukijoita ja he tutkivat, mitä paperissa luki. Kävi ilmi, että allekirjoituksen myötä Arzoon vanhemmat olisivat luopuneet tyttärensä huoltajuudesta ja se olisi siirtynyt ”tädille”, jonka nimen kohdalle oli paperiin jätetty tyhjä aukko myöhemmin täydennettäväksi.

Jibran Nasir kertoo, että tavoitteena oli saada Arzoon huoltajuus, jotta nämä kristillisinä hyväntekijöinä esiintyvät henkilöt voisivat kerätä rahaa itselleen Arzoon ylläpidon nimissä. Henkilöiden nimet on ilmoitettu poliisille, ja siitä on käynnistetty tutkinta.

Lähteet: International Christian Concern, UCAnews, Jibran Nasirin Twitter-tili

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print