Your Cart

Pakistan – Rukoile vapautusta vakavasti sairaalle jumalanpilkasta tuomitulle kristitylle

Esirukouksia pyydetään vakavasti sairaan pakistanilaisen kristityn Zafar Bhattin puolesta, jonka tuomiosta tehdyn valituksen käsittelyä on lykätty kolmella päivällä. Sen odotetaan nyt tapahtuvan 10. syyskuuta.

Rawalbindin kaupungista kotoisin oleva, diabetesta sairastava Zafar, on ollut vangittuna vuodesta 2012 lähtien. Hän sai sydänkohtauksen vankilassa 3. syyskuuta. Sekä hänen fyysinen että psyykkinen hyvinvointinsa antavat aihetta huoleen, ja hänen vaimonsa sanoo molempien heikentyvän päivä päivältä.

Zafarin asianajajat ovat pyytäneet Lahoren hovioikeudelta Zafarille välitöntä ehdollista vapautta hänen terveydentilansa perusteella, ja sairaalahoitoon pääsyä. He vaativat myös valituksen nopeutettua käsittelyä.

Zafar oli 47-vuotias, kun hänet toukokuussa 2017 tuomittiin elinkautiseen vankeuteen jumalanpilkasta. Hänen väitettiin lähettäneen Muhammedia herjaavia tekstiviestejä puhelimesta, joka ei edes ollut rekisteröity hänen nimiinsä. Zafar on jatkuvasti kiistänyt syytteet.

Zafar tuomittiin jumalanpilkkalain kohdan 295-C nojalla, josta automaattinen rangaistus on kuolemantuomio. Sen sijaan hänet kuitenkin tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Hänen asianajajansa sanovat sen johtuneen siitä, että häntä vastaan ei ollut ”mitään konkreettisia todisteita”.

Lähde: Barnabas Fund

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print