Your Cart

Pakistanissa kristittyjä syrjitty avustusten jaossa

Pakistanissa kristittyjä syrjitty avustusten jaossa

Pakistanista on alkanut kuulua tapauksista, joissa kristityiltä on evätty valtion koronakriisin vuoksi tarjoama ruoka-apu.

”Muutama päivä sitten Lahoressa kansalaisia kutsuttiin moskeijan kovaäänisten kautta noutamaan valtion tarjoamaa ruoka-apua”, paikallinen pastori kertoo. ”Kun kristityt saapuivat jakopaikalle ja esittivät henkilökorttinsa, henkilökunta pyysi heitä poistumaan jonosta väittäen, että ruoka-apu oli tarkoitettu ainoastaan muslimeille.”

Rachel Bibi, 50, oli yksi avustusta vaille jääneistä. ”Kristityt kohtaavat usein uskonnollista vihaa ja syrjintää. Emme silti osanneet kuvitellakaan tällaista syrjintää koronakriisin hetkellä.”

Paikallinen pastori kertoo saaneensa useita puheluja kyseisenä päivänä seurakuntalaisiltaan, jotka kertoivat heille tapahtuneen vastaavaa.

Kasurin kaupungissa yli 100 kristittyä perhettä jäi ilman valtion ruoka-apua, kun paikallisen moskeijan sheikki päätti, että apu jaetaan vain muslimeille.

Shakeel Ahmed, islaminuskoinen ihmisoikeusaktivisti, tuomitsee tapahtuneen: ”Tuomitsen tämän musliminaapurieni tekemän epäinhimillisen ja syrjivän teon. Sen johdosta joukko saman mielisiä henkilöitä kerää lahjoituksia liberaaleilta muslimeilta ruoka-avustusten ostamiseksi kristityille.”

Suurin osa Pakistanista on ollut karanteenissa 21. maaliskuuta lähtien, kun viranomaiset pyrkivät estämään koronan leviämistä. Eristyksellä on kuitenkin ollut vakavia vaikutuksia Pakistanin köyhille ja haavoittuvaisille kansalaisille, kuten uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluville.

Arviolta noin 45 prosenttia pakistanilaisista elää köyhyysrajan alapuolella ja saa tulonsa pääasiassa päivätöistä eläen kädestä suuhun. Karanteeni on estänyt monia päivätyöläisiä käymästä töissä, ja maassa uutisoidaan jo nälkiintymisestä.

Lähde: International Christian Concern

Herra, katso laupeudessasi Pakistanin kristittyjen puoleen, joita sorretaan Sinun Nimesi tähden. Vahvista heitä Hengelläsi ja ruoki heitä armossasi niin kuin ruokit omaa kansaasi mannalla erämaavaelluksen aikana. Kiitos Herra, että Sinä teet ihmeitä ilmaan määrää, eikä mikään ole Sinulle mahdotonta. Sinä voit muuttaa kivet leiviksi ja lähettää vaikka lintuja ruokkimaan omiasi. Sinä Herra olet luvannut pitää omistasi huolen, kiitos, että me tässäkin asiassa voimme luottaa Sinun apuusi ja huolenpitoosi.

Lataa kaikki aiheet pdf:nä tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print