Your Cart

Rukousaiheita maailmalta: Iran, Venäjä, Laos

masoud-rezaei
Masoud Rezaei vaimonsa kanssa.

Iranissa kahta uskovaa vankia ei päästetä ennenaikaiseen vapauteen, johon heillä lain mukaan on oikeus. Mohammed Roghangir ja Masoud Rezaei, molemmat entisiä muslimeja, pidätettiin lokakuussa 2012 kun he olivat rukoilemassa yhdessä. Heinäkuussa 2013 heidät tuomittiin ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista” ja ”järjestelmän vastaisesta propagandasta”. Mohammedin tuomio on kuusi vuotta, Massoudin viisi. Heidät kutsuttiin vankilaan heinäkuussa 2014. Lain mukaan heillä olisi oikeus päästä jo vapaiksi, mutta tiedustelupalvelu on kieltänyt tuomaria vapauttamasta heitä. Kotiseurakuntaa johtavaa Mohammedia on painostettu vapauduttuaan poistumaan Iranista. Hän on kieltäytynyt lähtemästä Iranista ja tämän arvellaan olevan syy sille, miksi heitä ei päästetä vapaiksi. Lähde: Middle East Concern

Venäjällä terrorismilain nojalla sakkoihin tuomitun yhdysvaltalaisen Donald Ossewaarden sakot on pidetty voimassa 30. syyskuuta käydyssä oikeudenkäynnissä. Syyttäjä toi oikeuteen uusia todisteita, joiden myötä syyttäjä pyrkii todistamaan Ossewaarden yhteyden Baptist International Mission -järjestöön (BIMI). Ossewaarden mukaan ”BIMI kerää minulle tarkoitetut lahjoitukset, välittää ne minulle ja tarjoaa muita tukipalveluita. En ole heidän työntekijänsä, en opeta heidän oppiaan ja ehdottomasti en yritä saada venäläisiä liittymään BIMI:iin.” Blogissaan hän kiittää puolestaan rukoilleita, sillä oman puheenvuoronsa tultua hän sanoo tunteneensa selvästi, miten Jumalan käsi oli hänen päällään ja hänelle annettiin sanat, jotka vain tulivat hänen suustaan ulos. Ossewaarde aikoo valittaa tuomiostaan ylimpiin oikeusasteisiin saakka. Lähde: Donald Ossewaarden blogi

somchi
Marttyyrien Ääni on auttanut myös tätä uskonsa tähden vainottua nuorta naista aloittamaan oman yrityksen.

Kiitosaiheena tällä viikolla on Sonxi, nuori laosilainen nainen, joka on maksanut kovan hinnan uskostaan, mutta se ei ole lannistanut häntä. Hänestä tuli kristitty, kun hän oli 14-vuotias. Vanhempien saatua tietää asiasta, he hakkasivat hänet, lukitsivat hänet huoneeseensa eivätkä antaneet hänelle ruokaa. Kun he tajusivat, että Sonxi ei silti luovu uskostaan, he uhkasivat pakottaa hänet prostituutioon. Sonxi pakeni kotoa ja myöhemmin hänen vanhempansa tekivät hänet perinnöttömäksi. Marttyyrien Ääni on tukenut Sonxia ja kustantanut hänen koulutuksensa ompelijaksi. Myöhemmin kustannettiin myös hänen raamattukouluopintonsa. Nyt Sonxi kertoo innokkaasti uskostaan ja osallistuu uusien kristittyjen opettajien kouluttamiseen. Tällä hetkellä hän vierailee seurakunnissa ja kouluttaa niissä pyhäkoulun opettajia. Lähde: Marttyyrien Ääni

Pdf-versio tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print