Syyria – Rukoilkaa Syyrian kristittyjen puolesta!

Kolme vuotta sen jälkeen, kun pastori muutti perheensä pois sodan repimästä kaupungista Syyriassa rauhallisempaan Sweidan druusikaupunkiin, 11.9. tapahtunut pommi-isku on jälleen tuonut väkivallan lähelle. Muiden Syyrian kristittyjen johtajien tavoin pastorin on nyt päätettävä, jäädäkö vai lähteä.

Seurakuntalaistensa lailla pastorin on arvioitava jäämisen riskit. Lisätaakkana pastoria painaa valinta – paetako oman perheensä suojelemiseksi vai jäädä opettamaan kristinuskoon kääntyneitä seurakuntalaisia, jotka muodostavat suurimman osan seurakunnasta.

Sweidan provinssi on ISISille houkuttelevaa aluetta, kertoo turvallisuussyistä nimettömänä pysyttelevä pastori. ”Sweida on tähtäimessä kahdesta syystä”, hän sanoo. ”Ensiksi, druusit eivät ole muslimeja. He ovat hyvin koulutettuja ja moderneja. Druusinaiset pukeutuvat melko modernisti. Toiseksi, druuseja pidetään hallitukselle uskollisina, joka tekee Sweidasta tärkeän kohteen ISISille.” ISISin joukot ovat tällä hetkellä noin 30 kilometrin päässä Sweidasta.

Toisin kuin pastorin aiempi seurakunta, seurakunta Sweidassa koostuu alueelle paenneista entisistä sunnimuslimeista ja druuseista. ”Puhuessamme kristittyjen kanssa kuulemme, että 80 % heistä haluaisi lähteä”, pastori kertoo. ”Kaksi asiaa kuitenkin pitää heidät täällä: heillä ei ole varaa lähteä ja toiseksi, minne he menisivät?” ISIS tunkeutuu yhä lännemmäksi Syyriassa ja turvapaikat kristityille alkavat loppua.

Sweidan druusit valmistautuvat puolustamaan aluettaan mahdollista hyökkääjää vastaan, mutta pastorin mukaan heillä ei ole riittävästi aseita puolustautua ISISiä vastaan. Jos ISIS pääsee etenemään Sweidaan, kristityt ja erityisesti heidän johtajansa tulevat olemaan ISISin etsimiä.

Christian Aid Mission