Artikkelit

Nigeria – Yli 20 kuollutta fulanien hyökkäyksessä

Fulanit hyökkäsivät aamulla 4. maaliskuuta kolmeen kylään Benuen osavaltion Mbacohonin alueella Kaakkois-Nigeriassa. Ainakin 23 ihmistä surmattiin.

”Se oli kauheaa. He tappoivat yli 20 ihmistä. Osa tapettiin ampumalla, osa viidakkoveitsillä!” raportoi paikallinen hallintoviranomainen, Reuben. ”Pakoon lähteneet ovat hajaantuneet kaikkialle.”

Kolme päivää myöhemmin fulanit hyökkäsivät jälleen lähellä olevaan kylään surmaten kolme ihmistä. ”Yksi seurakuntalaisistani tuli kertomaan, että hänen isänsä tapettiin. Toinen sanoi, että hänen vävynsä surmattiin”, kertoo paikallinen pastori Ajoh. Kaikki kolme surmansa saanutta kristittyä olivat naimisissa ja heillä on lapsia. ”Benuen kristityt rukoilevat ja tiedämme, että Jumala ei petä meitä!” pastori Ajoh lisää.

Tilanne Benuen osavaltiossa oli ollut suhteellisen rauhallinen lähes vuoden ajan ja asukkaat toivoivat, että rauha kestäisi. Nyt paikalliset arvelevat, että fulanit pidättäytyivät iskuista, jotta presidentinvaalien yli päästäisiin rauhassa. ”Ennen presidentinvaaleja he siirtyivät pois, mutta nyt heitä palaa satamäärin”, paikallinen asukas kertoi.

Lähde: International Christian Concern

Rukoile fulanien hyökkäyksessä omaisiaan menettäneiden puolesta. Kiitos Herralle, että kirkkoisku epäonnistui!


Nigerian kristityt ovat sekä fulanien että Boko Haramin vihan kohteena. Rukoile, että Herra varjelisi heitä ja puhuttelisi Nigerian viranomaisia, jotka ovat kääntäneet selkänsä erityisesti fulanien, mutta myös Boko Haramin uhreille.

Viikon kaikki rukousaiheet pdf:nä saat tästä.

Lyhyesti ja rukoillen – Nigeriassa autetut kristityt

Nigeriassa avustimme maaliskuussa kristittyjä, joiden kyliin oli hyökätty ja he olivat paenneet läheiseen kaupunkiin. Paenneita oli yhteensä noin 6000 ja heille tarjottiin ruoka- ja lääkintäapua.

Paikallinen kumppanijärjestö on parhaillaan uudella vierailulla heidän luonaan. Osa paenneista on palannut kotikyliinsä, mutta osa on asettunut sisäisten maanpakolaisten pakolaisleireille.

Ryhmä kävi ensin leirillä, jolla oli 3000 pakolaista. Heille vietiin lääkintäapua ja ruokaa, lisäksi heille tarjottiin traumaterapiaa.

Toisella pakolaisleirillä asuu jopa 34.500 pakolaista, vastasyntyneistä vanhuksiin.

Pelkästään Keski-Nigerian Benuen ja Nasarawan osavaltioissa on maansisäisiä pakolaisia noin 300.000. Nämä alueet ovat Nigerian vilja-aitta, joka elättää tuotannollaan koko maan.

Paikallisen kumppanin mukaan tilanne vaatii jumalallista väliintuloa, rukoile sen puolesta.
Isä, kiitos paikallisista uskovista ja järjestöistä, jotka auttavat hyökkäysten uhreja. Varusta heidät työhön, anna viisautta ja johdata heitä.

Pdf-versio viikon kaikista rukousaiheista tästä.

Rukousaiheita maailmalta – Kenia, Burma, Nigeria

Vain viikko sen jälkeen, kun pyysimme rukoilemaan Koillis-Kenian kristittyjen puolesta, jotka pelkäsivät al-Shabaabin aikovan hyökätä heitä vastaan, al-Shabaabin terroristeiksi epäillyt henkilöt saapuivat alakouluun Koillis-Keniassa 31. toukokuuta ja ampuivat kristityn opettajan, Elly Oloo Ojieman, kuoliaaksi oppilaidensa edessä. Sen jälkeen hyökkääjät sieppasivat toisen kristityn opettajan, Joseph Kamaun sekä islaminuskoisen opettajan, joka yritti suojella työtoveriaan sanoen hyökkääjille, että kuolisi kristityn opettajatoverinsa kanssa. Hyökkääjät suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Näytämme sinulle mitä vääräuskoisten suojelemisesta seuraa.” Sen jälkeen miehet vietiin pois eikä heistä ole kuultu sen jälkeen. Lähde: Morning Star News

Burmassa viime jouluna pidätetyistä kahdesta pastorista toinen on sairastunut. Pastori Dom Dawng Nawng Lattin (65) kunto on heikentynyt, lisäksi hän kärsii astmasta ja ripulista, kertovat hänen vaimonsa, asianajajansa ja hänen kanssaan pidätetty pastori La Jaw Gam Hseng. Heidät pidätettiin, kun he avustivat journalisteja raportoimaan armeijan tuhoamasta katolisesta kirkosta pohjoisessa Shanin osavaltiossa. Ensimmäinen oikeudenkäynti heitä vastaan pidettiin 3. toukokuuta. Heitä syytetään vakoilusta ja aseistautuneiden etnisten ryhmien tukemisesta. Miehet voidaan tuomita 3-5 vuodeksi vankilaan. Pastorin vaimo, Khon Peng, vie miehelleen ruokaa ja lääkkeitä, mutta uuteen vankilaan siirron jälkeen matka on pitkä ja vaikea. Lähde: Morning Star News

Fulani-paimentolainen laiduntamassa karjaansa. Kuva: Rosie Lodge/VisualHunt

Nigerian Benuen osavaltiossa on allekirjoitettu avoimen laiduntamisen kieltävä laki. Tämä on hyvä uutinen, sillä Benuen osavaltio on yksi eniten kiertelevien fulani-paimentolaisten hyökkäyksistä kärsineitä. Viimeisen kahden vuoden aikana hyökkäyksissä on saanut surmansa yli 500 henkilöä, suurin osa heistä kristittyjä maanviljelijöitä. Vielä useammat ovat joutuneet pakenemaan ja menettäneet maansa ja omaisuutensa fulanien vallattua ne. Lain rikkomisesta seuraa viisi vuotta vankeutta ja miljoonan Nigerian nairan suuruinen sakko, eli noin 2800 euroa. Jos lakia tullaan valvomaan asianmukaisesti, se voi tuoda kaivatun lopun vuosia kestäneille hyökkäyksille. Lähteet: Daily Post, Vanguard

Pdf-versio tästä klikkaamalla.