Artikkelit

Iranilainen kristitty maansisäiseen karkotukseen, eroon perheestä

Mohammadreza Omidi vaimonsa Maryamin ja tytärtensä Saran ja Sandran kanssa. Kuva: Article 18

Neljä viikkoa vankilasta vapautumisensa jälkeen iranilainen kristinuskoon kääntynyt Mohammadreza Omidi matkasi kohti etelää, yli tuhannen kilometrin päähän kodistaan ja perheestään. Siellä hänen on määrä aloittaa hänelle määrätty maansisäinen karkotus.

Mohammadreza oli alun perin tuomittu kymmeneksi vuodeksi vankeuteen kotiseurakunnan toimintaan osallistumisesta sekä kahdeksi vuodeksi maansisäiseen karkotukseen. Aiemmin tänä vuonna hänen tuomionsa lyhennettiin kahteen vuoteen, ja tuo aika tuli täyteen 18. elokuuta.

Myös karkotusta lyhennettiin kolmella kuukaudella hänen vankilassa viettämänsä ylimääräisen ajan vuoksi.

Mohammadrezan vaimo, Maryam, ja heidän kaksi teini-ikäistä tytärtään, Sara ja Sandra, jäivät Rashtiin, Pohjois-Iraniin, kun Mohammadreza matkusti toiselle puolelle maata tietämättä, mikä häntä siellä odottaisi.

Mohammadreza on toinen iranilainen kristitty, joka on tuomittu maansisäiseen karkotukseen. Hän seurasi Ebrahim Firouzin jalanjälkiä, joka on jo kärsinyt lähes vuoden karkotuksestaan Kaakkois-Iranissa, ja jolla on vielä kaksi vuotta jäljellä.

Mohammadreza suhtautui tilanteeseensa rauhallisesti ja kertoi läheiselle ystävälleen: ”Luotan tässä asiassa Jumalaan, kuten tein vankeusaikananikin.”

”Monet ihmiset, jopa läheiseni, pitävät karkotusta hukkaan heitettynä aikana. Mutta kun näen itseni yhtenä palasena Jumalan rakentamassa palapelissä, otan iloiten vastaan tämän mahdollisuuden kokea karkotukseni. Minun kokemukseni voi auttaa toisia kristittyjä, jotka saavat myöhemmin samanlaisen rangaistuksen”, Mohammadreza kertoo.

Aluksi luultiin, että Mohammadrezan karkotustuomio olisi peruttu, kun hänen tuomiotaan lyhennettiin. Vankilasta lähtiessään hänelle kuitenkin kerrottiin, että hän joutuisi karkotetuksi.

Niinpä vain viikkoja tunteikkaasta jälleennäkemisestä perheensä kanssa, Mohammadreza lähti taas matkaan kohti tuntematonta. Video Mohammadrezan kotiinpaluusta on nähtävissä täällä.

Hän ei tiedä, mitä hän tekee Borazjanissa, eikä sitäkään, voiko hän tuoda vaimonsa ja yhä koulua käyvät tyttärensä sinne. Eteläinen Iran on huomattavasti ankarampaa seutua ympäristönsä ja ilmastonsa suhteen, kuin perheen koti lähellä Kaspianmerta.

Mohammadreza matkusti yli tuhannen kilometrin matkan Borazjaniin bussilla, omalla kustannuksellaan. Samoin hänen on itse kustannettava elämänsä siellä, pyrkiessään luomaan uuden elämän itselleen vieraassa kaupungissa kaukana kotoa.

Olemme käynnistäneet vetoomuskampanjan Iranin kristittyjen puolesta. Voit pyytää vetoomuksen allekirjoitettavaksesi toimistostamme info@marttyyrienaani.fi tai 040 5522 309 (arkisin klo 9-15). Muista kertoa haluatko vetoomuksen allekirjoitettavaksesi sähköpostilla vai postitse.

Lähde: Article 18

Iranilainen ex-vanki kertoo vankeudestaan ja karkotuksestaan

Iranilainen ex-vanki kertoo vankeudestaan ja karkotuksestaan

Ebrahim Firouzi. Kuva: Middle East Concern

Kuusi vuotta vankilassa uskonsa tähden ollut Ebrahim Firouzi, joka vankeutensa jälkeen määrättiin maansisäiseen karkotukseen, on antanut haastattelun Article 18 -järjestön vaikuttamistyön johtajalle Mansour Borjille. Äskettäin Ebrahimin kahden vuoden pituista maansisäistä karkotusta jatkettiin 11 kuukaudella luvattoman poistumisen vuoksi.

Voitko kertoa missä olet, kuinka voit, ja millaista elämäsi karkotuksessa on?

Asun nyt Raskin kaupungissa lähellä Sarbazia, Sistanin ja Balutsistanin provinssissa.

Noin kaksi viikkoa vankilasta vapautumiseni jälkeen ilmoittauduin tänne aloittamaan minulle vuonna 2013 määrätyn maansisäisen karkotuksen. Ensin minun oli oltava kuusi vuotta vankilassa, ja sitten tuli aika kärsiä tämä tuomio.

Voitko kertoa millaiset olot sinulla on karkotuksessa ja mitä rajoitteita sinuun kohdistuu?

Kuten muidenkin karkotettujen, minun on ilmoittauduttava poliisiasemalle joka päivä. Muutoin elämäni on sellaista mitä tällä paikalla on tarjottavana, olen kuin muutkin kansalaiset.

Oletko voinut soittaa perheellesi ja ystävillesi, tai ovatko he voineet vierailla luonasi? Jos he matkustaisivat sinne, saisivatko he tulla tapaamaan sinua?

Kyllä, se on mahdollista, mutta täytyy ottaa huomioon etäisyys sekä olosuhteeni täällä.

Elän täällä väliaikaista elämää, eikä minun todellakaan ole mahdollista järjestää mukavaa kotia, jonne vieraiden olisi hyvä tulla.

Koska olen ollut itse vankilassa minä voin elää missä oloissa tahansa, mutta perheen ja vieraiden laita on toisin. En ollut nähnyt siskoani neljään vuoteen, joten hän tuli tänne tapaamaan minua. Autonsa takakontissa hänellä oli mukana makuupussi, ruokaa ja muita tarpeita. Sellaiset minun olosuhteeni ovat.

Ja luulen, että kestää ainakin muutaman tunnin matkustaa sinne? Viimeksi kun matkustit sieltä, kuinka kauan matka Teheraniin kesti?

Jos matkustaa Teheraniin bussilla, se kestää 26 tuntia.

Jos matkustaa lentokoneella, on ensin matkustettava täältä 200 kilometriä neljällä eri kulkuneuvolla Chabaharin lentokentälle. Sieltä voi lentää Teheraniin, ja se kestää kolme tuntia.

Oletko tutustunut paikallisiin asukkaisiin ja naapureihin? Oletko huomannut mikä heidän suhtautumisensa sinuun on?

Kun saavuin tänne, he eivät tienneet minusta mitään eikä heillä ollut hyviä kokemuksia aiemmista karkotetuista.

Minulla oli suuria ongelmia vuokrata asunto, mutta kun paikalliset ymmärsivät tilanteeni – kerroin heille, että olen karkotettuna, mutta että en ole rikollinen – silloin heidän asenteensa muuttui. Ensimmäisenä yönä, jonka monet karkotetut viettävät kadulla, minut otettiin vastaan ja vietin yön erään paikallisen asukkaan luona.

Seuraavana aamuna tämä henkilö järjesti minulle asunnon, yhdessä päivässä! Pystyin asumaan siellä väliaikaisesti, kunnes sain vuokrattua sopivamman asunnon, jossa nyt asun.

Paikallisten suhtautumisesta minuun ja siihen että minä en ole muslimi, kun suurin osa heistä on sunnimuslimeja (suurin osa Iranin muslimeista on shiiamuslimeja). Vankilassa yksi kuulustelijoista tiesi, että minut karkotettaisiin ja hän sanoi: ”Me emme tapa sinua, me lähetämme sinut karkotukseen, jossa salafistit ja fanaatikot tappavat sinut!”

No, aikani vankilassa tuli päätökseensä ja nuo sanat kaikuivat mielessäni.

Mutta kiitos Jumalalle, että heti kun tuli tietoon, että olen siellä ainoastaan uskoni tähden, nämä rakkaat ihmiset ottivat minut vieraakseen ensimmäiseksi yöksi.

Miltä paikallisista tuntuu, kun heidän kotikaupunkiinsa karkotetaan ihmisiä?

Ajattele, että joku sanoisi minulle: ”Ebrahim, kotisi on likainen ja ruma.” Miltä tuntuisi asua sellaisessa paikassa?

Siltä heistä tuntuu. Viranomaiset sanovat avoimesti, että elämä on täällä hyvin vaikeaa. Mutta täällä asuvat ovat omanarvontuntoisia ja kunniallisia kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Vaikeuksista huolimatta he eivät järjestä mielenosoituksia, niin kuin muissa kaupungeissa tehdään.

Olit vankilassa yli kuusi vuotta ja nyt olet karkotettuna. Miltä sinusta nyt tuntuu? Viime vuosiisi on varmasti mahtunut useita ylä- ja alamäkiä?

Sinä ja muut kristityt ystävät ymmärrätte mitä tarkoitan. Ilo ja onni, mitä kaikki toivovat osakseen, koin sitä toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän, kuten kaikki. Mutta ilo, josta Raamattu puhuu, se oli aina luonani ja tulee aina olemaan. Nytkin.

Inhimillisestä näkökulmasta katsoen koin tuskallisia tapahtumia – äitini kuolema, ainoan veljeni häät. Varmasti, nämä olisivat vaikeita hetkiä kaikille.

Mutta ilo Herrassa ja se luottamus, mikä meillä on Jumalassa, auttaa meitä jatkamaan ja se on kantanut minua niin, että en koskaan tuntenut, etten kestäisi enää.

Tiedän, että monet ovat rukoilleet vapautumiseni puolesta, mutta itse en ole sitä rukoillut. Olen aina rukoillut: ”Jumala, tapahtukoon Sinun tahtosi. Oli Sinun tahtosi, että jouduin vankilaan, olen siitä varma, joten luotan suunnitelmaasi. Anna minulle voimia elää oikein loppuun saakka.”

Tämä oli aina rukoukseni. Ystäväni lähettivät minulle viestejä ja sanoivat: ”Me rukoilemme vapautumisesi puolesta.” Minä kiitin heitä aina, mutta pyysin heitä rukoilemaan vain, että Jumalan tahto tapahtuisi kohdallani vankilassa.

Joka tapauksessa, ulkona vankilasta oleminen on ihan samanlaista kuin vankilassa, ainoastaan tilaa on enemmän.

Iran – Ebrahim Firouzi vapautui, karkotetaan

Ebrahim Firouzi. Kuva: Middle East Concern

Kristinuskoon kääntynyt Ebrahim Firouzi on päästetty kotiin Rajaei Shahrin vankilasta Karajissa, jossa hän vietti kuusi vuotta uskonsa tähden vangittuna. Nyt häntä kuitenkin odottaa kaksi vuotta kestävä maansisäinen karkotus syrjäiseen Sharbazin kaupunkiin lähelle Pakistanin rajaa.

32-vuotias Ebrahim on pyytänyt saada viettää muutaman viikon kotona ennen karkotusta, mutta takuita pyyntöön suostumisesta ei ole.

Ebrahimin äiti kuoli viime joulukuussa, mutta Ebrahim ei päässyt hänen hautajaisiinsa.

Jos, ja kuten todennäköistä on, Ebrahimin karkotus tullaan toteuttamaan, hänestä tulee ensimmäinen iranilainen kristitty, joka tämän rangaistuksen joutuu kärsimään. Sittemmin myös Yousef Nadarkhanille ja Mohammad Reza Omidille on määrätty maansisäinen karkotus, kun he lopulta vapautuvat vankilasta.

Ebrahim on kertonut terveytensä olevan hyvä, ja että hän iloitsee ystäviltään saamistaan puheluista. Hän pyytää rukoilemaan vankilaan jääneen ystävänsä puolesta, jolla on akuutteja tarpeita. Lisäksi hän pyytää rukoilemaan omasta puolestaan, etenkin kärsivällisyyttä tilanteisiin, jolloin hän alkaa tuntea turhautumista tai vihaa.

Kiitos kaikille teille, jotka kirjoititte hänelle, kun hän oli vankilassa!

Lähde: Middle East Concern

Kiitos, että Ebrahim on päässyt vapauteen. Suo armossasi ja hyvyydessäsi, että hän saa viettää hetken rauhassa kotonaan, ennen karkotusta. Anna rakkautesi ja rauhasi voittaa kaikki hänen sydämeensä hiipivät vihollisen nuolet ja metkut. Vahvista kaikkia vankeudessa olevia kristittyjä ja suo heille tarvittava apu kaikkiin tilanteisiin.

Saat tästä kaikki rukousaiheet pdf-tiedostona

Iran – Vangittu uskova pääsiäisvapaalla

Sevada Aghaser, kuvassa vasemmalla.

Iranilainen armenialaiskristitty Sevada Aghaser, joka kärsii viiden vuoden vankeustuomiota ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista kotiseurakunnan toimintaan osallistumalla”, pääsi vankilasta lyhyelle lomalle pääsiäisen aikaan, kertoo Article 18.

Sevada on ollut vangittuna heinäkuusta 2017 lähtien. Tänä pääsiäissunnuntaina hän lauloi seurakuntansa kuorossa, kuten hänellä oli tapana ennen vankilaan joutumista. Lyhyen lomansa aikana hän vietti myös 30-vuotispäiväänsä. Hänen on määrä palata vankilaan torstaina 25. huhtikuuta.

Kuva hänestä laulamassa Teheranin St. Gregoryn kirkossa julkaistiin Iranin valtion ohjauksessa olevan IRNA-uutistoimiston nettisivulla. Tämä on toinen kerta, kun Sevada on päässyt väliaikaiseen vapauteen vankilasta. Edellisen kerran hän oli vapaalla viikon toukokuussa 2018.

Alun perin hänet pidätettiin elokuussa 2013 islamista kristinuskoon kääntyneen Ebrahim Firouzin kanssa. Hän pääsi ehdonalaiseen maaliskuussa 2014.

Seuraavan vuoden huhtikuussa hänet ja Ebrahim tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen. Hän valitti tuomiosta, mutta se hylättiin, joten hän ilmoittautui vankilaan heinäkuussa 2017.

Rukoile, että tämä lyhyt vapaus antaisi Sevadalle voimia tuleviin vankeuspäiviin.

Kiitos Herralle siitä, että hän pääsi vapaalle. Rukoile niiden uskonsa tähden vangittujen puolesta, joiden kohdalla tämä oikeus ei toteudu, että Herra virvoittaisi ja vahvistaisi heitä vankeudessa.

Viikon kaikki rukousaiheet saat tästä pdf-versiona.

Iranissa vangitun kristityn suuri suru

Iranilainen kristitty Ebrahim Firouzi on ollut vangittuna vuodesta 2013 lähtien. Alun perin hänet tuomittiin vuodeksi vankeuteen kristillisen toiminnan vuoksi. Sen jälkeen järjestettiin uusi oikeudenkäynti, ja hänet tuomittiin vielä viideksi vuodeksi vankeuteen ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista, laittomaan kokoontumiseen osallistumisesta sekä juonittelusta ulkomaisten tahojen kanssa”. Lisäksi hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi maansisäiseen karkotukseen syrjäiseen Sarbazin kaupunkiin, joka pannaan täytäntöön, kun vankeustuomio päättyy. Tällä hetkellä hän on vangittuna Rajaei-Shahrin vankilassa Karajissa.

Ebrahimin äiti sairasti syöpää ja anoi useita kertoja oikeudelta lupaa, että hänen poikansa voisi tulla käymään hänen luonaan. Sairautensa vuoksi äiti ei kyennyt vierailemaan Ebrahimin luona vankilassa. Kaikki pyynnöt kuitenkin evättiin.

Nyt, maanantaina 3. joulukuuta, Ebrahimin äiti Kobra Kamrani menehtyi. Äidin hautajaiset järjestettiin seuraavana päivänä, eikä Ebrahim ehtinyt anoa lupaa osallistua niihin.

Lähde: Middle East Concern

Rukoile, että Ebrahim ja hänen perheensä saisi tuntea Jumalan läsnäolon ja lohdutuksen näinä murheen päivinä.
Rukoile, että Ebrahim vapautettaisiin pian.
Rukoile, että vankilaviranomaiset osoittaisivat enemmän myötätuntoa vangittuja kohtaan.

Viikon kaikki rukousaiheet löydät tästä.

Lyhyesti ja rukoillen – Iranilaiselta uskovalta vangilta evätty sairaanhoito

Ebrahim Firouzi, islamista kristinuskoon kääntynyt uskova kärsii viiden vuoden vankeustuomiota Rajaei-Shahrin vankilassa Karajissa.

Hänen kerrotaan kärsineen jo pitkään hammassärystä, mutta häntä ei päästetä lääkäriin. Tilanteen tunteva lähde kertoo, että särky on levinnyt hänen leukaansa ja kasvoihinsa, eikä Ebrahim kykene enää edes syömään.

Ebrahim on jo kärsinyt yli puolet tuomiostaan, mutta häneltä on myös evätty hänelle kuuluva oikeus lomaan vankilasta. Hänen äitinsä sairastaa syöpää ja on menettänyt näkönsä, eikä pysty vierailemaan poikansa luona vankilassa. Loman epääminen Ebrahimilta on heikentänyt äidin vointia entisestään.

Ebrahim on ollut vangittuna elokuusta 2013 lähtien. Hänen tuomionsa tuli täyteen tammikuussa 2015, mutta vapaaksi pääsyn sijasta hänet tuomittiin vielä viideksi vuodeksi vankilaan ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista”.

Lähde: Mohabat News

Rukoile, että Jumalan parantava käsi koskettaisi niin Ebrahimia kuin hänen äitiään.
Kiitos siitä, että omasta ahdingostaan huolimatta Ebrahim on toistuvasti puhunut toisten syyttä vangittujen puolesta.
Pyydä Herraa vahvistamaan ja rohkaisemaan Iranissa uskonsa tähden vangittuja.

Kaikki viikon rukousaiheet pdf-versiona tästä.

Toinenkin uskova vanki nälkälakkoon Iranissa

Ebrahim Firouzi

Kesäkuun lopun jälkeen 12 kristittyä, joista kaksi on pastoreita, on tuomittu kymmeneksi vuodeksi tai pidemmäksi ajaksi vankeuteen väitetyistä kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista tai vastaavanlaisista rikoksista.

Vastalauseena tälle epäoikeudenmukaisuudelle, kristinuskoon kääntynyt vanki Ebrahim Firouzi on ilmoittanut kymmenen päivää kestävästä nälkälakostaan. Hän aloitti nälkälakkonsa 17. heinäkuuta. ”Ottaen huomioon oikeusviranomaisten töykeän ja julman käyttäytymisen kristinuskoon kääntyneitä kohtaan, kristillisen kirjallisuuden epäämisen minulta sekä epäreilut ja ankarat tuomiot kristinuskoon kääntyneille, olen päättänyt ryhtyä nälkälakkoon”, hän kirjoittaa. Lisäksi hän kirjoitti Teheranin yleiselle syyttäjälle sanoen: ”Iranin valtio ei voi päättää onko henkilö kristitty vai ei, tämä päätös kuuluu seurakunnalle.”

Ebrahim pidätettiin Teheranissa 21.8.2013. Hänen oli määrä vapautua tammikuussa 2015 kärsittyään kymmenen kuukauden tuomionsa Iranin hallinnon vastaisesta propagandasta, islamin sakramenttien loukkaamisesta sekä kansallisen turvallisuuden vastaisesti toimimisesta. Vapauttamisen sijaan häntä vastaan esitettiin uusia syytteitä ”kansallisen turvallisuuden vastaisesta toiminnasta, kokoontumisesta ja juonittelusta” ja hänet tuomittiin vielä viideksi vuodeksi vankeuteen. Ebrahim kärsii tuomiotaan Rajaei Shahrin vankilassa Karajissa.

Aikaisemmin nälkälakostaan ilmoittaneen Amin Afshar Naderin terveydentilan kerrotaan heikentyneen vaarallisesti. Hän on laihtunut kymmenen kiloa ja hänen verenpaineensa on matala.

Lähteet: Middle East Concern, Mohabat News

Iranissa pidätetyt ja vangitut tarvitsevat rukouksiamme

Iranilaiset kristityt pyytävät rukoilemaan vangittujen ja pidätettyjen uskovien puolesta, joiden tilanteessa on tapahtunut nyt muutoksia. Yhtä lailla rukousten tarpeessa ovat he, joista ei ole kuulunut mitään.

Kristinuskoon kääntynyt Ebrahim Firouzi pidätettiin 21.8.2013. Hänen oli määrä vapautua tammikuussa 2015, mutta vapauttamisen sijaan hänet tuomittiin huhtikuussa 2015 viideksi vuodeksi vankeuteen ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista, kokoontumisista ja juonittelusta”. Hän valitti tuomiosta, mutta nyt on tullut tieto, että tuomio pidetään voimassa. Tänä aikana hänen äitinsä on sairastunut syöpään, eikä pysty huolehtimaan itsestään. Ebrahimille ei ole annettu lomaa vankilasta vieraillakseen äitinsä luona.

 

Firuzkuhissa viime elokuussa piknikin yhteydessä pidätettyjä viittä uskovaa miestä syytetään nyt ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista” sekä ”kotiseurakuntien perustamisesta ja johtamisesta”. Lisäksi Ramiel Bet Tamrazia syytetään isänsä, pastori Victor Bet Tamrazin, opetusten levittämisestä. Arvellaan, että viimeinen kuuleminen heidän tapauksessaan pidetään tulevien viikkojen aikana, jolloin myös tuomio julistetaan.

 

Helmikuun 20. päivä Urmiassa vallankumouskaartin pidättämät kristinuskoon kääntyneet äiti ja poika, Anousheh Reza Bakhsh ja Soheil Zagarzadeh Sani, ovat yhä kateissa.

 

Viime viikolla pyysimme rukoilemaan Maryam Naghash Zargaranin puolesta, joka tarvitsisi sairaalahoitoa synnynnäisen sydänvikansa vuoksi. Tämänhetkisten tietojemme mukaan häntä ei edelleenkään ole päästetty sairaalaan.

Lähteet: Middle East Concern, Mohabat News, Morning Star News

Iranilaiset uskovat vangit tarvitsevat esirukouksia

Uskonsa tähden vangitut Ebrahim Firouzi ja Maryam Naghash Zargaran tarvitsevat esirukouksiamme.

MaryamMaryam pääsi kesäkuussa vankilasta sairaalaan hoitoon vakavien terveysongelmiensa vuoksi, mutta hänet määrättiin palaamaan vankilaan kesken hoitojen. Sairaalahoito järjestettiin Maryamin mentyä nälkälakkoon. Sairaalaan vietäessä Maryam oli niin heikossa kunnossa, että hän oli vain ajoittain tajuissaan.

Maryam aloitti jälleen 5. heinäkuuta nälkälakon ja viimeisimpien tietojen mukaan, jotka ovat heinäkuun 15. päivältä, nälkälakko jatkuu edelleen. Hän sanoo jatkavansa nälkälakkoa vapautumiseensa saakka. Hän kieltäytyy hoidosta vankilan klinikalla, koska edellisellä kerralla vankilan lääkäri oli ahdistellut häntä ja kironnut hänelle, väittäen hänen valehtelevan nälkälakostaan.

Ebrahim Firouzi odotti viiden vuoden vankeustuomiostaan tekemänsä valituksen Ebrahim Firouzikäsittelyä. Hän sai 13. heinäkuuta ilmoituksen käsittelystä ja hänet pyydettiin paikalle. Ebrahim ei kuitenkaan suostunut lähtemään, sillä hän oli siinä käsityksessä, että hänen lakimiehensä paikallaolo riittää.

Kun Ebrahim kieltäytyi lähtemästä oikeuteen, vanginvartijat hakkasivat hänet. Sen jälkeen hänet raahattiin väkisin oikeuteen. Matka oli kuitenkin turha, sillä yksi tuomareista ei ollut paikalla ja vetoomusoikeudenkäynti lykättiin marraskuulle.

Maaliskuussa Ebrahim kirjoitti näin: ”Jeesus on esimerkkimme, Vapahtaja, joka tuli keskuuteemme ristiinnaulittavaksi ja pelastamaan meidät. Toisinaan meidän on uhrattava vapautemme elääksemme Jumalan rakkaudessa, joten en voi ajatella vain itseäni, kun niin monet muut uskovat kärsivät vainoa.”

Sekä Maryamille että Ebrahimille on mahdollista kirjoittaa. Osoitteet voi pyytää toimistostamme: info@vomfinland.fi tai 040 5522 309.

Lähteet: Amnesty International, Middle East Concern

Lyhyet uutiset: rukousaiheita maailmalta

PienennettyTyömme Irakissa on sekä kiitos- että rukousaiheemme. Ryhmämme matka Irakiin oli hyvin onnistunut, mistä kiitämme Jumalaa. Olemme myös kiitollisia tukijoillemme, jotka mahdollistavat siellä tehtävän avustustyön. Tällä matkalla kävi ilmi, että avun tarve Nahlan alueella onkin suurempi kuin aiemmin oletimme, joten rukousaiheemme on, että voisimme vastata tuohon tarpeeseen. Seuraa tiedotustamme, ensimmäinen matkaraportti Irakin-matkalta julkaistaan perjantaina.

 

Bahri evangelical church. Kuva Morning Star News

Bahri-seurakunta. Kuva: Morning Star News

Sudanissa khartoumilaisen Bahri-seurakunnan vaikeudet viranomaisten kanssa jatkuvat. Viranomaiset nimittivät seurakunnan johtoon komitean, joka alkoi myydä seurakunnan omistamia kiinteistöjä pois. Oikeus on todennut komitean laittomaksi, mutta sen toiminta jatkuu siitä huolimatta. Nyt komitea myi seurakunnalle kuuluvan koulun. Seurakunta protestoi tapahtunutta ja sen johdosta poliisit pidättivät 14 seurakuntalaista. Kolme päivää myöhemmin heidät vapautettiin sen jälkeen, kun he kaikki saivat sakot viranomaisten vastustamisesta. Viisi seurakuntalaista joutuu vielä myöhemmin oikeuteen, heitä syytetään kirjallisen lupauksen rikkomisesta. Kyseiset viisi uskovaa oli pidätetty joiksikin tunneiksi jo aiemmin, kun he protestoivat koulun myymistä. He vapautuivat allekirjoitettuaan lupauksen, jonka mukaan eivät enää ”häiritsisi rauhaa”. (Lähde: Middle East Concern)

Ebrahim Firouzi2Iranissa vankilassa oleva uskova Ebrahim Firouzi odottaa nyt, että hänen valituksensa viiden vuoden vankeustuomiosta tulisi oikeuden käsittelyyn. Hän on odottanut vangittuna valituksen käsittelyä jo yli vuoden, viime vuoden huhtikuusta lähtien. Vallankumoustuomioistuin tuomitsi hänet ”kansallisen turvallisuuden vahingoittamiseksi kootun ryhmän perustamisesta”, koska hän järjesti uskovien kokoontumisia ja evankelioi. Muistakaa Ebrahimia rukouksin, hänelle voi myös kirjoittaa. Ebrahimin ja joidenkin muiden vangittujen uskovien osoitteita voi tiedustella toimistostamme 040 552 2309 tai info@vomfinland.fi. (Lähde: Middle East Concern)

Pdf-versio tästä.