Artikkelit

Lyhyesti maailmalta – Kenia, Intia, Tadzikistan

Yksi Kenian turvatalomme asukkaista on Ahlam, nuori Keniassa syntynyt somalialaistaustainen nainen. Hän kävi kristillistä koulua, jossa hän tutustui kristittyihin ja kristinuskoon. Kun hän sitten sairastui ja odotti leikkausta, hän tuli ajatelleeksi, mihin hän joutuisi, jos ei heräisi leikkauksesta. Tuolloin hän tunsi Jeesuksen läsnäolon ja asetti uskonsa Häneen.

  • Hän kävi salaa seurakunnassa, mutta kerran eräs perheenjäsen varjosti häntä ja paljasti koko perheelle, että Ahlam on kristitty. Häneltä otettiin kaikki henkilöpaperit pois ja hänet vietiin toiselle paikkakunnalle, jotta hän ei enää voisi olla tekemisissä kristittyjen kanssa. Siellä hän sai kuitenkin liikkua melko vapaasti ja onnistui hankkimaan itselleen uudelleen matkustamisen mahdollistavan henkilökortin. Hän pakeni perheensä luota ja päätyi erinäisten vaiheiden kautta tukemaamme turvakotiin. Hänen perheensä etsii häntä yhä, eikä hän ole voinut olla heihin yhteydessä.

    Ahlam haluaa jatkaa elämässään eteenpäin ja olla rohkea uskossaan Jeesukseen, rukoile tämän toiveen puolesta.
    Rukoile, että Ahlamin todistus koskettaisi myös hänen perhettään.
    Rukoile kaikkien turvatalomme asukkaiden ja työntekijöiden turvallisuuden puolesta.

Olemme kertoneet Intiassa murhattuna löytyneestä pastori Gideon Periyaswamysta. Seurakuntalaiset löysivät hänen ruumiinsa 20.

Pastori Gideon Periyaswamy, kuvassa vasemmalla.

tammikuuta köysi kaulan ympärille sidottuna, mutta muista vammoista oli pääteltävissä, että hänet oli surmattu sitä ennen. Pastori Gideon oli Marttyyrien Äänen tukema.

Nyt poliisit ovat julistaneet, että hänen kuolemansa oli itsemurha. Paikallisten kristittyjen näkemys on, että murhan takana olivat ylempikastiset hindut ja he ovat vaatineet mielenosoituksissa, että riippumaton lääkäri suorittaa ruumiinavauksen. Toisaalta poliisit ovat itsekin vahingossa myöntäneet, että kuolema ei ollutkaan itsemurha, sillä heidän kerrotaan sanoneen mielenosoittajille: ”Jos neljä [epäiltyä] pidätetään, 10.000 tulee kaduille ja siitä seuraa yleinen mellakka.” Lähteet: Marttyyrien Ääni USA, UCA News

Rukoile, että Jumala lohduttaisi Gideonin perhettä ja seurakuntaa.
Rukoile, että työ alueella voisi jatkua.
Rukoile, että muut alueen pastorit eivät antautuisi pelolle.

Bakhrom ja Gulnora Kholmatov ennen pidätystä.

Rukoile Tadzikistanissa vangitun pastorin vaimon puolesta, joka sairastui yllättäen ollessaan matkalla vierailemaan vankilassa olevan miehensä puolesta. Gulnora vietiin sairaalaan, ja vierailu miehen luona oli jätettävä väliin. Hänellä todettiin olevan korkea verenpaine, ja hänet siirrettiin lähempänä kotia olevaan sairaalaan.

Gulnoran terveysongelmat alkoivat sen jälkeen, kun hänen miehensä, pastori Bakhrom Kholmatov pidätettiin huhtikuussa 2017 seurakuntaan tehdyn ratsian yhteydessä. Ratsiassa salainen poliisi takavarikoi pastorin tietokoneen ja kirjan ”Enemmän kuin puuseppä”. Saman vuoden heinäkuussa hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan ”ääriajattelua sisältävän materiaalin hallussapidosta”.

Rukoile, että Jumala vahvistaisi Gulnoran terveyttä ja että hän voisi käydä tapaamassa miestään.
Muista myös vankilassa olevaa Bakhromia, että hän voisi tuntea Jumalan läsnäolon.

Pdf-version saat tästä.

Pastori löydetty kuolleena Intiassa

Pastori Gideon Periyaswamy, kuvassa vasemmalla.

Pastori on löytynyt kuolleena kotoaan eteläisen Intian Tamil Nadun osavaltiossa lauantaina 20. tammikuuta, viikko sen jälkeen, kun hän ilmoitti poliisille äärihindujen häneen kohdistamasta häirinnästä ja uhkailusta.

Pastori Gideon Periyaswamy asui rukoushuoneensa viereen rakennetussa yksihuoneisessa talossa. Seurakunnan oli määrä pitää lauantaina rukous- ja paastopäivää, jonka vuoksi pastori oli pyytänyt kahta seurakuntaan kuuluvaa naista tulemaan siivoamaan rukoushuoneen lauantaina aamulla.

Kun Indira ja Regina saapuivat, he hämmästyivät huomatessaan, että pastorin talon ovi on yhä suljettu. He menivät katsomaan ja löysivät pastorin kuolleena. Talon kattoparruun oi viritetty köysi ja köyden toinen pää oli pastorin kaulan ympärillä. Hänen polvensa ylettivät kuitenkin lattiaan. Naiset ilmoittivat poliisille ja kun paikalle saapuneet poliisit irrottivat köyden pastorin kaulan ympäriltä, sen alla oli nähtävissä verinen viilto.

43-vuotias pastori Gideon oli naimaton. Hän oli kääntynyt kristinuskoon 18-vuotiaana.

Paikalliset hindut eivät pitäneet siitä, että seurakunta kasvoi. Lisäksi kyseinen kaupunginosa oli ylempikastisten hindujen asuttama ja he eivät hyväksyneet, että alhaista kastia edustava pastori perusti seurakunnan, jossa kävi niin ikään alempikastisia intialaisia. Pastori Gideon oli johtanut perustamaansa seurakuntaa Adayacheryssä kahdentoista vuoden ajan.

Viimeisen puolen vuoden aikana äärihindut olivat ahdistelleet pastoria joka sunnuntai. ”Kun he näkevät pastorin, he nauravat, hihittävät ja vitsailevat hänestä nöyryyttävällä tavalla”, Indira kertoo. ”He pyrkivät aina löytämään syytä riidalle, mutta pastori sanoi meille: ’Meidän tulee elää rauhassa naapuriemme kanssa – älkäämme antako heille syytä riitaan.’” Viime vuonna pastoria oli myös hakattu ja potkittu.

Pastorin ruumis on viety sairaalan ruumishuoneelle, mutta ruumiinavausta ei ole vielä tehty. Aluksi poliisit kieltäytyivät tutkimasta kuolemaa rikoksena. Tutkinta käynnistettiin vasta, kun seurakuntalaiset ja lähikylien pastorit tukkivat tien protestina.

Lähde: Morning Star News