Artikkelit

Filippiinit – Pommi-isku kirkkoon surmasi yli 20

Viranomaiset tutkivat itsemurhaiskun jälkiä. Kuva: Tasnim News Agency, CC4.0

Itsemurhaisku katedraaliin Etelä-Filippiineillä surmasi yli 20 ihmistä ja haavoitti yli sataa sunnuntaina 27. tammikuuta.

Ensimmäinen räjähdys tapahtui katedraalin sisällä, jossa ihmiset olivat koolla sunnuntaijumalanpalveluksessa. Toinen räjähdys tapahtui hieman myöhemmin rakennuksen ulkopuolella, kun kristityt pakenivat ulos ja turvallisuusviranomaiset alkoivat saapua paikalle.

Isis otti vastuun iskusta, mutta Filippiinien viranomaiset kiistävät sen.

Isku tapahtui Jolon saarella Sulun provinssissa vain joitakin päiviä sen jälkeen, kun alueella järjestettiin kansanäänestys Bangsamoron autonomisen alueen perustamisesta. Sulun asukkaat olivat perustamista vastaan, mutta 85 prosenttia äänestäneistä kannatti sitä. Alue on muslimienemmistöinen, mutta kristittyjen on kerrottu olevan varovaisen myönteisiä autonomisen alueen perustamisen suhteen. Autonomisen alueen perustamisen on toivottu tuovan rauhan alueelle.

Lähteet: The New York Times, International Christian Concern, SITE. Kuva: Tasnim News Agency (CC 4.0)

Rukoile iskussa omaisiaan menettäneiden sekä haavoittuneiden puolesta.

Rukoile alueelle rauhaa vuosia kestäneen väkivallan jälkeen.

Viikon kaikki rukousaiheet saat pdf:nä tästä. Helmikuun 6.-20. välisenä aikana rukousaiheista ei julkaista pdf-tiedostoa.

Irak – Mosulin kristityt, ei paluuta kotiin

Mosul oli aikoinaan kaunis kaupunki. Nyt, raunioita on kaikkialla. Rakennukset ovat täysin tuhoutuneita, autoissa luodinreikiä. Elämä jatkuu Mosulissa kaikesta tuhosta huolimatta. Kristityt pyrkivät kuitenkin parhaansa mukaan pysymään etäällä.

Kaupunki on Irakin Niiniven kuvernoraatin keskus, alueen, jossa suurin osa maan kristityistä on asunut vuosisatojen ajan.

Kristityt ovat kuitenkin pitkään pitäneet Mosulia vaarallisena. Heidän eksoduksensa alkoi kauan ennen kuin Isis perusti Mosuliin Irakin päämajansa. Kaupunki oli Isisin vallassa vuodesta 2014 sen vapautukseen vuonna 2017. Silti kristityt tekevät selväksi, että heidän eksoduksensa Mosulista on lopullinen. Heille, paluuta ei ole.

Kaupungin ja luottamuksen raunioilla

”Isisin Mosulin ja Niiniven tasangon valloituksessa oli kristittyjen kannalta kyse paljon enemmästä kuin vain miehityksestä”, kertoo Isä Albert, katolinen pappi Bagdadista. ”Kyse on luottamuksesta. Isis särki yhteisön, eivätkä kristityt enää voi olla osa sitä.”

”Puolet Mosulin siviileistä liittyi Isisiin”, Isä Albert jatkaa. ”Kristityt näkivät useita videoita sosiaalisessa mediassa, kuinka siviilit toivottivat Isisin tervetulleeksi kesäkuussa 2014. Kuinka he enää voisivat luottaa heihin?”

”Mielenlaatu Isisin suhteen ei syntynyt vuonna 2014”, sanoo Samer, Mosulista kotoisin oleva kristitty. ”Se oli tavallaan tulosta mielenlaadusta, joka jo oli olemassa Mosulissa.”

Hän lisää: ”Paikalliset kristityt sanovat, että heidän naapurinsa veivät kaiken heidän kodeistaan. Isis vei isoimmat, suuret laitokset. Mutta musliminaapurit veivät ja varastivat kristittyjen kodit. Nämä haavat eivät tule paranemaan.”

Toisaalla Niiniven tasangoilla on nähty, kuinka kristityt hitaasti ja varovaisesti palaavat koteihinsa. Mosulissa tilanne on toinen. Ennen Isisiä kaupungissa asui useita tuhansia kristittyjä. Nyt, alle sata on palannut. Luottamuksen puute, turvallisuuden puute ja läpeensä tuhoutunut kaupunki ovat monelle liikaa.

”Ei tulevaisuutta Irakissa”

Vaikka monet Mosulista kotoisin olevat kristityt eivät palaa pysyvästi, on tavallista, että he vierailevat kaupungissa usein. Tuhottunakin Mosul on yhä kuvernoraatin hallinnollinen pääkaupunki. Halusivatpa kristityt tai eivät, arkipäivän asiat vaativat usein kaupungissa käymistä.

Nadia on 22-vuotias kristitty, joka kasvoi Mosulissa. Hän ei suostu palaamaan, mutta kuten monet muut, matkustaa sinne säännöllisesti. Hän kertoo: ”Mosul ei koskaan palaa ennalleen; olemme jatkuvasti valmiita pakenemaan. Kaupunki näyttää valjulta.”

Nadia ei haluaisi käydä Mosulissa, mutta hän haluaa yliopistotutkinnon. ”Sen se vaatii, Mosulissa käymisen. Kurdistan ei tarjonnut meille mitään, yksityinen yliopisto siellä maksaa paljon rahaa”, Nadia selittää. Siitä syystä hän uhmaa sekä Mosulin, että matkustamisen vaaroja.

Haasteista huolimatta Nadia on päättänyt, että Isis ei riistä häneltä koulutusta, kuten se riisti häneltä kotikaupungin. ”Opetuksen taso Mosulin yliopistossa on matala, koska käymme siellä vain kolmena päivänä viikossa. Mutta kaikki tavoittelevat todistusta, se on tärkein.”

Akram-niminen mies on myös Mosulista lähtenyt kristitty, joka ei suostu asumaan siellä, mutta matkustaa kaupunkiin töihin. Katsellessaan aiemmin kodikseen kutsumaansa kaupunkia, hän näkee ainoastaan surua ja tuskallisia muistoja. ”Meillä kristityillä ei ole tulevaisuutta Irakissa”, hän sanoo.

Erityisen huolissaan hän on Mosulin länsiosasta. Kaupungin rauniot kätkevät siellä yhä piilottelevat Isisin sotilaat.

”Mielestäni Länsi-Mosulissa on kaksi huolenaihetta. Ensiksikin tuho, toiseksi turvallisuus”, Akram selittää. ”Hallitus ei myönnä, että Isis on siellä yhä… Voitonjulistuksen jälkeen, mitään ei ole tapahtunut.”

Mosulin kristityt Nahlan laaksossa

Ruoka-apumme vastaanottaja Nahlan laaksossa.

Mosulin tilanne on kiistämättä kohentunut, eihän se enää ole Isisin vallassa. Mutta Isisin jättämät haavat ovat syviä. Ilman turvallisuutta tai jälleenrakennusta, kristityt eivät ota riskiä tehdäkseen Mosulista jälleen kotinsa.

Irakin Kurdistanissa, Nahlan laaksossa tukemamme kristityt ovat juuri Mosulista paenneita. Osa sinne alun perin paenneista kristityistä on sodan päätyttyä muuttanut muualle, mutta 75 Mosulista paenneelle perheelle Nahla näyttäisi tulleen pysyväksi kodiksi. Jotta laakson asukkaat pääsisivät todella uuden elämän alkuun, tämän vuoden joulukampanjallamme pyrimme kustantamaan leipomon rakentamisen Nahlaan. Leipomo toisi leivän lisäksi asukkaille työtä ja toimeentuloa. Halutessasi voit osallistua leipomohankkeeseen, ja Mosulista paenneiden kristittyjen omille jaloilleen nostamiseen, käyttämällä viitenumeroa 872 72.

Lähteet: International Christian Concern, Marttyyrien Ääni

Seitsemän kristittyä surmattu Egyptissä

Piispa Makarios vierailemassa yhden iskussa loukkaantuneen luona sairaalassa. Kuva: Morning Star News

Seitsemän kristittyä sai surmansa, kun asemiehet hyökkäsivät heitä kuljettavaa ajoneuvoa vastaan Minyan provinssissa perjantaina 2. marraskuuta. Loukkaantuneita on ainakin kahdeksantoista. Kristityt olivat matkalla Pyhän Samuelin luostariin kahdella eri ajoneuvolla. Edessä ajaneen suuremman bussin kuljettaja onnistui väistämään hyökkääjiä ja bussi pääsi pakoon. Kaikki surmansa saaneet matkustivat perässä tulleessa pikkubussissa.

Viime toukokuussa samaan Pyhän Samuelin luostariin matkalla olleiden kristittyjen ajoneuvoja vastaan hyökättiin lähes samassa paikassa, ja 29 kristittyä sai surmansa.

Kuolleista kuusi oli saman perheen jäseniä. Kuolonuhrit olivat Nady Youssef Shehata (54), Rida Youssef Shehata (51), Kamal Youssef Shehata (20), Poussy Melad Youssef Shehata (41), Bishoy Rida Youssef Shehata (15) ja Marya Kamal Youssef Shehata (12) sekä Asaad Farouk Labeeb (36).

Isis ilmoitti olleensa iskun takana. Myöhemmin viikonlopun aikana Egyptin turvallisuuspalvelu kertoi surmanneensa 19 terroristia, jotka olivat osallisia iskuun. Viranomaisten nopea ilmoitus on herättänyt kritiikkiä, sillä epäiltyjen ollessa nyt kuolleita, on mahdoton tietää, olivatko he todella syyllisiä.

”Tunnemme sekä surua että tuskaa”, sanoi Minyan piispa Makarios. ”Surua, koska nämä tuskalliset tapahtumat toistuvat ja tuskaa, koska koptit ovat osa tätä kotimaata ja sen rakennetta.”

Lähteet: International Christian Concern, Middle East Concern, Morning Star News

Rukoile, että Jumala lohduttaisi jäljelle jääneitä ja parantaisi iskussa loukkaantuneet.
Pyydä Jumalan huolenpitoa ja suojelua Egyptin kristityille.

Pdf-versio rukousaiheista löytyy tästä.

Lyhyesti ja rukoillen – Työmme Nahlassa, Irakissa

Isisin riehuessa Irakissa, Pohjois-Irakin Nahlan laakso tarjosi turvapaikan monille kodeistaan pakenemaan joutuneille kristityille. Suomen Marttyyrien Ääni ryhtyi tukemaan laakson asukkaita monin tavoin kuultuamme heidän tilanteestaan.

Taisteluiden laannuttua kristityt ovat alkaneet palata kotikyliinsä ja -kaupunkeihinsa, mutta monille paluu ei ole mahdollista. Edustajamme vierailivat äskettäin Nahlassa tarkastamassa, mikä tilanne on nyt ja kartoittamassa tarpeita.

Laakson yhdeksässä kylässä asuu tällä hetkellä 280 perhettä. Isisiä paenneita heistä on 75 perhettä.

Ryhmän saapuessa Nahlaan, lämpömittari näytti +50 astetta ja kuuma kausi oli vasta alkamassa. Heti aluksi he totesivat, että kymmenestä generaattorista viisi oli rikki. Se tarkoitti, että perheet eivät saaneet vettä eivätkä tuulettimet toimineet. Lähetimme heti 10.000 dollaria generaattoreiden korjaamisen.

Alusta lähtien tavoitteemme on ollut, että Nahlan asukkaat tulisivat omavaraisiksi ja tätä tavoitetta kohti autamme heitä edelleen. Odotamme parhaillaan asukkaiden itse laatimia kyläkohtaisia suunnitelmia.

Nahlassa on tällä hetkellä rauhallista, mutta tarpeita on paljon ja ne ovat monenlaisia. Rukoile edelleen Nahlan asukkaiden puolesta. Rukoile myös viisautta ja johdatusta heille sekä meille, kun yhdessä pohdimme, miten voisimme auttaa.

Egyptin kirkkoiskussa ainakin 9 kuolonuhria

Mar Minan kirkko hyökkäyksen jälkeen. Kuva: Middle East Concern

Viime perjantaisessa hyökkäyksessä Mar Minan koptikirkkoon Helwassa, Kairon lähellä, sai surmansa 9 ihmistä. Yksi murhatuista oli muslimi, muut kristittyjä.

Jumalanpalvelus oli päättynyt ja kristityt olivat lähdössä pois, kun kaksi hyökkääjää saapui paikalle. He yrittivät murtautua läpi kirkon edustalle pystytettyjen turvaesteiden. Toinen heistä kuoli tulitaistelussa turvallisuusjoukkojen kanssa. Hänellä kerrotaan olleen konekivääri, johon hänellä oli 150 ammusta. Lisäksi hänellä oli yllään pommiliivi, joten tarkoitus oli tehdä itsemurhaisku kirkon sisällä. Toinen hyökkääjistä pääsi pakoon, mutta hänet saatiin kiinni myöhemmin. Molemmat hyökkääjät on tunnistettu ja heidän kerrotaan suorittaneen aiemmin hyökkäyksiä poliiseja ja armeijaa vastaan. Isis on ottanut vastuun iskusta.

Ennen kirkkoon saapumistaan terroristit olivat ampuneet kaksi kristittyä veljestä elektroniikkamyymälässä lähellä kirkkoa.

Yksi surmansa saaneista oli 32-vuotias Nermin Sadik, joka kuoli suojellessaan kahta tytärtään. Kun ampuminen alkoi, Nermin tönäisi tyttärensä Nesman (11) ja Karinin (7) nopeasti sivuun. ”Kaaduttuaan terroristi katsoi vihaisesti äitini kaulakorua, otti aseen ja ampui meitä kohti useita kertoja. Yksi niistä osui äitiini”, Nesma kertoo. Hänen mukaansa terroristi yritti tappaa hänet ja hänen pikkusiskonsa, mutta viimeisillä voimillaan äiti suojeli heitä sylissään.

Nermin oli ammatiltaan sairaanhoitaja. ”Hän oli huolehtivainen kaikkia kohtaan ja hän auttoi mielellään ilman korvausta”, Nerminin aviomies sanoi.

Turvallisuustoimia oli kohennettu jo joulukuun alussa. Viranomaisia oli määrätty lisää vartioimaan kirkkoja ja poliisit olivat perustaneet turvatarkastuspisteitä kirkkojen porteille kirkkojen omien turvallisuusjärjestelyjen lisäksi. Mar Mina -kirkon läheisiä katuja oli suljettu kokonaan liikenteeltä, osa oli suljettu vain jumalanpalvelusten aikaan.

Koptikristityt viettävät joulua 7. tammikuuta, ja pyytävät rukoilemaan, että joulu sujuisi rauhallisesti. Poliisit ja sotilaat ovat lisänneet turvajärjestelyjä, mutta yksi keinoista on ollut sulkea kaikki Helwanin alueen kirkot.

Lähteet: Egypt Today, Middle East Concern, BBC, ahramonline, Egypt Independent, Morning Star News

Lyhyesti maailmalta – Algeria, Egypti, Nigeria

Algeriassa poliisit sulkivat 9. marraskuuta seurakunnan ja sen ohessa toimineen kirjakaupan väittäen, että kirjakaupan omistaja painatti laittomasti Raamattuja ja evankeliointimateriaalia. Kirjat ja laitteet takavarikoitiin, mutta ne palautettiin sen jälkeen, kun tutkimuksissa selvisi, että syytteet olivat perättömiä. Siitä huolimatta poliisit sulkivat sekä seurakunnan että kirjakaupan. Sulkemismääräyksessä seurakunnan johtajaksi on merkitty virheellisesti kirjakaupan omistaja ja väitetään, että hän on käyttänyt omistamaansa autoa laittoman kristillisen materiaalin kuljettamiseen. Sulkemismääräyksessä väitetään myös, että Ain Turkin seurakunta on laiton, vaikka se kuuluu virallisesti rekisteröityyn EPA-seurakuntaan (L’Église Protestante d’Algérie).
Lähde: Middle East Concern

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Kiitos Isä, että olet seurakunnan johdon ja kirjakaupan omistajan kanssa.
  • Anna heille viisautta asian selvittämiseen.
  • Auta, että seurakunta ja kirjakauppa avattaisiin uudelleen.

Egyptissä Isis on esittänyt uuden uhkauksen Egyptin kristittyjä kohtaan. Uhkauksessa sanotaan, että Egyptin koptikristityt eivät alistu islamilaisen lain mukaiseen ”vääräuskoisten” asemaan, jatkavat kirkkojen rakentamista ja jopa julistavat kristinuskoa televisiossa. Uhkauksessa vaaditaan, että heitä kohtaan pitää hyökätä, koska he ovat ”vääräuskoisia taistelijoita” ja heidän kirkkonsa pitää räjäyttää. Uhkaus esitettiin Wafa Media Foundationin kautta, joka on jihadistinen propagandataho, jonka uskotaan olevan yhteydessä Isisiin.
Lähde: Agenzia Fides

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Herra, varjele Egyptin kristityt väkivallalta.
  • Kiitos siitä, että kristityt eivät ole vastanneet vihaan vihalla.
  • Kiitos, että vuosisatoja kestäneen alistamisenkaan jälkeen Egyptin seurakuntaa ei ole nujerrettu.

Nigerian Dogo Nahawan kylän kouluprojektistamme on jälleen tullut raportti. Koulussa kaikki menee edelleen hyvin. Äskettäin loppukokeissa olleet kuudennen luokan oppilaat menestyivät niin hyvin, että se kiinnitti alueen kouluvalvojankin huomion. Koulun hyvä maine on houkutellut uusia oppilaita ja uuden lukuvuoden alettua koulussa aloitti 60 uutta oppilasta. ”Kaikki jotka tuntevat taustamme (vuoden 2010 hyökkäys, jossa surmattiin yli 500 kyläläistä) ja näkevät mikä tilanne on nyt, tietävät, että kyseessä ei ole mikään ihmettä pienempi – jotkut välittivät riittävästi auttaakseen unohdettua koulua”, kiittelee koulun rehtori. Kouluateria on erityisen suuri kiitosaihe. Kyselyssä kävi ilmi, että monille se on päivän paras, ja monille myös päivän ensimmäinen, ateria. Oheisessa kuvassa vasemmalla näkyvä noin kaksivuotias poika kulkee lähes joka päivä pitkän matkan kotoaan syödäkseen osan sisarensa saamasta kouluateriasta. Kouluun on nyt annettu ohjeet, että pojalle annetaan oma ateria. Kiitos kaikille tätä projektia tukeneille!

Kiitämme ja rukoilemme:

  • Kiitos siitä tulevaisuuden toivosta, minkä koulun ja sen oppilaiden menestys on herättänyt koko kylässä ja lähiseuduilla.
  • Auta, että valmistuville oppilaille löytyisi mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiä.
  • Vahvista koulun henkilökuntaa, joka tekee parhaansa yhä kasvavan oppilasmäärän kanssa.

Pdf-versioon pääset tästä.

Traumaterapiakeskus Irakissa

Marttyyrien Äänen ryhmä vieraili syyskuussa Irakissa. Työalueemme Nahlan laakson lisäksi ryhmä vieraili Isisin uhreiksi joutuneille naisille tarkoitetussa traumaterapiakeskuksessa. Tarkoitus oli selvittää minkälaista tukea keskus tarvitsee ja voisimmeko me olla siinä mukana. Tällä videolla Marttyyrien Äänen jäsen, psykoterapeutti Ritva Huusko kertoo keskuksen toiminnasta.

Miten rukoilla kristittyjen puolesta ääri-islamilaisilla alueilla?

ISISin poistamaa luostarin ristiä nostetaan. Kuva: Marttyyrien Ääni, USA

Kristitty poliisi viittoi Marttyyrien Ääni –työntekijöille ja kehotti heitä seuraamaan häntä syvemmälle pimeään tunneliin. He kulkivat varovasti eteenpäin pölyistä käytävää pitkin ja saapuivat lopulta vankan teräsoven eteen. Oven avattuaan he astuivat sisään luostariin, jossa ISISin taistelijat olivat eläneet kuukausia. Kukkulan rinteessä oli useita vastaavanlaisia tunneleita, jotka johtivat luostariin.

Kun ISIS miehitti Pohjois-Irakissa sijaitsevan Mosulin, he rakensivat alueelle laajan tunneleiden verkoston. ISIS käytti tunneleita tehdäkseen yllätyshyökkäyksiä vihollisen puolelle. Kun he valloittivat luostarin, heidän ensimmäiseksi poistivat koristeellisen, metallisen ristin, joka koristi luostarin kattoa. ISISin mukaan kristityt pitävät ristiä epäjumalankuvana. He eivät ymmärrä, että ylistämme maailman Vapahtajaa, joka kuoli ristillä ja nousi haudastaan. ISISin jäsenet vihaavat ristiä ja kaikkea, mitä se symbolisoi heidän mukaansa ”vääräuskoisille”.

ISISin taistelijat lyötiin kesällä Mosulissa ja heidät ajettiin useilta heidän hallinnoimiltaan alueilta. Sitä mukaa, kun heidän niin kutsuttu kalifaattinsa menettää alueitaan, kasvaa huoli ryhmän ilmestymisestä muualla maailmassa, kuten esimerkiksi Keski-Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa. Meidän tulee jatkaa rukousta ISISin ja muiden äärijärjestöjen jäsenten puolesta ja erityisesti veljiemme ja sisartemme puolesta, jotka elävät heidän vaikutusalueellaan.

Tilaa omaan tai rukousryhmäsi käyttöön Rukousopas – Kristityt ja ääri-islam. Oppaassa esitellään yhdeksän eri äärijärjestöä ja opit ymmärtämään paremmin näiden ryhmien motiiveja.  Se auttaa myös rukoilemaan tehokkaammin kristittyjen puolesta heidän vaikutusalueellaan. Oppaan hinta on ainoastaan 2 € + postituskulut 1,50.

Tilaukset info@vomfinland.fi tai 040 5522 309.

 

Layla – Isisin vanki

Kuukauden ajan Layla, Pohjois-Irakista kotoisin oleva assyrialaiskristitty, oli Isisin vankina kahden lapsensa kanssa. Tällä videolla Layla kertoo, miten hän luotti Herraan koettelemuksensa aikana.

Video on Alankomaiden Marttyyrien Äänen, SDOK, tuotantoa.

Egyptissä murhattu jälleen kristittyjä

Kolme koptikristittyä miestä on löytynyt murhattuna kahdeksan päivän sisällä kesä-heinäkuun vaihteessa. Neljäs murhattiin toukokuun lopussa.

Murhille ei vaikuta olleen mitään ilmiselvää syytä, joten koptit pelkäävät, että kyseessä ovat Isisille uskolliset äärimuslimiryhmät. Helmikuussa Isis vannoi pyyhkivänsä pois Egyptin koptit.

Tapaamiseen saapunut asiakas löysi kristityn urologin, 67-vuotiaan Albert Fekryn, kuolleena klinikaltaan Talan kaupungissa sunnuntaina 2. heinäkuuta. Hänellä oli yksi viilto kaulassaan. Mitään ei oltu viety.

Samana päivänä Heliopolisissa, Kairon ulkopuolella, löytyi kuolleena kotoaan 55-vuotias kultaseppä, Girgis Bushra. Häntä oli ammuttu.

Kahdeksan päivää aiemmin Minyassa, Minyan provinssin pääkaupungissa, löytyi kuolleena 32-vuotias taiteilija, Michael Nabil Bebawy. Hän ei palannut kotiinsa messusta ja myöhemmin hänen mestattu ruumiinsa löytyi ratakiskojen vierestä aseman läheltä. Junankuljettaja oli nähnyt kolmen miehen jättävän ruumiin radan varteen. Poliisit väittivät kuitenkin, että kyseessä oli junaonnettomuus. Verilammikko löytyi vähän matkan päästä, mutta raiteilla verta ei ollut.

Kaksi päivää ennen Minyan tuhoisaa bussi-iskua, 24. toukokuuta, koptikristitty rakennustyöntekijä, 40-vuotias Magdy Zekry Abdel Malak, löytyi niin ikään kurkku viillettynä. Häneltäkään ei oltu viety mitään.

Yhtään epäiltyä ei ole toistaiseksi pidätetty.

Minyassa toimiva koptipappi, isä Bishoy Hakim, sanoo koptien olevan laajamittaisen välinpitämättömyyden kohteena. ”Turvallisuusviranomaiset eivät piittaa koptien suojelemisesta. He väärentävät raportteja, eivätkä vaivaudu pidättämään hyökkääjiä. Äärimuslimit saavat toimia rankaisematta, mikä rohkaisee toisia toistamaan hyökkäyksiä tai suorittamaan vielä pahempia”, hän sanoo.

Kairolainen pappi, joka ei halua nimeään julkisuuteen sanoo: ”Kopteihin kohdistuu modernin Egyptin historian aggressiivisin kampanja. Viranomaiset täytyy vetää vastuuseen epäonnistumisestaan heidän suojelemisessaan. Heidän tulee myös taistella hellittämättä sektarianismia ja syrjintää vastaan, jotka toimivat sammumattomana lähteenä näille kauheille rikoksille.”

Käynnissä on parhaillaan vetoomuskampanja Egyptin kristittyjen puolesta. Jos haluat tulla siihen mukaan, ota yhteyttä toimistoomme: info(a)vomfinland.fi tai 040 5522 309. Kerro samalla, haluatko vetoomuksen allekirjoitettavaksesi sähköpostilla (edellyttää, että käytössäsi on tulostin), vai postitse.

Lähde: World Watch Monitor

Tapahtumat

Nothing Found

Sorry, no posts matched your criteria