Artikkelit

Nigeria – Kuusi tyttöä, kaksi henkilökunnan jäsentä siepattu koulusta

Torstaina 3. lokakuuta fulanipaimentolaiset sieppasivat kuusi teini-ikäistä tyttöä sekä kaksi kristillisen koulun henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä Kadunan osavaltiossa.

Sieppaajat saapuivat Engravers’ -lukioon Kakau Dajin kylässä pian puolenyön jälkeen. Oppilaat ja opettajat pyrkivät pakoon, mutta kuusi opiskelijaa ja kaksi henkilökunnan jäsentä jäi hyökkääjien käsiin. Heidät vietiin pois aseella uhaten.

Seuraavana päivänä Kadunan kuvernööri Nasir el-Rufai kertoi ”roistojen”, termi, jota viranomaiset käyttävät välttääkseen nimeämästä fulaneja, tekevän yhteistyötä Boko Haramin kanssa.

Koulussa opiskelee sekä kristittyjä että ei-kristittyjä, oppilaita on kaikkiaan noin sata. Koulu suljettiin toistaiseksi sieppausten jälkeen.

Sieppaajat ovat sittemmin olleet yhteydessä koulun johtoon ja vaatineet siepatuista lunnaita. ”Luotamme Jumalan suojelevan siepattuja ja toivomme, että he vapautuvat vahingoittumattomina”, koulun vararehtori Shunom Giwa sanoi.

Lähde: Morning Star News

Herra, Sinä tiedät, missä nämä siepatut henkilöt ovat. Ympäröi heidät rakkaudellasi ja läsnäolollasi ja anna heidän vapautua vahingoittumattomina. Rakas Jeesus Kristus, suo näiden siepattujen todistusten olla mahdollisimman monelle polkuna Sinun ristisi juurelle. Vahvista ja rohkaise kaikkia Nigerian kristittyjä pysymään lujina uskossaan Sinuun.

Kaikki rukousaiheet pdf:nä tästä.

Nigerian vainojen lesket

Nigeriassa Boko Haramin ja fulani-paimentolaisten väkivaltaiset hyökkäykset kristittyjä vastaan ovat jättäneet tuhansia naisia leskiksi ja lapsia orvoiksi. Greg Musselman Kanadan Marttyyrien Äänestä haastattelee Victoriaa ja Janetia, kahta naista, jotka ovat menettäneet perheenjäseniään hyökkäyksissä.

Nigeria – 19 kristittyä siepattu, yksi tapettu

Fulani-paimentolaisiksi epäillyt aseistautuneet hyökkääjät rynnistivät yöllä 18. toukokuuta kirkkokuoron harjoituksiin Kadunan osavaltiossa Nigerian pohjoisosassa ja sieppasivat 17 kristittyä. Samana yönä toisaalla Kadunassa surmattiin yksi kristitty ja siepattiin kaksi.

Dankanden kylässä fulanit hyökkäsivät puolenyön jälkeen ECWA-kirkkoon, jossa oli menossa kahden seurakunnan yhteiset kuoroharjoitukset. Hyökkääjät piirittivät kirkon, joten uskovat eivät päässeet pakoon. Sen jälkeen he vaativat osoittamaan seurakunnan pastorin kodin. Pastori Zkariya Ido, hänen tyttärensä ja 15 muuta seurakuntalaista siepattiin. Muista siepatuista kymmenen on naisia ja viisi miehiä.

Samana yönä hyökättiin baptistiseurakuntaan Nasarassa, niin ikään Kadunan osavaltiossa. Yksi seurakuntalaisista surmattiin ja kaksi siepattiin.

Kadunan kristityt ovat jo useiden vuosien ajan olleet hyökkäysten kohteina sekä fulanien että Boko Haramin taholta.

Lähde: Morning Star News

Herra, ole siepattujen tukena ja rohkaise ja vahvista heitä Pyhän Henkesi voimalla pysymään kiinni Sinussa. Täytä heidät ilolla ja rauhalla ja anna heidän uskonsa olla väkevänä todistuksena Sinusta. Rukoillaan, että totuus fulanien ja Boko Haramin iskuista kristittyjä vastaan tulisi yhä laajemmalti tietoon.

Pdf:nä rukousaiheet löytyvät tästä.

Ei pelkoa – Nigeria

Fulani-paimentolaisten hyökkäykset kristittyjä vastaan ovat jatkuneet Nigeriassa läpi vuoden. Nimdemin kylässä Kadunan osavaltion eteläosassa eri seurakuntien kristityillä on ollut perinteenä kokoontua yhteiseen joulujuhlaan. Tänäkin vuonna he olivat koolla kaksi päivää ennen joulua. Joulujuhla piti sisällään raamattuaiheisen tietovisan, näytelmiä, lauluja ja julistusta. Noin kymmenen aikaan illalla fulanit hyökkäsivät tilaisuuteen: neljä kristittyä sai surmansa ja kymmenen loukkaantui.

Tänä vuonna fulanit ovat hyökänneet kristittyjä vastaan yli sata kertaa, yli 200 kristittyä on murhattu.

Oheisella videolla Britannian Marttyyrien Ääni -järjestön (Release International) johtaja Paul Robinson haastattelee Josin alueen arkkipiispaa Benjamin Kwashia tämän aiheen tiimoilta.

12 kristittyä surmattu pääsiäislauantaina Nigeriassa

Piispa Bagobiri on pyrkinyt levittämään tietoa konfliktista ja sen syistä. Kuva: Youtube/CitizenGO

Tiedot pääsiäisviikonlopun tapahtumista alkavat paikoitellen vasta nyt tarkentua ja on käynyt ilmi, että Nigerian Kadunan osavaltiossa surmattiin ainakin 12 kristittyä pääsiäislauantaina. Useat muut loukkaantuivat.

Kristityt olivat parhaillaan jumalanpalveluksessa, kun suuri joukko raskaasti aseistautuneita fulaneja hyökkäsi kello seitsemältä illalla Asson kylään Etelä-Kadunassa. Erään paikalla olleen mukaan hyökkääjät ylpeilivät sillä, että he onnistuivat hyökkäämään pääsiäisen vieton aikaan.

Etelä-Kadunaan on sijoitettu runsaasti sotilaita, mutta paikallisten lähteiden mukaan viime joulukuussa alueelle lähetetyt joukot oli vedetty pois pitkänäperjantaina. Vartioon oli jätetty ainoastaan neljä poliisia, joista ei ollut vastusta hyökkääjille. Hyökkäyksen aikana kylään saapui lisää sotilaita ja poliiseja, mutta heitäkään ei ollut tarpeeksi ja he joutuivat pakenemaan kyläläisten kanssa.

Kadunan osavaltio on yksi fulanien hyökkäyksistä pahiten kärsineitä osavaltioita, mutta tätä iskua ennen oli ollut hetken aikaa rauhallista. Edellisen kerran tällä alueella fulanit hyökkäsivät kristittyjä vastaan viime jouluaattona. Tässä valossa on sekä käsittämätöntä että anteeksiantamatonta, että kyliä turvaavat sotilaat vedettiin pois juuri ennen pääsiäistä, ennalta arvattavin ja traagisin seurauksin.

Etelä-Kadunan kristittyjen vanhinten puheenjohtaja ja Kafanchanin hiippakunnan piispan pastori Joseph Danlami Bagobirin syyttävä sormi osoittaa kohti osavaltion hallintoa, erityisesti kuvernööri Nasir Ahmad El-Rufaita. Allekirjoittamassaan lausunnossa hän sanoo: ”Osavaltion hallinnon asenne ennemminkin pahentaa kuin lieventää jännitteitä. Kuvernöörillä on taipumus käyttää viranomaistahoja loukkaamaan, halventamaan, uhkailemaan, pidättämään ja vangitsemaan kaikki Etelä-Kadunan järjen äänet, jotka uskaltavat kritisoida hänen tapaansa vastata kriisiin. Perustuslain asettama pääasiallinen tehtävä hallinnolle on suojella kansalaisten henkeä ja omaisuutta etnisistä ja/tai uskonnollisista taustoista riippumatta. Tämän perusperiaatteen hylkääminen rikkoo hallinnon olemassaolon tarkoitusta. Valitettavasti, hallintomme sekä liittovaltion että valtion tasolla on epäonnistunut surkeasti tehtävässään ollessaan kykenemätön nousemaan etnisten ja uskonnollisten ennakkoluulojen yläpuolelle.”

Lähteet: Christian Solidarity Worldwide, The Guardian

Rukousaiheita maailmalta: Nigeria, Turkki, Iran

Nigeriassa, Kadunan osavaltiossa fulanien hyökkäykset kristittyjen kyliin jatkuvat. Viimeisimmät hyökkäykset tapahtuivat sunnuntaina ja maanantaina 19. ja 20. helmikuuta. Sadat fulanit hyökkäsivät sunnuntai-iltana Bakin Kogin kylään eteläisessä Kadunan osavaltiossa ja surmasivat seitsemän ihmistä, haavoittaen useita. Seuraavana päivänä, aikaisin maanantaiaamuna, fulanit hyökkäsivät samaan aikaan kahteen kylään, Mifiin ja Ashimiin. Surmansa sai 14 kristittyä, heidän joukossaan myös naisia ja lapsia. Juuri nyt käynnissä on vetoomuskampanja Kadunan osavaltion tilanteen vuoksi. Jos kuulut vetoomusryhmäämme, saat vetoomuksen tällä viikolla allekirjoitettavaksi ja postitettavaksi (kuvassa vetoomuksia lähdössä toimistoltamme postiin). Jos et kuulu, mutta haluaisit allekirjoittaa vetoomuksen, ota yhteyttä toimistoomme: info@vomfinland.fi tai 040 5522 309.
Lähteet: Marttyyrien Ääni, Christian Solidarity Worldwide

Ensimmäinen kiitosaiheemme, mutta myös rukousaihe, tulee Turkista. Siellä perustuslakituomioistuin on estänyt amerikkalais-kanadalaiselle uskovalle määrätyn karkotuksen täytäntöönpanon. David Byle on asunut Turkissa 17 vuotta. Evankeliointityönsä vuoksi hänet on yritetty karkottaa useita kertoja, vaikka evankeliointi ei ole Turkissa kiellettyä. Viimeisin karkotusyritys käynnistyi viime huhtikuussa, jolloin hänelle kerrottiin, että hänen oleskelulupansa on peruttu eikä häntä enää päästettäisi Turkkiin. Hänellä väitettiin olevan yhteyksiä terroristijärjestöön ja että hän on uhka yleiselle turvallisuudelle. Tammikuussa oikeus piti karkotuspäätöksen voimassa. Bylen asianajaja on yllättynyt perustuslakituomioistuimen muutamassa tunnissa tulleesta myönteisestä päätöksestä, sillä yleensä käsittely siellä kestää vuosia. Tämä on rohkaiseva uutinen myös Andrew Brunsonin kannalta, joka on ollut pidätettynä lokakuusta saakka niin ikään terrorismiyhteyksistä syytettynä.
Lähde: World Watch Monitor

Amin Afshar Naderi ja Hadi Asgar. Kuva: Mohabat News

Iranissa pidätettynä olevat kaksi uskovaa, joiden viime viikolla kerroimme aloittaneen nälkälakon, ovat nyt päättäneet sen. Amin Nader Afshar ja Hadi Askary ryhtyivät nälkälakkoon 5. helmikuuta vaatien sairaanhoitoa ja oikeudenmukaista käsittelyä asialleen. He ovat olleet pidätettyinä viime elokuun lopusta saakka, mutta heitä vastaan ei ole nostettu syytteitä. Hadi on kärsinyt munuaistulehduksesta, mutta häneltä on evätty tarvittava hoito. He päättivät nälkälakkonsa tavattuaan 14. päivä Iranin yleisen syyttäjän päällikön Ali Akbar Bakhtarin kanssa, joka lupasi perehtyä heidän tapaukseensa ja myös muiden uskonsa tähden vangittujen asiaan. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, onko hän pitänyt lupauksensa.
Lähteet: Middle East Concern, World Watch Monitor

Pdf-versio tästä klikkaamalla.

Rukousaiheita maailmalta: Kenia, Pakistan, Nigeria

Marttyyrien Äänen työntekijä rohkaisee kristinuskoon kääntyneitä eräässä tukemassamme turvatalossa Keniassa.

Olemme juuri käynnistäneet turvakotityön Keniassa ja pyydämme rukoilemaan sen puolesta. Turvatalo on tarkoitettu islamista kristinuskoon kääntyneille naisille, jotka ovat uskonratkaisunsa vuoksi hengenvaarassa. Talo on ympäröity tiilimuurilla ja sähköaidalla, myös sisätiloissa on turvaovia ja hälytysjärjestelmä. Taloon kuuluu kohtuukokoinen tontti, jonne on mahdollista perustaa kasvimaita. Talossa asuville järjestetään myös säännöllisesti Raamatun opetusta. Taloon muutti välittömästi seitsemän uutta uskovaa. Rukoilkaa projektin ja uusien uskovien turvallisuuden puolesta ja myös heidän hengellisen kasvunsa puolesta.

Pakistanissa on maaliskuussa tarkoitus järjestää väestönlaskenta, joka on kristittyjen ja muiden vähemmistöuskontojen kannalta tärkeä. Edellinen väestönlaskenta järjestettiin vuonna 1998 ja se oli virheellinen; kristittyjen määrä oli merkitty todellista pienemmäksi. Nyt seurakuntien johtajat ovat kokoontuneet yhteen laatimaan suunnitelmaa, jonka avulla kristittyjen määrä laskettaisiin tällä kertaa oikein. Kristittyjen kannalta oikealla luvulla on sosiaalista ja poliittista merkitystä. Parlamentissa paikkoja on lisätty kolme kertaa vuoden 1970 jälkeen, viimeksi vuonna 2013 niin, että paikkoja on nyt 342. Ei-muslimeille varattujen paikkojen määrä on kuitenkin pysynyt vuoden 1970 tasolla, eli kymmenessä paikassa, oletettavasti juuri vääristellyn väestönlaskennan vuoksi.
Lähde: The News International

Marraskuun 13. päivä viime vuonna fulani-paimentolaiset hyökkäsivät Nigeriassa, Kadunan osavaltiossa kristittyjen asuttamaan Chawain kylään. He surmasivat 45 kristittyä ja tuhosivat heidän talojaan ja omaisuuttaan. Osa menetti kaiken paitsi päällään olleet vaatteet. Suomen Marttyyrien Ääni yhdessä muiden Marttyyrien Ääni -toimistojen kanssa vei joulukuussa heille apua, kiitos työmme tukijoiden. Avustuspakkaus sisälsi mm. elintarvikkeita, vaatteita, peittoja, patjoja, hygieniatarvikkeita. Jotkut saivat myös nauloja ja kattopeltejä kotiensa kunnostukseen. Yhden avunsaajan, Sunny Jacobin terveiset: ”Tämä on ensimmäinen kerta, kun koemme tällaista hyvää tahtoa, kun tulitte luoksemme hätämme hetkellä. Minulla ei ole sanoja, mutta kiitos hyvästä työstänne. Muistakaa aina rukoilla puolestamme, sillä äärimuslimit yrittävät yhä hyökätä kimppuumme.” Olemme käynnistäneet vetoomuskampanjan Keski-Nigerian kriisin vuoksi. Jos haluat osallistua, pyydä vetoomus allekirjoitettavaksesi ja postitettavaksi puhelinnumerostamme 040 5522 309 tai sähköpostitse info(a)vomfinland.fi.

Pdf-versio tästä klikkaamalla.

Hyökkäykset kristittyjä vastaan kasvussa Keski-Nigeriassa

Fulanien viimeisimmän hyökkäyksen jälkiä eteläisessä Kadunan osavaltiossa. Kuva: World Watch Monitor

Fulanien viimeisimmän hyökkäyksen jälkiä eteläisessä Kadunan osavaltiossa. Kuva: World Watch Monitor

Fulanipaimentolaisten hyökkäykset kristittyjä vastaan ovat kiihtyneet Keski-Nigerian Kadunan osavaltiossa. Viimeisimmässä hyökkäyksessä sunnuntaina 13. marraskuuta fulanit surmasivat 45 kristittyä.

Suurin osa surmansa saaneista oli naisia, lapsia ja vanhuksia, jotka eivät päässeet hyökkäystä pakoon. Noin 120 taloa poltettiin, mukaan lukien kahdeksan kotiseurakuntaa.

Fulanit hyökkäsivät yhteensä viiteen kylään Kauran paikallishallintoalueella. Samuel Adamu asuu Kitakumissa, yhdessä näistä kylistä, ja kertoo: ”He piirittivät ensin kylän ja alkoivat sitten ampua ympäriinsä ja heitellä räjähteitä koteihin. He olivat aseistautuneet ampuma-asein, veitsin, viidakkoveitsin ja räjähtein. He murhasivat raa’asti naisia, lapsia ja vanhuksia, jotka eivät päässeet pakoon”, hän kertoo.

Vain päivä ennen hyökkäystä fulanipaimentolaiset ja alueen alkuperäiset asukkaat Kaurassa olivat sopineet elävänsä rauhassa toistensa kanssa.

Samaru Katafissa pidetyssä rauhanseremoniassa oli mukana myös Kadunan kuvernööri Nasir El-Rufai, joka kiitti yhteisöjä ja vahvisti, että hänen hallintonsa on sitoutunut varmistamaan rauhan ihmisille ja omaisuudelle.

Lähde: World Watch Monitor