Artikkelit

Kenian turvakodin kuulumisia

Ylläpitämästämme kristinuskoon kääntyneille somalinaisille tarkoitetusta turvakodista on lähetetty juuri terveisiä.

Näin sieltä kirjoitetaan: ”Olemme onnellisia ja kiitämme Jumalaa teistä kaikista! Jumala käyttää teitä hämmästyttävien asioiden toteuttamiseksi täällä, erityisesti evankelioinnin suhteen. Kaksi somalimiestä otti Kristuksen vastaan kaksi viikkoa sitten. Aman* ja Sahra* (eivät heidän oikeita nimiään) evankelioivat Somaliaa edelleen Facebookin kautta, ja he näkevät tuloksia! Olen heistä ylpeä. Myös muut turvakodin asukkaat evankelioivat ihmisiä. Näen todellista hengellistä kasvua kaikissa näissä naisissa ja miehissä, joiden kanssa autatte meitä tekemään töitä. Kaikki kunnia kuuluu toki Jumalalle, mutta on myös aiheellista kiittää teitä siellä Suomessa.”

Kiitos rakas Jeesus näistä hyvistä uutisista. Paranna armossasi ja rakkaudessasi kaikki henkiset ja ruumiilliset haavat, joita näille naisille on elämän aikana tullut. Vahvista ja johdata edelleen turvakodin naisia ja anna evankeliumisi levitä yhä edelleen heidän kauttaan ja tuoda kunniaa Sinun nimellesi.

Koosteen rukousaiheista voit ladata tästä.

Kolme kristittyä opettajaa tapettu Keniassa

Somalialaisen terroristiryhmän al-Shabaabin jäsenet tappoivat kolme kristittyä opettajaa Koillis-Keniassa aamuyöllä 13. tammikuuta.

”Yksi hyökkääjistä sanoi: ’Emme voi sallia vääräuskoisten opettavan lapsiamme, ja sitten he ampuivat kolmea opettajaa. Minä onnistuin pakenemaan ikkunasta”, kertoo henkiin jäänyt opettaja.

Hyökkääjät saapuivat Garissan maakunnan Kamuthessa sijaitsevaan alakouluun yöllä, kun opettajat olivat nukkumassa. ”Al-Shabaab tiesi meidän huoneemme”, henkiin jäänyt mies kertoo.

Koulun rehtori on kieltänyt kertomasta uhrien nimiä al-Shabaabin koston pelossa. Vaikka nimiä ei ole kerrottu, paikallinen pastori kertoo heidän käyneen hänen seurakunnassaan.

Al-Shabaab ilmoitti seuraavana aamuna omalla nettisivullaan olleensa iskun takana.

Lähde: Morning Star News

Kiitos Herra, ettei kuolemakaan voi erottaa omiasi Sinun rakkaudestasi. Lohduta ja rohkaise jälleennäkemisen toivolla jäljelle jääneitä omaisia ja muita kristittyjä. Murenna pelot heidän sydämistään ja täytä heidät rohkeuden hengellä. Auta heitä muistamaan, että heille ei tapahdu mitään Sinun tietämättäsi tai sallimatta.

Koosteen rukousaiheista voit ladata tästä.

Myös kristityt somalimiehet turvapaikan tarpeessa

Marttyyrien Ääni on tukenut Keniassa naisten turvakodin yhteyshenkilön kautta yhdeksää islamista kristinuskoon kääntynyttä nuorta miestä, jotka ovat ratkaisunsa takia joutuneet pakenemaan. He saivat yhteisasunnon, jossa he pitivät raamattupiiriä. Kun tieto heidän uskostaan levisi naapurustoon heitä alettiin uhkailla, ja lopulta heidän olleessaan poissa asunnolta sinne hyökkäsi viisi al-Shabaab terroristiksi epäiltyä miestä. Tämän seurauksena miehet on nyt sijoitettu erilleen toisistaan, ja he kokoontuvat yhteyshenkilömme luona saadakseen hengellistä opetusta sekä uskovien yhteyttä.

Somalikristittyjen asema on erittäin vaikea Keniassa, sillä he kokevat vainoa muslimien taholta eivätkä useat seurakunnat halua ottaa heitä vastaan, koska he pelkäävät heidän mukanaan tulevaa mahdollista vainoa. Yksi näistä veljistä tunnistettiin eräässä kirkossa somaliksi ennen turvakodin kontaktihenkilön tuen piiriin pääsemistä. Hänet ilmoitettiin mahdollisena terroristina viranomaisille, hänet pidätettiin ja hän joutui oikeuteen. Oikeudenkäynnin takia hänen henkilöllisyytensä paljastui ja samalla tuli ilmi, että hän on kristitty. Tämän tähden hän joutui pakenemaan toiseen kaupunkiin. Työskennellessään ravintolassa hänet jälleen tunnistettiin ja hän pakeni takaisin kaupunkiin, josta oli tullut. Näin hän päätyi edellä mainittujen veljien joukkoon.

Kiitos Herra varjeluksesta ja johdatuksesta, jota olet osoittanut näille somalimiehille. Varjele hyvyydessäsi kaikkia Kenian kristittyjä ja yhdistä heidät kaikki rauhan ja rakkauden hengellä yhdeksi kiinteäksi osaksi Sinun Ruumistasi.

Koosteen rukousaiheista voit ladata tästä.

Marttyyrien Ääni -uutiskirje: Kiinan uskovat, kristityt somalimiehet Keniassa

Postin lakosta johtuen julkaisemme tällä kertaa uutiskirjeemme ainoastaan verkossa. Tämän uutiskirjeen aiheina ovat Kiinan joulukampanjamme “Pyhäkoulu paketissa”, Kiinan uskovien tilanne, sekä kristityt somalimiehet Keniassa.
Eikö sinulle vielä tule ilmaista Marttyyrien Ääni -lehteä ja uutiskirjettämme? Tilaa lehti kotiisi täältä.



Pyhäkoulu paketissa!

Kiinan seurakunnat ovat nykyisin lapsilta suljettua aluetta. Se tarkoittaa, että myös pyhäkoulut ovat kiellettyjä. Kiinan viranomaiset pyrkivät tällä kiellolla estämään, ettei kristittyjen vanhempien lapsistakin tulisi kristittyjä. Seurakunnat ovat vaikean paikan edessä, sillä kieltoa rikkovia seurakuntia voidaan sakottaa tai ne voidaan jopa sulkea.

Kiinan kristittyjen tila harjoittaa uskoaan kaventuu jatkuvasti ja viranomaiset keksivät yhä uusia keinoja sulkea seurakuntia. Olemme jo mukana projektissa, jossa Kiinan kristittyjä opetetaan kohtaamaan vainoa ja toimimaan kiristyvässä tilanteessa. Nyt on aika varustaa kiinalaiset kristityt vanhemmat ottamaan vastuulleen lastensa kasvattaminen kristillisen uskon tuntemiseen.

Sen vuoksi tämän vuoden joulukampanjamme nimi on ”Pyhäkoulu paketissa”. Jokainen paketti varustetaan ohjeilla ja materiaaleilla, joiden avulla vanhemmat voivat pitää lapsilleen pyhäkoulua kotona. Materiaalit ovat Kiinasta laillisesti ostettavissa, joten viranomaisten on vaikeampi vastustaa niitä lakiin vedoten. Paketit jaetaan kotiseurakuntaverkoston kautta eri puolille Kiinaa.

Yksi paketti maksaa 70 euroa, ja se tavoittaa noin seitsemän lasta. Yhdelle kiinalaiselle lapselle voidaan siis tarjota pyhäkoulu 10 eurolla!

Viitenumero: 87272 – Tilinumero: FI08 5789 2320 0566 01


Rukousta Kiinan uskovien puolesta

Marttyyrien Ääni on kuluneen vuoden aikana kasvattanut tukeaan Kiinaan suuntautuvaan työhön viranomaisten lisättyä painostusta kotiseurakuntia kohtaan. Olemme myös lähettäneet erityistukea Early Rain Covenant Church -kotiseurakunnalle. Early Rain -seurakunta joutui myrskyn silmään sen jälkeen, kun useat seurakunnan pastorit allekirjoittivat vetoomuksen ”Kannanotto kristillisen uskon puolesta”, joka toimitettiin Kiinan viranomaisille. Seurakunta suljettiin ja yli sata seurakuntalaista pidätettiin. Viranomaiset ovat jatkaneet häirintää ja painostusta seurakuntalaisia kohtaan.

Marttyyrien Ääni -järjestöt ovat toimittaneet yhteistyökumppaniemme välityksellä lainopillista apua, hätäapua sekä erityisapua perheille, joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat olleet pidätettyinä. Seuraamme edelleen tarkoin Kiinan tilannetta ja tavoitteemme on vahvistaa vainojen keskellä eläviä uskovia. Kuuntele lauantaina 23.11. kello 15 Radio Deiltä tuleva ohjelmamme, jossa käsitellään Kiinan tilannetta.

Viitenumero: 87175 – Tilinumero: FI08 5789 2320 0566 01


Kristityt somalimiehet Keniassa

Marttyyrien Ääni on tukenut Keniassa naisten turvakodin yhteyshenkilön kautta yhdeksää islamista kristinuskoon kääntynyttä nuorta miestä, jotka ovat uskonsa takia joutuneet jättämään kotinsa. He saivat yhteisasunnon, jossa he pitivät raamattupiiriä. Kun tieto heidän uskostaan levisi naapurustoon, heitä alettiin uhkailla ja lopulta heidän olleessaan poissa asunnolta, sinne hyökkäsi viisi al-Shabaab terroristiksi epäiltyä miestä. Tämän seurauksena miehet on nyt sijoitettu erilleen toisistaan, ja he kokoontuvat yhteyshenkilömme luona saadakseen hengellistä opetusta sekä uskovien yhteyttä.

Somalikristittyjen asema on erittäin vaikea Keniassa, sillä he kokevat vainoa muslimien taholta eivätkä useat seurakunnat halua ottaa heitä vastaan, koska he pelkäävät heidän mukanaan tulevaa mahdollista vainoa. Yksi näistä veljistä tunnistettiin eräässä kirkossa somaliksi ennen turvakodin kontaktihenkilön tuen piiriin pääsemistä. Hänet ilmoitettiin mahdollisena terroristina viranomaisille ja poliisi tuli pidättämään hänet, jonka jälkeen hän joutui oikeuteen. Oikeudenkäynnin takia hänen henkilöllisyytensä paljastui ja samalla tuli ilmi, että hän on kristitty. Tämän tähden hän joutui pakenemaan toiseen kaupunkiin. Työskennellessään ravintolassa hänet jälleen tunnistettiin ja hän pakeni takaisin kaupunkiin, josta oli tullut. Näin hän päätyi edellä mainittujen veljien joukkoon.

Viitenumero: 87052 – Tilinumero: FI08 5789 2320 0566 01

Uutiskirjeen voi ladata pdf:nä tästä.

Kenia – Turvaa kristinuskoon kääntyneille miehille

Islamista kristinuskoon kääntyneille naisille tarkoitetun turvakotimme yhteyshenkilö on päätynyt huolehtimaan myös islamista kääntyneistä miehistä, jotka ovat joutuneet pakenemaan perheitään ja joilla ei vielä ole omaa turvakotia.

Tällä hetkellä yhteyshenkilömme huolehtii yhdeksästä miehestä, jotkut heistä ovat aivan vasta päättäneet seurata Kristusta.

Osa heistä asui aiemmin kadulla, kuten Ismael, josta olemme aiemmin kertoneet. Yhteyshenkilömme myötävaikutuksella heille löytyi yhteinen asunto ja he pääsivät pois kadulta.

Asunnossa kokoontui islamista kääntyneiden miesten raamattupiiri, mutta valitettavasti asia selvisi naapureille. Yksi asukkaista evankelioi erästä poikaa naapurustossa. Poika kertoi asiasta äidilleen, joka puolestaan kertoi siitä eteenpäin.

Ensin uskovia uhkailtiin sanallisesti, että heidät tapettaisiin, jos he eivät lakkaisi kertomasta uskostaan naapurustossa. Seuraavaksi viisi ihmistä hyökkäsi asuntoon, mutta asukkaat eivät onneksi olleet tuolloin paikalla. Yksi asukkaista kertoo hyökkääjien tulleen Mogadishusta, Somaliasta, ja he arvelevat heidän olleen al-Shabaabin terroristeja. Hyökkäyksestä ilmoitettiin poliisille.

Miehet muuttivat asunnosta välittömästi pois, ja ehtivät juuri lähteä, kun asuntoon hyökättiin jälleen.

Nyt miehet on asutettu useissa pienemmissä ryhmissä yksihuoneisiin asuntoihin, ja raamattupiiri järjestetään yhteyshenkilömme luona, jossa he myös saavat hengellistä opetusta. Marttyyrien Ääni tukee myös näitä uskonsa tähden paenneita.

Herra, Sinä olet turvakallio, vuorilinna, jonka suojaan voi paeta. Kiitos näistä uusista veljistä. Suo heidän löytää paikat, jossa he voivat elää turvassa ja oppia tuntemaan Sinua yhä enemmän. Johdata heitä kaikissa tilanteissa, kun he kertovat Ilosanomaa Sinusta. Anna siunauksesi työllemme heidän tukemiseksi.

Saat rukousaiheet pdf-versiona tästä.

Marttyyrien Ääni -lehti 4/2019

Tässä numerossa kerromme eturintaman evankelistojen työstä etenkin Pohjois-Kaukasuksella, yhdellä Euroopan pimeimmistä ja unohdetuimmista alueista, jossa toiminnanjohtajamme Hannu Lahtinen vieraili äskettäin. Eturintaman evankelistat tekevät siellä työtä kansojen parissa, joista joissakin ei tiedetä olevan vielä ainoatakaan kristittyä, ja alueilla, joilla kristinuskoa vastustetaan ankarasti.

VOM Sisaret -palstalla kohtaamme nigerialaiset Deborahin ja Christinan, joista kumpikin on menettänyt omaisiaan Boko Haramin hyökkäyksissä. Heitä kuitenkin lohduttaa tieto siitä, että he ovat osa maailmanlaajuista uskovien perhettä, joka seisoo heidän rinnallaan.

Tutustu tuleviin tapahtumiimme: syyskuun lopussa vieraiksemme saapuu Etelä-Korean, Tšekin sekä Uuden-Seelannin Marttyyrien Ääni -toimistojen edustajia, jotka puhuvat seurakunnissa. Lehdestä löytyy myös kutsu 26.9. Helsingissä Temppeliaukion kirkossa pidettävään hyväntekeväisyyskonserttiimme Nigeriassa tukemamme Dogo Nahawan koulun hyväksi. Olet sydämellisesti tervetullut tilaisuuksiimme!

Pääset lukemaan lehteä kuvaa klikkaamalla.

Ismael, somalimuslimi, joka löysi Kristuksen

Tuemme Keniassa kristinuskoon kääntyneitä, jotka ovat päätöksensä vuoksi joutuneet vainotuiksi. Kun somali ryhtyy seuraamaan Jeesusta, vaino on lähes väistämätön seuraus siitä. Yksi tällainen uskova on 23-vuotias somalinuorukainen nimeltä Ismael. Tässä hän kertoo oman tarinansa.

Minun nimeni on Ismael, synnyin Mogadishussa Somaliassa vuonna 1996.

Olin hyvin nuori isäni kuollessa, ja elämämme oli sen jälkeen vaikeaa. Kolme vuotta sitten myös äitini kuoli ja jäin omilleni. Päädyin muuttamaan Keniaan paremman elämän toivossa.

Rekisteröidyin YK:n pakolaisjärjestössä, ja minut lähetettiin pakolaisleirille. Siellä oli todella kuuma, ja minulla oli jo entuudestaan terveysongelmia: diabetes, korkea verenpaine ja sydänongelmia. Olen myös liikuntarajoitteinen. Elämä leirillä oli vaikeaa, mutta tapasin siellä joitakin hyviä ihmisiä. Näin, miten he keskustelivat keskenään Jumalan Sanasta. Kuljin heidän perässään ja yritin ymmärtää mitä he puhuivat. He rohkaisivat minua tulemaan mukanaan kirkkoon. Suostuin, ja menin sinne heidän seurassaan, vaikka olin yhä muslimi. Somaliyhteisö sai tietää siitä ja alkoi vainota minua, vaikka en edes ollut kristitty silloin.

Muutin Nairobiin, jossa uskoin olevani turvassa. Nukuin kadulla YK:n pakolaisjärjestön toimiston edustalla. Nairobissa tapasin toisia kaltaisiani, jotka kävivät kirkossa pakolaisleirin ulkopuolella. He sanoivat kuuluvansa seurakuntaan. Pyysin heitä: ”Ottakaa minutkin mukaan.” Kirkossa tapasin mukavan pariskunnan ja hyvän sisaren. Kerroin heille kaikki ongelmani. He selittivät minulle Raamattua. He osasivat kertoa siitä hyvin, niin että ymmärsin.

He selittivät minulle erityisesti kaksi raamatunpaikkaa. Ensimmäinen niistä oli Johanneksen evankeliumi 3:16 ja toinen oli Heprealaiskirjeen 10:10. Jälkimmäisessä sanotaan, että Jumalan tahdon mukaisesti meidät on tehty pyhiksi Kristuksen ruumiin uhrilla, kerta kaikkiaan. Toisessa raamatunpaikassa sanotaan: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Olin hyvin yllättynyt ja onnellinen kuullessani nämä raamatunpaikat. Pohdin niitä mielessäni, ja eräänä yönä näin unen Herrasta. Olin ihmeissäni siitä mitä uusi isäni, äitini ja sisareni olivat minulle kertoneet, mutta unessa minulle ilmestynyt Jeesus selvensi minulle nämä raamatunpaikat tarkemmin ja ymmärsin ne. Silloin tulin uskoon ja halusin kasteelle.

Kasteeni jälkeen aloin kertoa uskostani somaleille, jotka nukkuivat kanssani kadulla. Heidän asenteensa minua kohtaan muuttui ja he alkoivat solvata minua.

Kadulla nukkuessamme meillä oli paljon ongelmia. Kerran minä ja kaksi muuta veljeä, joista toinen on pastori, olimme kävellen matkalla illalliselle, kun viereemme pysähtyi auto ja siitä nousi kahdeksan miestä. He alkoivat hakata meitä armotta. Aloin huutaa. Sanoin että minulla on korkea verenpaine ja pyysin, etteivät he hakkaisi minua. Hyökkääjät olivat somaleja ja alkoivat puhua somalia. He sanoivat: ”Hakkaa se paskiainen kunnolla, hän on uusi uskova.” Seurassani ollut veli menetti tajuntansa pahoinpitelyn vuoksi. Hyökkääjät puhuivat keskenään siitä, kuinka on henkilöitä, jotka opettavat meitä ja houkuttelevat pois islamista. He sanoivat aikovansa tappaa heidät. Tajusin, että he tarkoittivat uutta isääni, äitiäni ja sisartani.

Ympärillemme alkoi kerääntyä ihmisiä, joten hyökkääjät lähtivät pakoon ja paikalle tulleet veivät loukkaantuneen veljen sairaalaan. Kävimme myös poliisiasemalla tekemässä ilmoituksen, mutta poliisit eivät voineet tehdä mitään hyväksemme. Sieltä menimme pastorin, hänen vaimonsa ja sisaremme luo. Kerroimme, että meidät oli hakattu ja että olimme käyneet poliisiasemalla.

Monet somalit käyvät läpi samoja asioita kuin minä. Sisaremme kertoi, että on uskovia, jotka haluavat auttaa meitä. Olemme siitä hyvin iloisia.

Tällä hetkellä minä ja kaksi veljeä asumme erillämme, kaikki yksin, mutta olemme päättäneet muuttaa yhteiseen asuntoon, ja pastori auttaa meitä vuokraamaan sen. Olemme hyvin kiitollisia ja onnellisia.

Olemme hyvin kiitollisia isällemme, äidillemme ja sisarellemme. Olemme kiitollisia myös teille siitä, että tuette meitä. Pyydämme, että jatkaisitte hyvää työtänne. Emme koskaan lakkaa kertomasta evankeliumia. Seisokaa meidän rinnallamme rukouksin ja eri tavoin. Kiitos paljon! Tervehdin teitä Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen!

Kenia – Uskollista palvelustyötä vaarasta huolimatta

Uskolliset pastorit omistavat elämänsä Jumalan palvelemiselle Kenian vaarallisilla syrjäseuduilla, joilla heitä tarvitaan.

Itäisen Kenian syrjäseudulla toimiva pastori jatkaa noin 40-jäsenisen seurakuntansa palvelemista, vaikka häntä uhkaillaan, hyljeksitään ja vaikka rukoushuone yritettiin räjäyttää.

Vuonna 2007 perustettu pastori Macharian seurakunta on ainoa evankelinen seurakunta, joka palvelee alun perin Etiopiasta tullutta heimoa.

Saatuaan tutkinnot sekä Raamatusta että teologiasta, Macharian koulun johtajat sanoivat hänelle, että hänen ei pitäisi haaskata poikkeuksellisia kykyjään itäisessä Keniassa. He halusivat Macharian ryhtyvän opettamaan koulussaan. Macharias ei kuitenkaan suostunut vaan sanoi: ”Kiitos, mutta se seutu tarvitsee minua.”

Sukulaiset pitävät Macharian seurakuntalaisia pettureina, eivätkä he saa osallistua perhetapahtumiin, kuten häihin tai hautajaisiin.

Viime vuonna juuri ennen aamujumalanpalveluksen alkua Macharia huomasi ikkunasta sojottavan johtoja. Poliisit kutsuttiin paikalle ja kävi ilmi, että kyseessä oli pommi. Poliisit purkivat sen ja seurakunta jatkoi kokoontumisiaan seuraavana päivänä. Uhkaukset Machariaa vastaan ovat lisääntyneet sen jälkeen, mutta pastori on sitoutunut työhönsä.

Kun Marttyyrien Äänen työntekijä kysyi Macharialta miksi hän jatkaa työtään sellaisissa olosuhteissa, hän sanoi: ”Jos minä en julista Sanaa kansalleni, kuka sitten?”

Herra me kiitämme Sinua, kun kutsuit Macharian julistamaan Sanaa kansalleen. Kiitos, että Sinä annat hänelle voiman ja rohkeuden toteuttaa kutsumustaan.
Rukoillaan, että Kaikkivaltias Jumala varjelee Machariaa ja hänen seurakuntaansa ja antaa myös muille seurakuntalaisille voiman ja rohkeuden elää kestävinä uskossa Kristukseen.
Rukoillaan, että heidän esimerkkinsä ja kestävyytensä vetäisi myös muita Kristuksen seuraajiksi.

Somalipastori hakattu Keniassa

Salaista somaliseurakuntaa Keniassa lähellä Somalian rajaa johtava pastori Abdul hakattiin tajuttomaksi perjantai-iltana 8. maaliskuuta.

30-vuotias pastori Abdul, jolla on kolme lasta, oli kello yhdeksältä illalla saanut juuri päätökseen rukoustapaamisen Garissan laitamilla. Hän oli matkalla kotiinsa, kun useat somalimuslimit hyökkäsivät hänen kimppuunsa, hän kertoo sairaalavuoteeltaan.

Pastori Abdul sanoo, että hän ei tuntenut pahoinpitelijöitään. Kun he lähestyivät häntä yksi heistä sanoi Abdulille: ”Olemme seuranneet liikkeitäsi ja pahoja suunnitelmiasi käännyttää muslimeja kristityiksi.”

”Välittömästi useat heistä alkoivat hakata minua puisilla mailoilla, ja menetin tajuntani”, pastori Abdul kertoo. ”Kun tulin tajuihini olin naapureitteni ympäröimä. Naapurit olivat löytäneet minut makaamassa verilammikossa, ja he pelastivat minut.”

Naapurit veivät hänet kiireesti sairaalaan Garissaan, jossa lääkärit totesivat, että hänen reisiluunsa oli murtunut ja hänellä oli vammoja eripuolilla kehoaan.

”Reiteni lisäksi minulla on kipuja eripuolilla vartaloani, erityisesti vyötäröllä, selässä ja vasemmassa jalassa nilkan lähellä”, pastori kertoi voihkien. ”En melkein kestä tätä tuskaa. Perheeni on hyvin peloissaan, ja kristityt ovat muuttaneet meidät toiselle seudulle. Rukouksemme on nyt, että löytäisimme turvallisen paikan perheelleni. Minun ja perheeni henki on vaarassa.”

Pastorin lapset ovat 8, 5, ja 3-vuotiaita.

Abdul kääntyi kristinuskoon seitsemän vuotta sitten. Hän sanoi, että äärimuslimit olivat saaneet hänen liikkeensä selville, vaikka hän oli tehnyt parhaansa pitääkseen ne salassa.

Pastori Abdul johtaa 30 entisestä muslimista koostuvaa seurakuntaa. Seurakunta ei kuitenkaan voi olla kokonaisuudessaan koolla, vaan pastori tapaa heitä salaa pienissä ryhmissä vaihdellen tapaamisaikoja.

Garissan maakunta Keniassa. Kuva: Wikipedia

Noin 160 kilometrin päässä Somalian rajalta sijaitseva Garissa on enimmäkseen somalien asuttama kaupunki. Huhtikuussa 2015 al-Shabaabiin kuuluvat terroristit hyökkäsivät Garissan yliopistoon ja surmasivat 148 kristittyä. Garissassa on tapahtunut myös useita hyökkäyksiä kirkkoja vastaan.

Rukoile pastori Abdulin toipumisen ja perheen turvallisuuden puolesta. Pyydä Herran varjelusta Abdulille ja muille hänen kaltaisilleen somaleja evankelioiville eturintaman evankelistoille ja pastoreille.

Lähde: Morning Star News

Kenia – Kristitty hakattu ja pidätetty

Hassan klinikalla hyökkäyksen jälkeen. Kuva: Morning Star News

Hassan ja hänen leskeksi jäänyt äitinsä, jotka asuvat yhdessä Ngongissa, Nairobin laitamilla, ovat kohdanneet jatkuvaa painostusta kieltää kristillinen uskonsa ja palata islamiin.

Heitä on uhkailtu, yritetty lahjoa ja hakattu useita kertoja.

Tammikuun 19. päivä Hassan pidätettiin kotoaan. Yksi hänet pidättäneistä poliiseista oli heidän sukulaisensa. Poliisit ja kaksi muuta henkilöä hakkasivat Hassanin pahoin. Häneltä irtosi hampaita ja hän sai vammoja jalkaansa, rintaansa ja selkäänsä.

Hassan ja hänen äitinsä olivat paenneet Somaliasta Hassanin isän kuoltua. Keniasta he toivoivat löytävänsä turvallisen paikan, jossa elää todeksi uutta kristillistä uskoaan, mutta paikallisessa yhteisössä asuvien äärimuslimien, myös sukulaisten, painostus on johtanut vuosikausia kestäneisiin kärsimyksiin.

”Olen kärsinyt vainoa useita kertoja muslimien taholta, koska olen kääntynyt kristinuskoon. Vatsani oireilee hyökkäyksestä, jonka kohteeksi jouduin muutama vuosi sitten. En pysty seisomaan suorassa. Minä ja perheeni olemme valinneet Kristuksen. Takaisin emme käänny”, Hassanin äiti sanoo.

Lähde: Morning Star News

Tapahtumat

Nothing Found

Sorry, no posts matched your criteria