Artikkelit

Kiinalaisen seurakunnan elämää – ratsia kerran viikossa

Lin Kezhen, Yongfu-seurakunnan pastori puhumassa. Kuva: China Aid

Kaakkois-Kiinan Fujianin provinssin pääkaupungissa Fuzhoussa toimiva seurakunta on ollut viimeiset kuukaudet armottoman viranomaishäirinnän kohteena. Yongfu-seurakuntaan on tehty kahdeksan ratsiaa viimeisen kahden kuukauden aikana.

Kun seurakunta kieltäytyi tekemästä rukoushuoneeseensa kommunistista puoluetta miellyttäviä muutoksia, 40-50 kaupunkihallinnon viranomaista vieraili erään kristityn kodissa uhkailemassa paikalla olleita.

Kristitty kysyi heiltä, miten keskushallinto voi olla välittämättä heidän toimistaan kristittyjä vastaan. Sen seurauksena hänen isänsä vietiin poliisiasemalle, vaikka hän oli juuri käynyt läpi kaksi sydämen ohitusleikkausta ja aivoverenvuodon. ”Meidän elämämme ja omaisuutemme ovat uhattuina ja vaarassa”, kristitty sanoo. ”Olkaa hyvät ja levittäkää sanaa, rukoilkaa puolestamme. Toivon, että tämä maa muuttuisi paremmaksi.”

Jokaisella kerralla, kun seurakuntaan tehtiin ratsia, joukko poliiseja seisoi kirkon lähellä samaan aikaan, kun siviilivaatteisiin pukeutuneet viranomaiset ja United Front Work Departmentin (vapaasti suomennettuna ”Yhteisen rintaman työosasto”) henkilökunta ahdistelivat kristittyjä. Yhteisen rintaman työosaston tehtävä on valvoa Puolueen ulkopuolisia toimijoita ja varmistaa, että ne tukevat Puoluetta ja ovat sille hyödyllisiä.

Viranomaiset ovat myöhemmillä käynneillään määränneet, että kristityt eivät enää saa kokoontua Yongfu-seurakunnassa. Heidän kerrotaan olleen erittäin töykeitä ja yhden uhkailleen paikalla olleita.

Seurakunnan sähkö ja vesi on myös katkaistu.

Kaikesta tästä huolimatta, yksi seurakunnan jäsenistä sanoo: ”Me rakastamme tätä maata ja sen kansaa, mutta emme koskaan antaudu pimeydelle ja pahalle. Me olemme kiitollisia rukouksista ja tuesta, jota saamme seurakunnilta kaikkialta, kuten myös yhteisestä todistuksesta uskostamme.”

Muistakaa rukouksin Kiinan kristittyjä! ”Kiinan uudet muurit” -kampanjamme myötä voit olla myös tukemassa sinne lähetettäviä satelliittiradio-ohjelmia, joiden myötä Kiinan seurakuntia rohkaistaan, heille kerrotaan uutisia muista Kiinan seurakunnista, ja joiden kautta he saavat kristillistä opetusta.

Lähde: Marttyyrien Ääni, China Aid

Kiinan seurakuntien johtajat vetoavat viranomaisiin

Kirkon katolta poistettu risti Wenzhoussa, Zhejiangissa. Kuva: ChinaAid

Kaikkiaan 279 seurakuntien johtajaa eri puolilta Kiinaa on tähän mennessä allekirjoittanut viranomaisille osoitetun julkisen kirjeen. Kirjeessä viranomaisia kehotetaan luopumaan ”väkivaltaisista toimistaan” kristittyjä vastaan. Sen julkaisuhetkellä, 30. elokuuta, allekirjoittajia oli 198.

Seurakuntien johtajat osoittavat suurta rohkeutta viranomaisiin vedotessaan. Heidän julistuksensa loppupuolella he kirjoittavat: ”Evankeliumin tähden olemme valmiit kärsimään kaikki ulkoiset menetykset, joita epäoikeudenmukaisesta lainkäytöstä seuraa. Rakkaudesta kansaamme kohtaan, olemme valmiit luopumaan kaikista maallisista oikeuksistamme.”

Pelkästään Henanin provinssissa on suljettu kaksi kolmasosaa seurakunnista. Yli 7000 ristiä on tuhottu tai otettu alas kirkkojen katoilta.

Julkisessa kirjeessä kerrotaan, miten viranomaiset ovat tuhonneet ristejä, repineet alas ristejä ja kristillisiä julisteita ihmisten kodeista, pakottaneet ja uhkailleet seurakuntia liittymään valtiojohtoisiin uskonnollisiin järjestöihin, pakottaneet seurakuntia ripustamaan esille Kiinan lipun ja laulamaan valtiota ja puolueita ylistäviä maallisia lauluja, estäneet kristittyjen lapsia pääsemästä kirkkoihin tai saamasta uskonnollista opetusta sekä estäneet seurakuntalaisia kokoontumasta yhteen.

Pastoreiden mukaan nämä teot eivät ole ainoastaan ”epäoikeudenmukaisia” ja ”vallan väärinkäyttöä”, vaan myös ”rikkomus uskonnon- ja omantunnonvapautta vastaan ja vastoin kansainvälisiä lakeja”.

Kirjeessä pastorit kertovat, että kristityt tottelevat ja kunnioittavat viranomaisia ”niin kauan, kunhan valtio ei riko Raamatussa kirjoitetun maallisen valtansa rajoja, eikä puutu tai vahingoita mitään uskoon tai sieluun liittyvää”.

Englanninkielinen kirje on mahdollista lukea kokonaisuudessaan täältä.

Lähteet: Barnabas Fund, Anglican Ink, UCAnews

Seurakuntien ”kiinalaistaminen” etenee

Tämä kirkko Luoyangissa, Henanissa, määrättiin korvaamaan risti Kiinan lipulla. Kuva: ChinaAid

Seurakunnat kautta Kiinan, niin viralliset kuin rekisteröimättömät, ovat kasvavan painostuksen alla, kun viranomaiset vaativat heitä osoittamaan uskollisuuttaan kommunistiselle puolueelle.

Shanghaissa Xuanqiao Jeesus -kirkon ulkoseinään ripustettiin banderolli, jossa kerrotaan sosialismin ydinarvot. Sen seurauksena seurakuntalaiset sanovat, että ohikulkijat erehtyvät luulemaan kirkkoa valtion virastoksi. Seurakunnan johtajat ovat tyrmistyneitä ja tuntevat itsensä avuttomiksi.

Kaakkois-Kiinan Jiangxin provinssissa, Xinyun maakunnassa, kaikki seurakunnat on määrätty asettamaan esille Kiinan lippu, presidentti Xi Jinpingin kuva sekä julisteita sosialistisista arvoista. Alueen lapsia on kielletty menemästä kirkkoihin ja viranomaiset ovat uhanneet evätä pienituloisten asukkaiden sosiaaliavustukset, jos he käyvät kirkossa.

Toisaalla Jiangxissa, Shangraossa, yli 40 seurakuntaa on joutunut ripustamaan bannerin, jossa lukee: ”Ei-paikallisilta saarnaaminen kielletty, alaikäisiltä ihmisiltä pääsy kielletty”.

Naapuriprovinssissa Zhejiangissa seurakuntia on pakotettu osoittamaan kunnioitusta Puolueelle laulamalla patrioottisia lauluja ja asettamaan esille Kiinan lippu. Määräyksen vuoksi paikallinen seurakunta järjesti 11. elokuuta konsertin, jossa laulettiin kansallismielisiä lauluja.

Myös muualla Kiinassa seurakuntia on määrätty ottamaan alas risti ja korvaamaan se Kiinan lipulla. Elokuun 21. päivänä Henanin provinssin Hebin kaupungissa viranomaiset repivät alas ristin Tianen-kirkosta ja myös Luoyangissa olevan kirkon risti korvattiin lipulla.

Kiinan johto haluaa seurakuntien osoittavan horjumatonta uskollisuutta sosialistisille ihanteille. ”Kiinalaistamisen” tai ”uskonto kiinalaisilla tunnusmerkeillä” -ohjelman myötä uskonnollista opetusta pyritään muokkaamaan yhteensopivaksi kommunismin kanssa. Tavoitteena on, että Kiinan kristittyjen ensisijainen uskollisuus kohdistuisi Puoluetta kohtaan.

”Kiinan uudet muurit” -projektimme myötä voit olla tukemassa kasvavaa vainoa kokevia Kiinan uskovia.

Lähde: ChinaAid

Raamatut pois nettikaupoista Kiinassa

Kiinalainen uskova hellii uutta Raamattuaan.

Kiinan uudistettu uskontolaki on nyt ollut voimassa kaksi kuukautta. Paikallistasolla rekisteröimättömien seurakuntien sulkeminen on jatkunut ja myös joitakin seurakuntien pyörittämiä päiväkoteja on suljettu. Sen lisäksi viimeisten viikkojen aikana on tullut ilmi kansallisen tason suuria muutoksia.

Maaliskuun 21. päivänä Kiinan valtiollinen uutiskanava Xinhua ilmoitti, että kommunistisen puolueen osasto, United Front Work Department vastaa jatkossa uskonnollisista asioista. Aiemmin uskonnollisia asioita hallinnoi uskontoasioiden ministeriö, joka nyt siis lakkautettiin. Tämä muutos tarkoittaa, että kommunistisen puolueen ote uskontoihin liittyvistä asioista tiukentuu entisestään. United Front Work Department (UFWD) raportoi suoraan kommunistisen puolueen keskuskomitealle. Sen tehtävä on hallinnoida suhteita puolueen merkittävinä pitämiin tahoihin, yksilöihin ja ryhmiin sekä Kiinassa että sen ulkopuolella ja varmistaa, että ne ovat puolueelle uskollisia.

Uskontoasioiden ministeriön sulauttaminen United Front Work Departmentiin on osa Kiinan hallintokoneiston uudelleenjärjestelyä, jonka on tarkoitus vahvistaa kommunistisen puolueen valtaa.

Ei Raamattujen verkkomyyntiä

Maaliskuun 28. päivä julkaistiin ”Periaatteet kiinalaisen kristillisyyden edistämiseksi Kiinassa seuraavan viiden vuoden aikana (2018-2022)”. Asiakirjassa kerrotaan, että seuraavan viiden vuoden aikana tärkeimmät tehtävät ovat kehittää kiinalaista kristinuskoa ja kiinalaista teologiaa ja ”tietoisesti kehittää Raamatun tutkimuksen taitoja vahvan perustan luomiseksi Raamatun uudelleen tulkitsemiselle ja uudelleen kääntämiselle”.

Kaksi päivää sen jälkeen Raamattujen myyminen verkkokaupoissa kiellettiin. Aiemminkaan Raamattuja ei ole virallisesti saanut myydä julkisesti tai internetissä, mutta kieltoa ei valvottu. Kielto Raamattujen verkkomyynnistä julkaistiin Twitteriä vastaavassa kiinalaisessa Weibossa, ja Raamatut poistuivat verkkokauppojen valikoimista yhdessä yössä. Jatkossa Raamattuja voi ostaa vain virallisesti rekisteröidyistä kirkoista.

Marttyyrien Ääni seisoo Kiinan kristittyjen rinnalla tukemalla maahan lähetettävää kristillistä satelliittiradio-ohjelmaa yhteistyökumppaneidemme kautta, sillä satelliittiradio-ohjelmia ei voida estää. Tule mukaan “Kiinan uudet muurit” -kampanjaamme, jotta Kiinan kristityt voisivat jatkossakin kuulla Jumalan sanaa!

Lähteet: Christian Solidarity Worldwide, UCAnews, ChinaAid

Kiina – Kylttejä, sakkoja ja kollektiivisia rangaistuksia

Tässä kyltissä kerrotaan viisi ihmisryhmää, jotka eivät ole tervetulleita kirkkoon. Kuva: ChinaAid

Keski-Kiinan Henanin provinssissa, Zhumadianin kaupungissa, olevan kirkon edustalle on pystytetty kyltti. Sen allekirjoittajaksi on merkitty Zhumadianin Kolme Itse -isänmaallisen liikkeen komitea. Kyltissä kerrotaan: ”Puolueen ja hallituksen hengen ja asiakirjojen mukaisesti, Puolueen työntekijät, kaaderit, pienet lapset, opiskelijat sekä asevoimiin kuuluvat eivät saa astua sisään tähän kirkkoon osallistuakseen uskonnolliseen toimintaan.”

Äskettäin Kiinassa on ryhdytty kitkemään kristittyjä pois Puolueen jäsenistä ja työntekijöistä käyttämällä kollektiivista rangaistusta. Jos henkilö ei suostu allekirjoittamaan lausuntoa, jossa vakuuttaa, ettei usko mihinkään uskontoon, kaikkia kyseisen yksikön työntekijöitä rangaistaan ja heidän palkastaan pidätetään 20.000 – 30.000 yuania (noin 2500 – 3800 euroa). Puolueen jäseniä rangaistaan myös, jos selviää, että he ovat tehneet vapaaehtoistyötä seurakunnassa.

Henanin provinssin Nanyangin kaupungissa on ilmoitettu, että kaikki uskonnollinen kokoontuminen kodeissa on kiellettyä. Jos henkilö tavataan osallistumasta tai järjestämästä uskonnollista toimintaa muualla kuin sitä varten rekisteröidyssä rakennuksessa, hänelle annetaan 30.000 yuanin sakko.

Kaupungin kristityt on määrätty liittymään rekisteröityyn Kolme Itse -kirkkoon. ”Jotkut kotiseurakuntien jäsenet eivät rekisteröityneet Kolme Itse -kirkkoihin ja viranomaiset tulivat tutkimaan heidän kotinsa. Jotkut veljet ja sisaret ovat liian pelokkaita kokoontuakseen yhteen. Osa on jakautunut pienempiin ryhmiin ja jatkaa kokoontumista”, kertoo paikallinen kristitty rouva Wang.

Nämä uutiset osoittavat, että käynnissä oleva kampanjamme satelliittiradio-ohjelmien tuottamisesta Kiinaan on todella tarpeen. Kun kristityt eivät voi enää kokoontua yhteen, satelliittiradio-ohjelmien kautta he voivat kuitenkin saada Raamatun opetusta ja muuta hyödyllistä tietoa. Voit tutustua kampanjaamme täällä: https://www.marttyyrienaani.fi/kiinan-uudet-muurit/

Lähde: ChinaAid

Kiina-kampanjamme on käynnistynyt!

“Kiinan uudet muurit – Jumalan Sanaa ei voi estää” -otsikon alla on nyt käynnistynyt kampanjamme Kiinan kristittyjen tukemiseksi!

Olemme siis päättäneet lähteä tukemaan Korean Marttyyrien Äänen johdolla toteutettavaa satelliittiradio-ohjelmaa.

Kiinan uuden uskontolain myötä kiinalaisten kristittyjen yhteydenpito toisiinsa on vaikeutunut, samoin heidän mahdollisuutensa saada kristillistä opetusta. Viranomaiset ovat lisänneet valvontaansa, mutta satelliittiradiolähetyksiä he eivät voi estää. Sitä kautta Kiinaan lähetetään ohjelmia, jotka tarjoavat kristillistä opetusta ja rohkaisua. Niissä myös kerrotaan, mitä Kiinan kristityille kuuluu eri puolilla maata.

Kampanjasivulta voit lukea lisää, pääset sinne oheista kuvaa klikkaamalla. Tule mukaan!

Kiinan seurakunnat: kielletty alle 18-vuotiailta

Alempi kyltti Henan provinssissa, Nanlen maakunnassa sijaitsevan katolisen kirkon edustalla kertoo: “Alaikäisten on kiellettyä astua sisään”. Kuva: WeChat

Kiinan kristityt alkavat nähdä helmikuun alussa voimaan astuneen uuden uskontolain seurauksia ja pohtivat, miten tästä eteenpäin.

Pekingiä ympäröivässä Hebein provinssissa asuva, nimettömänä pysyttelevä pappi kertoi ucanews.comille, että viranomaiset ovat provinssin joissakin osissa vaatineet seurakuntia asettamaan tilojensa ovelle kyltin, jolla alle 18-vuotiaita kielletään astumasta sisälle. ”He myös uhkailevat, että jos seurakunta kieltäytyy asettamasta kylttiä, se ei saa kokoontua lainkaan”, lähde kertoo.

Myös Länsi-Kiinan Xinjiangin provinssissa asuva kristitty kertoo nähneensä seurakuntien ovilla vastaavia kylttejä.

Seurakuntien – sekä rekisteröityjen että rekisteröimättömien – papit ja pastorit eri puolilta Kiinaa ovat viestittäneet, että viranomaiset ovat alkaneet kutsua heitä tapaamisiin, joissa viranomaiset kertovat, miten uutta uskontolakia tullaan kyseisellä alueella soveltamaan ja mitä se seurakunnan kannalta merkitsee.

Haluamme olla Kiinan kristittyjen tukena, kun hieman vapaamman ajanjakson jälkeen maahan ovat nousemassa uudet kuvaannolliset Kiinan muurit. Näillä uuden uskontolain muodossa nousevilla muureilla Kiinan kristittyjen yhteyttä toisiinsa ja etenkin Kiinan ulkopuolella oleviin uskoviin pyritään estämään ja rajoittamaan. Sen vuoksi olemme päättäneet lähteä mukaan Korean Marttyyrien Äänen johtamaan projektiin lähettää Kiinaan kristillisiä radio-ohjelmia satelliittiradion kautta. Satelliittilähetyksiä eivät voi korkeimmatkaan muurit estää. Kerromme projektista lisää myöhemmin tällä viikolla.