Artikkelit

Kiinan kotiseurakunnat pohjoiskorealaisten pakolaisten tukena

Sari Palomäki vieraili kesällä 2017 Kiinassa. Tässä videoraportissa hän kertoo ansiokkaasta työstä, jota Kiinan kotiseurakunnat tekevät maahan paenneiden pohjoiskorealaisten parissa.

Kristitty ihmisoikeusasianajaja kadonnut Kiinassa

Yksi Kiinan merkittävimmistä kristittyjen ihmisoikeusasianajajista, Gao Zhisheng, katosi kodistaan Shaanxi maakunnassa 13.8.2017. Gaon veljen mukaan katoaminen havaittiin, kun hän ei saapunut aamiaiselle sunnuntaina.

Kiinan kotiseurakuntien kristittyjä oikeudessa puolustanut ihmisoikeusasianajaja tuomittiin vankeuteen vuonna 2006 valtion vastaisesta toiminnasta. Häntä kidutettiin julmasti vankeusaikanaan.

Gao vapautui vankilasta vuonna 2014, mutta jäi yhä viranomaisten tiukkaan valvontaan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Gao on kadonnut. Gao, joka on ollut Kiinan hallituksen tähtäimessä pitkään työnsä vuoksi, on ollut myös kahdesti ehdokkaana Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

”Olemme syvästi huolissamme tilanteesta”, sanoo China Aidin perustaja ja johtaja Bob Fu. ”Vetoamme viranomaisiin, jotta Gao Zhishengin olinpaikka löytyisi mitä pikimmin. Pyydämme kristittyjä rukoilemaan Gaon turvallisuuden ja vapauden puolesta.”

 

Lähde: China Aid

 

 

 

 

Iran: Kolme kristittyä vapautettu

Kotiseurakunta koolla Iranissa.

Kerroimme aiemmin Suroush Saraien vapautuneen vankilasta. Iloksemme voimme kertoa, että kolme hänen kanssaan pidätettyä uskovaa on myös vapautettu. Vapautetut ovat Mehdi Ameruni, Seyed Bijan Farokhpour Haghigi ja Eskander Rezai.

Virallisesti vapautus on väliaikainen, mutta heidän on annettu ymmärtää, että heitä ei kutsuttaisi takaisin vankilaan. Virallista vahvistusta odotetaan vielä.

Mohammad (Vahid) Roghangir, Suroush Saraie, Mehdi Ameruni, Massoud Rezai, Seyed Bijan Farokhpour Haghigi and Eskander Rezai pidätettiin Shirazissa 12.10.2012, kun he olivat yhdessä koolla. Heidät tuomittiin 1-3 vuoden pituisiin vankeustuomioihin “kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista” ja “propagandasta järjestelmää vastaan”. Valitus tuomioista hylättiin, ja vuonna 2014 heidät kutsuttiin kärsimään tuomionsa.

Pidätetyistä on edelleen vankilassa Mohammad Roghangir, kotiseurakunnan johtaja, sekä Massoud Rezai.

Middle East Concern

Tapahtumat

Nothing Found

Sorry, no posts matched your criteria