Artikkelit

Marokon kristityt vaativat oikeuksiaan

Marokkolaiset tytöt tutkivat Marttyyrien Ääneltä saamaansa lahjareppua. Marttyyrien Ääni tukee Marokon kristittyjä muun muassa toimittamalla heille Raamattuja ja muuta kristillistä materiaalia.

Kristinuskoon kääntynyt Loubna ja hänen miehensä Kamal menevät naimisiin Marokon pääkaupungissa sijaitsevan ihmisoikeusjärjestön kokoushuoneessa muutaman ihmisen läsnä ollessa, huolimatta uhkauksista, joita heidän konservatiivisen pohjoismarokkolaisen kotikaupunkinsa asukkaat ovat heille esittäneet.

He ovat osa hyvin pientä vähemmistöä, jotka ovat kääntyneet kristinuskoon ja vaativat laillista tunnustusta avioliitolleen. Islam on Marokon valtionuskonto ja ainoastaan islamilaiset ja juutalaiset avioliitot ovat laillisesti tunnustettuja.

Vuosisatoja vanha Marokon juutalaisten yhteisö on tunnustettu perustuslaissa osaksi marokkolaista identiteettiä. Maassa asuu noin 3000 juutalaista ja heillä on oma oikeutensa, joka saa päättää henkilökohtaisista asioista sekä perimisestä ja hautajaisista.

”Me haluamme tulla kohdelluiksi tasa-arvoisesti Marokon juutalaisten kanssa”, sanoo Chouaib El Fatihi, joka toimii koordinaattorina Marokon uskonnonvapausyhdistyksen kristinuskoa käsittelevässä komiteassa.

”Haluamme tulla tunnustetuiksi marokkolaisina kristittyinä ja saada oikeuden laillisiin avioliittoihin sekä perimiseen ja hautajaisiin oman uskontomme mukaisesti”, hän sanoo.

Lain mukaan vain ulkomaalaisilla kristityillä on oikeus kokoontua kirkoissa, joista monet on perustettu Ranskan siirtomaa-aikana. Evankelioinnista voi seurata kolme vuotta vankeutta.

Adam Rabati ja hänen vaimonsa Farah Tarneem eivät suostuneet menemään naimisiin marokkolaisen sharia-lakiin pohjautuvan käytännön mukaisesti.

Heidän Rabatin laitamilla sijaitseva kotinsa toimii myös kotiseurakuntana, jossa käy kristinuskoon kääntyneitä entisiä muslimeja.

”Meitä voidaan syyttää haureudesta, joka on rikoslain alainen rikos”, sanoi Adam, jolla ei ole laillista avioliittotodistusta.

Kaksi vuotta sitten kristinuskoon kääntynyt Farah kertoo, että todistuksen saaminen edellyttää rituaaleja, jotka ovat hänen uskonsa vastaisia. ”Kohtaamme viranomaisten taholta syrjintää, koska meitä ei tunnusteta marokkolaisiksi kristityiksi. Lisäksi meihin kohdistuu sosiaalista painostusta ja uhkailua uskomme vuoksi”, Farah kertoo.

Paikalliset kristilliset johtajat arvioivat, että maassa olisi yli 50.000 kristittyä, mutta virallisia tilastoja ei ole.

Vuoden 2011 arabikevään mielenosoitusten jälkeen Marokossa hyväksyttiin uusi perustuslaki, joka takaa ilmaisun- ja uskonnonvapauden. Maa on myös mainostanut itseään uskonnollisen suvaitsevaisuuden keitaana. “Viranomaiset eivät saisi jatkaa harhaanjohtavaa puhettaan uskonnollisista oikeuksista”, sanoi Mohamed Nouhi, Marokkolaisen ihmisoikeusjärjestö IMDH:n johtaja.

Lähde: Reuters

Rukousaiheita maailmalta – Marokko, Pohjois-Korea, Burma

Uskovia pyydetään rukoilemaan marokkolaisen kristityn, Mohammed Saeed Zaon turvallisuuden puolesta. Hän on Marokossa tunnettu henkilö, sillä hän pitää esillä kristittyjen oikeuksia ja on esiintynyt useissa haastatteluissa keskustelemassa uskonnon asemasta nykyaikana ja uskonnonvapaudesta. Perjantaina 4. marraskuuta hän oli palaamassa kotiinsa Casablancan kaupungissa, kun lähelle parkkeeratusta autosta nousi mies pitkän veitsen kanssa yrittäen puukottaa häntä. Mohammed onnistui avaamaan talonsa etuoven ja suojautumaan sen taakse. Miehen kerrotaan huutaneen uhkauksia Mohammedille paikalta poistuessaan. Kun Mohammed kävi tekemässä rikosilmoituksen, sitä ei otettu vastaan ja hänen sanottiin olevan ”ongelmien aiheuttaja”. Lähde: Middle East Concern

Kuva: KCNA

Kuva: KCNA

Pohjois-Koreassa elinikäiseen vankeuteen tuomittu kanadalainen pastori Hyeon Soo Lim on esirukousten tarpeessa. Hänen kerrotaan joutuneen sairaalaan heikon terveydentilansa vuoksi. Hänet pidätettiin tammikuussa 2015 Pohjois-Koreassa ja häntä syytettiin valtion vastaisista rikoksista. Viime vuoden joulukuussa hänet tuomittiin elinikäiseen pakkotyöhön. Pastori Lim on tehnyt humanitaarista työtä Pohjois-Koreaan lähes 20 vuoden ajan perustaen sinne orpokoteja ja vanhainkoteja. Hän oli käynyt Pohjois-Koreassa yli sata kertaa ennen pidätystään. Lähde: The Gospel Herald

 

 

myanmar2016nov

Kiitämme siitä, että Marttyyrien Äänen tukema eturintaman työntekijä Burmassa on vapautettu ihmiskauppasyytteistä. Veli ”Xi” johti uskoon lesken ja hänen 13-vuotiaan tyttärensä. Uskoon tulonsa jälkeen tytär ei enää halunnut opiskella buddhalaismunkkien kylässä pitämässä koulussa. Äidillä ei kuitenkaan ollut varaa lähettää häntä kouluun muualle, joten veli Xi järjesti tytölle paikan sisäoppilaitoksesta toisaalla. Saatuaan tietää tästä, kylän buddhalaismunkki ja kyläpäällikkö syyttivät veli Xitä ihmiskaupasta ja hänet pidätettiin välittömästi. Syytteet olivat vakavia ja niistä olisi voinut seurata vuosien vankeustuomio. Aluksi veli Xi ei saanut tavata vaimoaan eikä hänen sallittu hankkia asianajajaa. Syytteet häntä vastaan on nyt peruttu ja kylän johtajia on varoitettu, että jos he vielä syyttävät veli Xitä valheellisesti, heidät pidätetään. Lähde: Marttyyrien Ääni

Pdf-versio tästä klikkaamalla.