Artikkelit

Iran – Oikeudenkäynti ja vapautuksia

Rokhsareh (Mahrokh) Ghanbari

Iranissa yksi uskonsa tähden vangittu on päässyt vapaaksi, samoin kahdeksan pidätettynä ollutta. Yksi uskova puolestaan odottaa lähipäivinä tulevaa oikeudenkäyntiään.

Kristinuskoon kääntynyt 65-vuotias Rokhsareh (Mahrokh) Ghanbari on kutsuttu vallankumoustuomioistuimen eteen lauantaina 27. heinäkuuta Karajissa. Häntä syytetään ”valtion vastaisesta propagandasta”.

Mahrokh oli yksi viidestä kristinuskoon kääntyneestä naisesta, jotka pidätettiin hieman ennen joulua viime vuonna. Mahrokhia kuulusteltiin kymmenen päivän ajan aamusta iltaan, ennen kuin hänet päästettiin vapaaksi takuita vastaan. Neljä muuta naista ovat edelleen pidätettyinä eikä heidän olinpaikkaansa tiedetä.

Tammikuussa Mahrokh joutui käymään islamilaisen uskonnollisen johtajan luona ”ohjauksessa”, jossa hänelle tarjottiin ”mahdollisuutta palata islamiin”.

Mahrokh kertoo saavansa rohkaisua tiedosta, että hänen tilanteestaan tiedetään ja hänen puolestaan rukoillaan.

Vapautuksia

Sevada Aghasar

Armenialaiskristitty Sevada Aghasar on päästetty ehdonalaiseen vapauteen Teheranin Evinin vankilasta maanantaina 21. heinäkuuta, kun hän oli kärsinyt puolet viiden vuoden vankeustuomiostaan. Hänet oli tuomittu ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista kotiseurakunnan toimintaan osallistumalla”.

Sevada pidätettiin vuonna 2013 islamista kristinuskoon kääntyneen Ebrahim Firouzin kanssa, joka on edelleen vankilassa. Armenialaiskristittynä Sevadan uskonnonvapaus on perustuslailla turvattu, toisin kuin islamista kääntyneiden, joten hänen vankeudelleen ei ollut perusteita. Pääsiäisenä hänet päästettiin lyhyelle vapaalle vankilasta.

Sevadan ehdonalaisen vapauden edellytyksistä ei toistaiseksi tiedetä.

Vapautumisensa jälkeen 30-vuotias Sevada kirjoitti Instagramissa näin: ”Kun olin lapsi, luulin että vain rikolliset ja pahantekijät joutuisivat vankilaan. Nuorena tiesin, että myös velalliset ja virheitä tehneet voivat joutua vankilaan. Nyt tiedän, että jopa viattomat voivat joutua vangituiksi! Kiitos Jumalalle, minä olen nyt vapaa.”

Vasemmalta oikealle: Pooriya Peyma, Fatemeh Talebi, Maryam Falahi, Sam Khosravi, Khatoon Fatolahzadeh, Sasan Khosravi, Marian Falahi ja Habib Heydari.

Tämän kuun alussa Bushehrissa pidätetyt kahdeksan uskovaa on myös vapautettu takuita vastaan, mutta heitä saattaa odottaa oikeudenkäynti ja vankeus.

Pidätetyistä viisi on saman perheen jäseniä. Heitä kaikkia syytetään ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista”, ”kokoontumisesta ja juonimisesta valtiota vastaan”, sekä ”laittoman järjestön jäsenyydestä”, jolla tarkoitetaan kotiseurakuntia.

Heidät päästettiin vapaaksi 16. ja 17. heinäkuuta, kun kukin heistä maksoi noin 30.000 euron takuut.

Vapaaksi päässeet ovat Sam Khosravi (36) ja hänen vaimonsa Maryam Falahi (35), Samin veli Sasan (35) ja hänen vaimonsa Marian Falahi (33), Samin ja Sasanin äiti Khatoon Fatolahzadeh (61), Pooriya Peyma (27) ja hänen vaimonsa Fatemeh Talebi (27), sekä Habib Heydari (38).

Khatoon vapautettiin pidätystä seuraavana päivänä ikänsä vuoksi. Muita pidätettyjä pidettiin eristysselleissä tiedusteluministeriön tiloissa Bushehrissa, jossa heidät pakotettiin tunnustamaan ”rikoksensa” kameralle.

Lähteet: Middle East Concern, Article 18

Kiitos Herra jokaisesta vapautetusta kristitystä, kiitos että vapautit rajoittavista, näkyvistä, kahleista. Mutta vielä enemmän me kiitämme siitä, että sinä tulit ja vapautit meidät kaikki näkymättömistä orjuuden ikeistä.

Herra, me rukoilemme, että ilosanoma sinusta saavuttaa myös vangitsijat ja vapauttaa heidätkin näistä vihollisen kahleista.

Auta vangittuina olevia kristittyjä muistamaan, että hekin ovat Hengessä vapaita, vaikka olosuhteet rajoittavatkin heidän elämäänsä. “Sillä Herra on Henki ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.” (2. Kor. 3:17)

Kahdeksan uskovaa pidätetty Iranissa, viisi samasta perheestä

Vasemmalta oikealle: Pooriya Peyma, Fatemeh Talebi, Maryam Falahi, Sam Khosravi, Khatoon Fatolahzadeh, Sasan Khosravi, Marjan Falahi ja Habib Heydari.

Kahdeksan kristinuskoon kääntynyttä iranilaista, heidän joukossaan viisi saman perheen jäsentä, pidätettiin lounaisiranilaisessa Bushehrin kaupungissa maanantaina, 1. heinäkuuta.

Pidätyksen tehneet viranomaiset kertoivat olevansa tiedusteluministeriön (MOIS) edustajia.

Viranomaiset suorittivat koordinoidun iskun kristittyjen koteihin noin kello yhdeksältä aamulla. He takavarikoivat Raamattuja, kristillistä kirjallisuutta, puisia ristejä ja kristillisiä symboleja sisältäviä kuvia. Lisäksi he veivät kannettavia tietokoneita, puhelimia, henkilöllisyystodistuksia, pankkikortteja ja muuta henkilökohtaista omaisuutta.

Pidätyksen tehneet viranomaiset tutkivat myös ainakin kahden pidätetyn työpaikat, joista he takavarikoivat tietokoneiden kovalevyjä ja valvontakameroiden tallenteita.

Viranomaisten kerrotaan kohdelleen kristittyjä kovakouraisesti, vaikka pidätyksen aikaan läsnä oli pieniä lapsia.

Pidätetyt ovat Sam Khosravi (36) ja hänen vaimonsa Maryam Falahi (35), Samin veli Sasan (35) ja hänen vaimonsa Marjan Falahi (33), Samin ja Sasanin äiti Khatoon Fatolahzadeh (61), Pooriya Peyma (27) ja hänen vaimonsa Fatemeh Talebi (27), sekä Habib Heydari (38).

Khatoon Fatolahzadeh, joka pidätettiin kuudella autolla saapuneiden viranomaisten voimin, vapautettiin myöhemmin samana päivänä ikänsä vuoksi.

Muut uskovat ovat yhä pidätettyinä eivätkä he saa olla yhteydessä asianajajiin. Heitä pidetään eristysselleissä MOIS:n toimistossa Bushehrissa.

Näiden pidätysten myötä Iranissa tämän vuoden aikana pidätettyjen kristittyjen lukumäärä nousee ainakin 34:ään.

Toukokuussa Iranin tiedusteluministeri Mahmoud Alavi myönsi avoimesti, että he kutsuvat kristinuskoon kääntyneitä kuultaviksi, sillä joukkokääntymisiä kristinuskoon ”tapahtuu aivan silmiemme edessä”.

Huhtikuussa Bushehrissa oikeus piti päätöksellään voimassa kuudentoista kristinuskoon kääntyneen tuomiot. Heidät on tuomittu ”valtionvastaisesta propagandasta kotiseurakuntia muodostamalla”.

(Article 18)