Artikkelit

“Muistakaa vankeja…”

Toivon kynttilä sytytettiin tukiryhmän kokoontumisen aluksi.

Kalajoen seurakuntaan perustettiin aiemmin keväällä Kristittyjen marttyyrien tukiryhmä. Iloitsemme suuresti tästä ryhmästä ja toivomme, että myös muissa seurakunnissa otettaisiin Kalajoelta mallia. Kalajoen tukiryhmän tarkoitus on kirjoittaa uskonsa tähden vangituille kristityille, rukoilla heidän puolestaan sekä tutustua ajankohtaisiin uutisiin kristittyjen vainoista maailmalla. Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen oli keskiviikkona 9. toukokuuta. ”Ryhmästämme lähti ensimmäisenä iltana 23 rohkaisuviestiä vainotuille”, kertoo ryhmän koollekutsuja, Kalajoen seurakunnan kappalainen Suvi Lehtimäki.

Rohkaisevat tervehdykset ovat todella tarpeen. Iranilaiset Maryam Rostampour ja Marzieh Amirizadeh olivat 259 päivää vangittuina Teheranissa pahamaineisessa Evinin vankilassa uskonsa tähden. “Kuulimme vartijoiltamme, että 40-50 kirjettä saapui joka päivä… Se antoi meille toivoa”, he kertoivat myöhemmin. He eivät saaneet heille lähetettyjä tervehdyksiä, mutta toisinaan vartijat lukivat niitä heille ja myös niihin kirjoitettuja raamatunpaikkoja.

Tällä hetkellä ylläpitämällämme osoitelistalla on kaksi iranilaista vankia, mutta kaikkiaan Iranin vankiloissa viruu lähemmäs sata kristittyä uskonsa tähden vangittuna. Valitettavasti uutiset Iranista kertovat, että heitä voi pian olla lisää, sillä Iranissa on viimeisen kuukauden aikana ollut oikeuden edessä joko tuomittavana tai tuomiostaan valittamassa lukuisia kristittyjä.

Vasemmalta oikealle: Saheb Fadaie, Yousef Nadarkhani, Yasser Mossayebzadeh ja Mohammad Reza Omidi.

Toukokuun 2. päivä oikeus vahvisti 10 vuoden vankeustuomiot, jotka oli langetettu viime joulukuussa pastori Yousef Nadarkhanille, Mohammadreza Omidille, Yasser Mossayebzadehille ja Saheb Fadaielle. Heidät tuomittiin kotiseurakuntien toimintaan osallistumisesta ja ”siionistisen kristinuskon” levittämisestä. Yousef Nadarkhani on aiemmin ollut kuolemaan tuomittuna islamin hylkäämisen vuoksi, mutta tuomio kumottiin.

Vasemmalta oikealle: Shamiram Isavi Khabizeh, Victor Bet-Tamraz, Hadi Asgari, Amin Afshar-Naderi ja Kaviyan Fallah-Mohammadi.

Toukokuun 9. päivä omasta viiden vuoden vankeustuomiostaan oli valittamassa assyrialaiskristitty Shamiram Isavi Khabizeh, mutta oikeuden päätöstä ei ole toistaiseksi annettu. Shamiramin aviomies, pastori Victor Bet-Tamraz sekä kaksi islamista kristinuskoon kääntynyttä miestä, Hadi Asgari ja Amin Afshar-Naderi olivat niin ikään oikeudessa valittamassa omista tuomioistaan 25. huhtikuuta. Amin Afshar-Naderin tuomio on 15 vuotta vankeutta, muiden kahden tuomio on 10 vuotta. Heidänkään valituksensa lopputulos ei ole vielä selvillä. Heidän kanssaan tuomittiin myös Kaviyan Fallah-Mohammadi kymmeneksi vuodeksi vankilaan, mutta hän on paennut Iranista.

Jos haluat lähettää tervehdyksiä uskonsa tähden vangituille kristityille, pyydä osoitelista ja ohjeet toimistostamme: info(a)vomfinland.fi tai 040 5522 309.

Lähteet: Suvi Lehtimäki, Middle East Concern, Mohabat News

Iranilaiset Maryam ja Marziyeh muistelevat vankeusaikaansa

Maryam Rostampour ja Marziyeh Amirizadeh.

Iranilaiset uskovat Maryam Rostampour ja Marziyeh Amirizadeh olivat vangittuina Teheranin pahamaineisessa Evinin vankilassa yhdeksän kuukauden ajan, mutta vieläkin, seitsemän vuotta vapautumisensa jälkeen, he näkevät ajoittain painajaisia vankilasta. Tästä he kertoivat äskettäin The Times -lehdelle antamassaan haastattelussa.

Muslimiperheisiin syntyneet Maryam ja Marziyeh kääntyivät kristinuskoon hieman yli parikymppisinä. Toisiinsa he tutustuivat evankelisessa konferenssissa Turkissa vuonna 2005. He asuivat yhdessä Teheranin pohjoispuolella sijainneessa asunnossa, josta oli näkymä yli Evinin vankilan. Kotonaan he järjestivät kotikokouksia kahdelle eri ryhmälle: prostituoiduille ja nuorille. Iltaisin he kulkivat pitkin kaupunkia reput täynnä farsinkielisiä Raamattuja, joita he jättivät salaa eri paikkoihin ihmisten löydettäviksi. He arvioivat ehtineensä jakaa tällä tavalla yli 20.000 Raamattua, ennen kuin heidät pidätettiin vuonna 2009.

Vankilassa ruoka oli pilallista ja Maryamilta ja Marziyehilta evättiin sairaanhoito uskonsa vuoksi. Lisäksi heitä kuulusteltiin jatkuvasti. Kuulustelijat uhkailivat heitä ja sanoivat voivansa tehdä heille mitä tahansa. Heidät vietiin säännöllisesti oikeuden eteen, jossa heitä myös uhkailtiin. Heille sanottiin, että heidät hirtettäisiin, jos he eivät kiellä uskoaan. Naiset eivät kuitenkaan murtuneet, vaikka elivätkin jatkuvassa pelossa.

Toisin kuin muita vankeja, heitä ei kidutettu. Naiset arvelevat sen johtuneen siitä, että heidän vankeudestaan tiedettiin ulkomailla. ”Jos vangin tapaus sai huomiota, hänen kiduttamisensa ja raiskaamisensa lopetettiin, sillä he tiesivät maailman tarkkailevan heitä”, Marziyeh sanoo. ”Kuulimme useista vangeista, joilla ei ollut ääntä vankilan ulkopuolella, ja heille tapahtui monenlaisia asioita.”

He näkevät vankila-ajassaan myös hyvää: ”Olimme vankilassa vapaampia kuin ulkona”, Marziyeh nauraa. ”Saatoimme puhua kaikille, eikä kukaan voinut estää meitä, koska olimme jo vankeja. Yksi kuulustelija huusi minulle ja käski minun sulkea suuni, koska aivopesin toisia vankeja. Minä sanoin: ’Olen hyvin pahoillani, mutta ei se ole minun syyni. Te olette laittaneet minut vankilaan ja vangit ovat uteliaita. He kysyvät, miksi olen vankilassa, ja me selitämme. Sitten he kysyvät kristinuskosta ja me kerromme.’”

Kansainvälinen painostus johti lopulta heidän vapautumiseensa, mutta heitä kiellettiin jatkamasta elämäänsä kristittyinä ja sanottiin, että

Evinin vankila Teheranissa.

heitä tarkkailtaisiin tiiviisti. Yksi kuulustelijoista uhkasi, että naisia voisi kohdata ”onnettomuus”. Useiden muiden vankilasta vapautuneiden iranilaisten uskovien tavoin Maryam ja Marziyeh joutuivat jättämään rakkaan synnyinmaansa, ystävänsä ja perheensä, ja pakenemaan maasta. He saivat turvapaikan Yhdysvalloista, jossa he nyt asuvat ja opiskelevat kansainvälistä politiikkaa. Evinin vankilassa viruvat ihmiset ovat silti yhä jatkuvasti heidän mielessään.

Maryam ja Marziyeh ovat kertoneet, miten tärkeä merkitys heille lähetetyillä tervehdyksillä oli. He eivät saaneet tervehdyksiä itselleen, mutta vartijat lukivat heille niistä katkelmia, jolloin ne toimivat todistuksena myös heille. Pian ilmestyvässä Marttyyrien Ääni -lehdessä kaksi vangittuja uskovia kirjein ja kortein muistavaa työmme tukijaa kertovat, miten he ovat kokeneet vangeille kirjoittamisen omalla kohdallaan.