Artikkelit

Asia Bibin kuolemantuomio kumottu!

Pakistanin korkein oikeus on kumonnut Asia Bibin kuolemantuomion jumalanpilkasta.

Asia Bibin tapausta käsitellyt kolmesta tuomarista koostunut ryhmä kertoi päätöksensä korkeimman oikeuden presidentin Mian Saqib Nisarin johdolla keskiviikkoaamuna 31. lokakuuta Islamabadissa. Päätös kerrottiin kolme viikkoa sen jälkeen, kun tapausta käsiteltiin korkeimmassa oikeudessa.

Mian Saqib Nisarin julistaman päätöksen mukaan Asia Bibi on vapaa lähtemään, ellei häntä vastaan ole muita syytteitä. Hän on toistaiseksi yhä vankilassa.

Päätöksessä tuomarit totesivat, että Asiaa vastaan ei ole esitetty pitäviä todisteita. Kolme oikeudessa todistanutta henkilöä antoi keskenään ristiriitaisia lausuntoja.

Puolisotilaallisia joukkoja on määrätty asemiin eri puolille pääkaupunkia. Noin 300 poliisia on asetettu suojelemaan korkeinta oikeutta.

Asia Bibi on ollut vangittuna jo yhdeksän vuotta, joista kahdeksan vuotta kuolemaan tuomittuna. Hänet tuomittiin kuolemaan 7.11.2010.

Asia Bibin elämä muuttui kesäkuisena päivänä 2009, kun hän pellolla töissä ollessaan joutui riitaan joidenkin kanssaan työskennelleiden musliminaisten kanssa. Riita syntyi, kun Asia joi vettä yhteisestä vesiastiasta. Naiset sanoivat, että he eivät enää voisi juoda samasta astiasta, koska Asia saastutti sen. Naiset painostivat Asiaa kääntymään islamiin, jolloin Asia kertoi heille, mitä Jeesus on tehnyt hänen puolestaan ja kysyi, mitä Muhammed on tehnyt heidän puolestaan.

Päätös on vastaus useita vuosia kestäneisiin rukouksiin. Edelleen on tärkeää rukoilla, että Asia Bibi saadaan turvallisesti pois vankilasta, että viranomaiset pystyvät pitämään tilanteen rauhallisena Pakistanissa ja suojelemaan Pakistanin kristityt yhteisöt tässä tilanteessa, jossa äärimuslimien raivo voi kohdistua myös heitä kohtaan.

Seuraamme tilannetta ja tiedotamme siitä lisää, kun uusia tietoja saapuu.

Lähteet: Marttyyrien Ääni, BBC, CNN, The Guardian

Asia Bibin tapaus käsittelyssä tänään!

PÄIVITYS 8.10.18 klo 14: Korkein oikeus kokoontui ja kuuli Asian vetoomuksen. Tuomiota ei kuitenkaan julistettu heti, eikä kerrottu, milloin se julistetaan. Korkeimman oikeuden presidentti Mian Saqib Nisar on jäämässä eläkkeelle 19.1.2019 ja jos tuomiota ei siihen mennessä ole julistettu, tapauksen käsittely alkaa alusta uudella miehityksellä.

Asia Bibi on ollut vangittuna jo yhdeksän vuotta, pisimpään kuin kukaan jumalanpilkasta tuomittu.

Pääseekö Asia Bibi viimein vapaaksi? Pakistanin korkeimman oikeuden on määrä käsitellä tänään, maanantaina 8. lokakuuta, jumalanpilkasta kuolemaan tuomitun Asia Bibin tapaus.

Käsittelystä ilmoitettiin viime perjantaina. Tapausta käsittelee kolme tuomaria: korkeimman oikeuden presidentti Mian Saqib Nisar, tuomarit Asif Saeed Khosa ja Mazhar Alam Khan Miankhel. Paikalla ovat myös asianajajat Syed Fayyaz Ahmed Sherazi sekä Saif ul-Malook. Ilmeisesti Asia Bibi ei itse ole läsnä oikeudenkäynnissä.

Asia Bibi on ollut vangittuna jo yhdeksän vuotta, joista kahdeksan vuotta kuolemaan tuomittuna. Korkein oikeus kokoontui viimeksi kaksi vuotta sitten. Useista lupauksista huolimatta tämä on ensimmäinen kerta sen jälkeen, että käsittelypäivämäärä kerrotaan.

Tulenarka aihe

Asia Bibin tapaus on tulenarka aihe Pakistanissa. Kaksi miestä on murhattu Asia Bibille osoittamansa tuen vuoksi. Vuonna 2011 Punjabin kuvernööri Salman Taseer joutui oman henkivartijansa murhaamaksi tästä syystä. Hieman myöhemmin samana vuonna samasta syystä murhattiin Pakistanin vähemmistöministeri Shahbaz Bhatti.

Kun Salman Taseerin murhasta tuomittu henkivartija Mumtaz Qadri teloitettiin, Pakistanissa oli valtavia mellakoita, joissa vaadittiin Asia Bibin teloittamista. Samoin kun vuosi sitten Pakistanissa oli viikkoja kestäneet mellakat, yksi vaatimuksista oli Asia Bibin teloittaminen.

Pakistanin vähemmistöjä puolustavan Pakistan Minorities Rights Organisationin (PMRO) puheenjohtaja Asif Mall kertoi juuri viime viikolla epäilevänsä, että Pakistanin viranomaiset toivovat Asian kuolevan vankilassa, sillä se olisi heille helpoin tie ulos tilanteesta. Jos Asia Bibi vapautetaan, Pakistanissa puhkeaa mellakoita ja tuomarit ovat hengenvaarassa. Jos hänet teloitetaan, ulkomaat tulevat reagoimaan vahvasti.

Viime aikoina on kerrottu, että Asia Bibissä olisi havaittu merkkejä alkavasta dementiasta.

Asia Bibin elämä muuttui kesäkuisena päivänä 2009, kun hän pellolla töissä ollessaan joutui riitaan joidenkin kanssaan työskentelevien musliminaisten kanssa. Naiset menivät paikallisen imaamin luo ja kertoivat Asian pilkanneen Muhammedia. Asian tukijoiden mukaan kyse oli henkilökohtaisesta kaunasta, sillä Asiaa oli usein painostettu kääntymään islamiin.

Tämä on nyt kolmas kerta, kun Pakistanin korkein oikeus kokoontuu Asia Bibin tiimoilta.

Rukoile ensinnäkin, että tapaus todella käsiteltäisiin tänään eikä jälleen lykättäisi. Rukoile myös rohkeutta ja oikeudenmukaisuutta tuomareille, ja Jumalan varjelusta kaikille paikalla oleville. Asia Bibi ei ilmeisesti itse ole läsnä oikeudenkäynnissä.

Lähteet: Dawn.com, Marttyyrien Äänen lähteet