Artikkelit

Pakistan – Kahden kristityn jumalanpilkkasyytteet kumottu

Pakistanissa jumalanpilkkasyytteet voivat seurata mitä erinäisemmistä asioista. Nyt vapautetuista kahdesta kristitystä toisen vei vankilaan Raamatun kertomus Lootista, toisen revityt Koraanin sivut.

Kesäkuun 6. päivä kristitty mies, Nazir Masih, vapautettiin lahorelaisesta vankilasta, jossa hän oli ehtinyt virua viisi vuotta jumalanpilkasta syytettynä. Syytteet häntä vastaan kumottiin.

Ennen pidätystään Nazir Masih oli työskennellyt siivoojana sokeiden lasten koulussa. Hän oli ollut siellä töissä kahdenkymmenen vuoden ajan, ja hänet tunnettiin alueella hyvin.

Nazir oli ystävystynyt koulun vieressä parturina työskentelevän islaminuskoisen Shahid Mehmoodin kanssa, ja heillä oli usein tapana keskustella keskenään hiljaisina hetkinä. Eräänä päivänä Nazir päätti kertoa Raamatusta Lootin tarinan. Shahidin mielestä tarina oli islamia herjaava, sillä Koraanissakin kerrotaan profeetta Lootista, mutta hieman eri tavalla. Hän ilmoitti poliisille Nazirin loukanneen profeetta Lootia, ja 23. elokuuta vuonna 2014 Nazir pidätettiin Islamin pyhän profeetan herjaamisesta.

Toinen syytteistä vapautetuista kristityistä on Nasirin helluntaiseurakuntaa johtanut pastori Jadoon Masih, jonka syyteet kumottiin 12. heinäkuuta.

Hänet pidätettiin 2. helmikuuta 2017, kun islamilaiset uskonnolliset johtajat olivat toistuvasti löytäneet Koraanin sivuja lojumasta hänen seurakuntansa pihalta. Tuntemattomiksi jääneet henkilöt olivat jättäneet revittyjä Koraanin sivuja rukoushuoneen pihalle yli kahden kuukauden ajan ennen pastorin pidätystä.

On melko selvää, että pastori Masih lavastettiin syylliseksi. Jumalanpilkasta syytettyjen kristittyjen pelkona on joutua vihaisten ihmisjoukkojen tappamiksi tai kidutetuiksi vankilassa. Toisinaan syytösten vuoksi on tuhottu kokonaisia kristittyjen kaupunginosia. Pastori Masih pääsi poikkeuksellisesti ehdonalaiseen vapauteen myöhemmin samana vuonna, mutta hän joutui kuitenkin siitä saakka piilottelemaan kuuden lapsensa kanssa, sillä kotiinpaluu ei ollut turvallista.

Valheelliset jumalanpilkkasyytökset ovat valitettavan yleisiä Pakistanissa. Toisinaan niitä käytetään henkilökohtaisen kaunan kostamiseksi tai omaisuuden anastamiseksi. Nazir Masihin ja Jadoon Masihin tapauksissa on hienoa nähdä, että oikeus tuli oikeudenmukaiseen päätökseen. Jumalanpilkkasyytökset tulevat silti todennäköisesti seuraamaan molempia miehiä heidän elämänsä loppuun saakka.

Lähde: International Christian Concern

Pakistanissa jumalanpilkkasyytteet kahdelle kristitylle teinille – Yksittäistapauksia, sanoo ulkoministeri

Kaksi kristittyä teinipoikaa on pidätetty ja heitä syytetään jumalanpilkasta Punjabin provinssin Bahawalnagarin kaupungissa. Nuorukaisten sukulaisten mukaan poliisit ovat syytösten takana.

Lauantai-iltana 29. kesäkuuta Sunny Mushtaq (19) ja Noman Asghar (17) lähtivät pelaamaan krikettiä, eivätkä palanneet kotiin. Perhe kyseli kadonneiden teinien perään, jolloin Sunnyn ja Nomanin ystävät kertoivat, että poliisit olivat pidättäneet heidät ”joidenkin väitteiden perusteella”.

Bahawalnagarin poliisiasemalle jätetyn rikosilmoituksen numero 353/19 mukaan Sunnyn ja Nomanin väitetään saaneen profeetta Muhammedista valmistettuja herjaavia piirroksia Whatsapin kautta. Poliisin kerrotaan tulostaneen Sunnyn puhelimesta löytyneet piirrokset.

Paikallisten lähteiden mukaan Sunny ja Noman todellakin saivat herjaavia piirroksia puhelimiinsa, mutta niiden lähettäjä oli Bilal Ahmad, muslimi. Toistaiseksi poliisi ei ole ryhtynyt mihinkään toimiin Bilalin suhteen.

”Sunny on naapurustossa hyvin suosittu, sillä hän on erinomainen kriketinpelaaja”, Raza Mushtaq, Sunnyn veli kertoo. ”Hän on kuitenkin usein valittanut, että muslimipelaajat kohtelevat häntä huonosti. Olemme sen vuoksi neuvoneet häntä lopettamaan kriketin pelaamisen. Minunkin piti lakata pelaamasta sitä muslimien kanssa vuosia sitten, koska minuun kohdistui samaa.”

”Tämä on jälleen yksi esimerkki jumalanpilkkalakien käytöstä kristittyjä vastaan henkilökohtaisten kaunojen vuoksi”, sanoo Yousaf Gill, Umeed Partnership Pakistan -järjestöstä. ”Ihmisoikeuksien puolustajat ovat vuosien ajan tuoneet julki jumalanpilkkalakien väärinkäytöksiä.”

Ulkoministeri: Yksittäistapauksia

Muutamia päiviä ennen Sunnyn ja Nomanin pidätystä Pakistanin ulkoministeri Shah Mahmood Qureshi vieraili Brysselissä, jossa puheeksi otettiin Pakistanin kristittyjen tilanne.

Ulkoministerin mukaan Pakistanin kristittyihin kohdistuvaa vainoa on liioiteltu. Hänen mukaansa syytösten takana ovat ”länsimaiset intressit”, jotka haluavat ”antaa Pakistanista tietynlaisen kuvan”.

Kristittyjä vastaan nostettavat jumalanpilkkasyytteet ovat ulkoministerin mukaan yksittäistapauksia. ”Ei voida sanoa sen olevan tavanomaista. Yksittäisiä tapauksia vähemmistöjen vastaisista teoista voi sattua missä tahansa, Euroopassakin.”

”Voin vakuuttaa teille, että kristityt ovat hyvin tervetulleita. Pakistanin kristillinen yhteisö on hyvin myönteinen ja vastuuntuntoinen yhteisö… Me kunnioitamme heitä ja haluamme heidän olevan siellä. Tulemme tekemään, ja teemmekin, kaiken mahdollisen heidän suojelemisekseen”, ulkoministeri vakuutteli.

Pakistanin kristityistä käytetään toisinaan halventavaa nimitystä ”choora”, eikä kristittyjen menestystä usein katsota hyvällä.

Toukokuussa islaminuskoinen kukkakauppias vaati kristittyä kadunlakaisijaa Abbas Masihia lakaisemaan välittömästi hänen myymälänsä edustan. Abbas vastasi lakaisevansa sen, kun saa valmiiksi parhaillaan lakaisemansa kohdan. Kauppias kutsui Abbasia ”chooraksi” ja puukotti hänet kuoliaaksi.

Seuraavana päivänä murhattiin Sagheer Masih, seudun ainoa kristitty riksakuski. Sagheerin työetiikka sekä ystävällinen ja kohtelias käytös keräsivät hänelle paljon asiakkaita. 35-vuotiaan Sagheerin harteilla oli huolehtia kolmesta nuoremmasta sisaruksesta, sillä heidän isänsä oli kuollut. Sen vuoksi Sagheer teki töitä varhaisesta aamusta myöhään iltaan. Töissä muut kuljettajat kutsuivat häntä ”chooraksi”. Viimeisenä iltanaan työtoverit pyysivät häneltä kyytiä, ajattivat syrjäiseen paikkaan ja pakottivat hänet juomaan myrkkyä ja happoa. Sagheer menehtyi viikkoa myöhemmin.

Lähteet: International Christian Concern, The Guardian

Pakistanilaisen Esterin perheen muutto viivästynyt

Toukokuun lopulla kerroimme iloiset uutiset siitä, että Pakistanista Thaimaahan paenneen Esterin perheelle oli löytynyt uusi kotimaa, jonne heidän oli määrä matkustaa kesäkuun puolivälissä.

Olemme tukeneet perhettä yli kahden vuoden ajan. Perheen isä on ollut maahanmuuttajien pidätyskeskuksessa ja äiti yrittänyt selvitä yksin kolmen lapsensa kanssa. Ester on heistä nuorin, hän täytti toukokuun lopulla viisi vuotta.

Esterillä on ollut syntymästään saakka leikkausta edellyttävä sydänvika, jonka vuoksi hän on sairastanut paljon ja joutunut viettämän runsaasti aikaa sairaalassa. Jatkuvista yrityksistä huolimatta hän ei kuitenkaan ole ollut riittävän vahva, jotta hänet olisi voitu leikata.

Esterin sydänvian vuoksi perheen lentoa uuteen kotimaahansa jouduttiin lykkäämään. Uusi matkustuspäivä on tällä viikolla.

Tänään Esteriä on käytetty sairaalassa sen varmistamiseksi, että hän kestää pitkän lennon. Lennon ajaksi Ester nukutetaan, ja mukaan lähtee lääkäri ja sairaanhoitaja valvomaan hänen tilaansa. Perillä Ester kuljetetaan välittömästi sairaalaan.

Pyydämme rukoilemaan, että lentomatka sujuisi hyvin, ja perhe pääsisi turvallisesti uuteen kotimaahansa. Oheinen kuva on otettu yhteyshenkilömme lähettämästä videosta. Videolla Esterin veli kiittää kaikkia, jotka ovat perhettä auttaneet ja lähettää lentosuukon.

Pakistan – Asia Bibin asianajaja uuden taistelun edessä

Asia Bibin tapausta menestyksekkäästi ajanut Saiful Malook on päättänyt ryhtyä edustamaan kristittyä pariskuntaa, joka on tuomittu kuolemaan jumalanpilkasta. ”He eivät saaneet reilua oikeudenkäyntiä. He ovat viattomia”, Malook sanoo.

Vyötäröstä alaspäin halvaantunut Shafqat Emmanuel ja hänen vaimonsa Shagufta Kausar pidätettiin vuonna 2013 ja tuomittiin kuolemaan jumalanpilkasta. Heidän syytetään lähettäneen profeetta Muhammedia herjaavia tekstiviestejä.

Tuomiosta on valitettu Lahoren hovioikeuteen ja se on määrä käsitellä 25. kesäkuuta.

Heidät tuomittiin siitä huolimatta, että todisteena käytetty sim-kortti oli väärennetty. Syytteet nosti Mohammed Hussain, moskeijan rukousten johtaja Gojrasta, joka väitti pariskunnan lähettäneet islamia herjaavia viestejä hänelle ja toisille muslimeille.

Pariskunta on vakuuttanut syyttömyyttään. He kertovat olevansa kouluja käymättömiä: he eivät osaa kunnolla kirjoittaa edes urdua, saati englantia, jolla kielellä viestit oli lähetetty.

Pariskunta ei ole nähnyt toisiaan vuoden 2014 jälkeen, sillä heitä pidetään eri vankiloissa, 250 kilometrin päässä toisistaan. Shagufta on samassa sellissä, jossa Asia Bibi oli Multanin vankilassa. Shafqatia pidetään Faisalabadissa sijaitsevassa vankilassa. Heillä on neljä lasta, joista sukulaiset nyt huolehtivat.

Lähteet: UCAnews, Church in Chains

Herra, Sinä autoit Asia Bibin vapauteen. Sytytä sama rukousrintama taistelemaan tämän syyttömän pariskunnan puolesta, jotta Sinun ihmeitä tekevä voimasi saisi vaikuttaa myös heidän vapautumisensa kohdalla. Rukoillaan heille uskon kestävyyttä ja Herran väkevää läsnäoloa vankilaan ja oikeudenkäyntiin. Suokoon Herra tämän tilanteen, ja kaikkien uskonsa tähden vangittujen olla todistukseksi Jeesuksesta Kristuksesta ja koitua mahdollisimman monen vankilassa olevan pelastukseksi.

Lataa tästä pdf-kooste rukousaiheista

Asia Bibi on viimein päässyt pois Pakistanista!

Asia Bibin asianajaja Saif Ul Malook kertoo CNN:lle, että perhe on nyt yhdessä, sillä hänen tyttärensä olivat lähteneet Pakistanista jo aiemmin.

Asia Bibin kuolemantuomio kumottiin viime lokakuun lopussa, mutta häntä ei päästetty lähtemään maasta. Etenkin ääri-islamilainen Tehreek-e-Labbaik -puolue vaati tuomion kumoamisen jälkeen kuolemaa Asia Bibille, ja että häntä ei saa päästää lähtemään Pakistanista.

Kiitos kaikille teille, jotka olette rukoilleet Asia Bibin puolesta hänen pitkinä vankeusvuosinaan, kirjoittaneet hänelle ja vedonneet hänen puolestaan!

Siunatkoon, varjelkoon ja johdattakoon Herra Asia Bibiä perheineen, kun he lopultakin pääsevät jälleen aloittamaan yhteisen elämänsä uudessa asuinmaassaan.

Taistelu Pakistanin jumalanpilkkalakia vastaan ei silti ole ohi, sillä tälläkin hetkellä 208 pakistanilaista kristittyä on sen nojalla vangittuna.

Pdf-tiedoston viikon kaikista rukousaiheista saa ladattua tästä.

Pakistan – Työnantaja pahoinpiteli kristityn naisen

Pakistanilainen kristitty nainen Aansa Bibi eli väkivaltaisessa avioliitossa. Sitä paetakseen hän otti vastaan työn siivoojana muslimiperheessä.

Työnantajan tyttäret kuuntelivat mielellään, kun Aansa lauloi kristillisiä ylistyslauluja, mutta tyttöjen täti varoitti veljeään antamasta vääräuskoisen työskennellä kodissaan.

Kun työnantaja sanoi Aansalle, että hänen on käännyttävä islamiin pitääkseen työnsä Aansa sanoi, että hän ei koskaan hylkäisi Jeesusta.

Seuraavana päivänä työnantaja lähetti Aansan ystävänsä taloon, jossa hänet ”opetuksen antamiseksi” hakattiin, raiskattiin ja lukittiin huoneeseen.

Kahden päivän päästä Aansa pääsi pakoon ja löysi tiensä naisten turvakotiin. Siellä ollessaan hänen entinen aviomiehensä kuitenkin sieppasi heidän lapsensa ja Aansan työnantaja etsii häntä yhä.

Rukoile Aansan toipumisen puolesta, ja että hän saisi lapsensa takaisin.

Rukoile myös, että Aansa saisi hyvän työpaikan.

Viikon kaikki rukousaiheet saat pdf:nä tästä.

Pakistan – Jumalanpilkasta tuomitun Zafar Bhattin oikeudenkäynti

Pakistanilainen kristitty Zafar Bhatti on ollut vangittuna vuodesta 2012 lähtien jumalanpilkasta syytettynä. Toukokuussa 2017 hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen herjaavan tekstiviestin lähettämisestä, vaikka puhelin, josta viesti lähetettiin, oli rekisteröity toiselle henkilölle.

Jumalanpilkkalain 295-C kohdan rikkomisesta rangaistus on kuolemantuomio. Hänen edustajansa pitävät selvänä, että koska Bhatti sen sijaan tuomittiin elinkautiseen tuomioon tuomari tietää hänen olevan syytön. Koska etenkin alimpien oikeusasteiden tuomarit ovat alttiita painostukselle, he antavat tuomion, jonka olettavat kumoutuvan ylemmissä oikeusasteissa.

Tämä vie kuitenkin vuosia, kuten Zafar Bhattinkin tapauksessa on käynyt. Vetoomusoikeudenkäyntiä on lykätty jo kolme kertaa. Nyt uudeksi oikeudenkäyntipäiväksi on annettu torstai 21. maaliskuuta.

Lähteet: British Pakistani Christians, Church in Chains, Pakistan Christian Post

Rukoile Zafar Bhattin oikeudenkäynnin, hänen edustajiensa ja oikeuden tuomarin puolesta.

Pyydä Herraa huolehtimaan Zafarista ja erityisesti hänen vaimostaan, jolla on terveysongelmia.

Viikon kaikki rukousaiheet saat pdf-versiona tästä.

Pakistan – Kristitty tyttö siepattu

Herra, varjele lapsiasi Pakistanissa! (Kuvan tytöt eivät liity tapaukseen).

Pakistanilainen 13-vuotias kristitty tyttö, Sadaf Masih, siepattiin 6. helmikuuta, kun hän oli yksin kotona.

Kun perhe huomasi tytön kadonneen, he ottivat yhteyttä sieppaajien perheeseen. Heille vakuutettiin, että Sadaf palautettaisiin kotiin.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kahdeksan päivän päästä Sadafin perheelle kerrottiin, että hän oli nyt naimisissa ja kääntynyt islamiin. Sieppaajat näyttivät vihkitodistuksen, jossa Sadafin iäksi oli merkitty 18 vuotta. Sieppaajat sanoivat perheelle, että jos he yrittäisivät olla Sadafiin yhteydessä, siitä tulisi seurauksia.

Sadafin sieppaaja oli jo aiemmin painostanut häntä suhteeseen kanssaan, mutta Sadaf oli kieltäytynyt. Tytön perhe on köyhä, mutta sieppaajan perhe vaikutusvaltainen, joten poliisit eivät ole toistaiseksi auttaneet heitä.

Lähteet: Marttyyrien Äänen lähteet, Pakistan Christian Post, International Christian Concern

Rukoile, että Sadaf tuntisi Jeesuksen läsnäolon, ja että hän pääsisi takaisin perheensä luo.

Pyydä, että Jumala varjelisi Pakistanin kristittyjä tyttöjä. Vuosittain Pakistanissa noin tuhat kristittyä- ja hindutyttöä joutuu siepatuksi.

Kaikki viikon rukousaiheet pdf:nä tästä.

Pakistan – Neljää kristittyä naista syytetty jumalanpilkasta

Karachin kaupunkimaisemaa. Kuva: Wasif Malik/Visualhunt

Tapahtumat saivat alkunsa tammikuussa, kun muslimipariskunta Fayaz ja Samina Riazia pyydettiin muuttamaan pois kristityltä Amjad Dildarilta vuokraamastaan asunnosta Karachissa, enimmäkseen kristittyjen asuttamassa kaupunginosassa. Paikallisten kristittyjen mukaan he olivat aiheuttaneet ongelmia naapuruston kristityille ja heitä pyydettiin sen vuoksi lähtemään.

Pariskunta ei ollut halukas muuttamaan. Helmikuun 19. päivä Samina Riaz syytti kolmea vuokraisäntänsä tytärtä Sunainaa (22), Sophiaa (18), Sonehaa (14) ja neljättä naista, Sophia Qamaria (30) Koraanin häpäisemisestä. Samina väitti, että naiset olisivat varastaneet Koraanin ja turmelleet sen upottamalla likaiseen veteen.

Uutinen syytöksistä levisi ja raivostuneet muslimit hyökkäsivät kristittyjen koteja vastaan, myös Amjad Dildarin, sekä läheiseen kirkkoon. Joukkio tappoi lemmikkieläimiä, karjaa ja vahingoitti useita kristittyjen koteja kivittämällä niitä. Noin 200 kristittyä perhettä pakeni toisaalle Karachiin.

”Poliisitutkinnassa kävi ilmi, että Samina Riaz lainasi Koraanin lähistöllä kauppaa pitävältä Khalid Khanilta”, kertoo silminnäkijä Aslam Masih. ”Kun hän pääsi kotiin, hän heitti sen kylpyhuoneen vesisäiliöön.” Samina Riaz myönsi myöhemmin tekonsa ja hänet sekä hänen miehensä pidätettiin. Tilanne on silti yhä kesken, sillä kristittyjen ei ole esimerkiksi sallittu avata uudelleen kirkkojaan.

Lähde: International Christian Concern

Kiitos Herralle siitä, että vakavammilta vahingoilta vältyttiin ja poliisit saivat nopeasti selville, että syytökset olivat valheellisia. Rukoile, että tilanne rauhoittuisi pian.

Rukoile myös sen puolesta, että poliisit ja muut viranomaiset olisivat oikeudenmukaisia ja uskaltaisivat toimia sen mukaisesti.

Viikon kaikki rukousaiheet pdf:nä tästä.

Asia Bibin tapaus loppuun käsitelty

Viime viikolla kerroimme, että Pakistanin korkein oikeus on aikeissa kokoontua tiistaina 29. tammikuuta kertomaan, ottaako se käsiteltäväkseen Asia Bibin tuomion kumoamisen johdosta jätetyn valituksen.

Valituksen oli jättänyt Qari Muhammad Salaam, joka alun perin nosti syytteet Asia Bibiä vastaan.

Oikeus kokoontui lupauksensa mukaisesti. Korkeimman oikeuden uuden presidentin Asif Saeed Khosan johdolla kerrottiin, että valituksessa ei oltu tuotu esiin mitään uutta, joten korkein oikeus pysyy päätöksessään: Asia Bibi on syytön.

Asia Bibin tyttäret olivat jo aiemmin lähteneet Pakistanista ja Asian sekä hänen miehensä Ashiq Masihin uskottiin seuraavan heitä pian.

Asia Bibin asianajaja Saif ul-Malook, joka joutui pakenemaan Hollantiin oikeuden kumottua Asian tuomion, palasi Pakistaniin seuraamaan tiistaista käsittelyä. Hän piti korkeimman oikeuden päätöstä Pakistanin perustuslain ja oikeuden voittona.

”Bibi on jo kärsinyt riittävästi rikoksesta, jota hän ei tehnyt”, ul-Malook kertoi. ”Hänen on aika aloittaa elämä alusta perheensä kanssa maassa, jossa heidän henkensä ei ole vaarassa.”

Lähteet: Morning Star News, The Guardian

Kiitos Jumalalle tästä korkeimman oikeuden päätöksestä!

Rukoile edelleen Asia Bibin ja hänen perheensä puolesta tässä uudessa tilanteessa, kun he lähes kymmenen vuoden erossaolon jälkeen aloittavat uudelleen elämäänsä yhdessä.

Rukoile, että Pakistanissa säilyisi rauha ja ettei päätöstä kostettaisi Pakistanin kristityille.

Viikon kaikki rukousaiheet saat pdf:nä tästä. Helmikuun 6.-20. välisenä aikana rukousaiheista ei julkaista pdf-tiedostoa.