Artikkelit

Pohjoiskorealaisen Rouva Leen tarina

Synnyin Pohjois-Koreassa 60-luvulla ja minulla on hyvin säilyneet muistot siltä ajalta. Asuimme Pohjois-Korean erittäin syrjäisessä itäosassa. Asuimme siellä, koska molemmat isoisäni olivat olleet maanomistajia lähellä Pjongjangia ennen Korean sotaa.

Kommunistien tullessa valtaan, he halusivat syrjäyttää kaikki ”epäluotettavat” henkilöt. Maanomistajina isoisäni edustivat kommunismin vastaisia asioita ja siksi heidät haluttiin karkottaa syrjäiselle seudulle.

Muistelen lapsuuttani haikeudella, koska siihen aikaan meillä oli asiat melko hyvin. Syrjäisestä asuinpaikastamme huolimatta meillä oli ruokaa ja toimeentulo. Ajat kuitenkin vaikeutuivat 70-luvun puolella huomattavasti.

Nuoruuteni koittaessa muistan, kuinka pelkästään ruoan valmistaminen oli työläs tehtävä. Padan lämmittämiseen tarvittiin kuivaa puuta. Meillä ei sellaiseen ollut varaa, ja siksi jouduimme itse hakemaan puut vuorilta. Vuorille meneminen oli vaikeaa ja matkat kestivät monta tuntia kerrallaan.

Tulevaisuus muiden käsissä

Pohjois-Koreassa ei usein ole väliä, oletko älykäs tai akateemisesti lahjakas, koska sinä et itse päätä mitä haluat opiskella ja tehdä työksesi. Perusopinnot suoritettuani minä en saanut jatkaa opiskelua. Epäluotettava tausta määrittelee myös sosiaalisen aseman, jopa aviopuolison valintaan asti.

Opintoni päättyivät, kun olin 19-vuotias ja minut määrättiin kauas kotoani isolle rakennustyömaalle tekemään fyysisesti erittäin raskasta työtä. Minua kohdeltiin työmaalla kuin miestä, ja jouduin esimerkiksi kantamaan selässäni pitkiä matkoja isoja betonisia rakenteita.

Pohjois-Koreassa hallitus valitsee sinulle työn, etkä voi vaihtaa työpaikkaasi halutessasi. Nuorena naisena olin rakenteeltani laiha ja hintelä. Tästä johtuen en tietenkään ollut yhtä tehokas taakankantaja, kuin vahvemmat miehet tai naiset. Työtäni seurattiin ja minut sijoitettiin toiseen työpaikkaan, fyysisesti kevyempään työhön ompelijana.

Pako vapauteen

Pohjois-Koreassa asuessani en tiennyt paljoakaan Jumalasta tai kristinuskosta. Ymmärsin toki myöhemmin, että monet keskitysleireille joutuneista ihmisistä, joita valtio kutsui ”epäluotettaviksi”, olivat olleet tekemisissä kristinuskon kanssa.

Minun päätökseni lähteä pois Pohjois-Koreasta johtui yksinkertaisesti halusta olla vapaa. Olen vauraasta suvusta ja vanhempieni perheet joutuivat aikoinaan maanomistajina vastaamaan isoista kokonaisuuksista. Siksi minua ei koskaan kasvatettu ”ahdasmieliseksi”, vaan minua neuvottiin muodostamaan omia ajatuksiani asioista. Tämä oli epätavallista.

Pohjois-Koreassa me ajattelemme, että ”seinilläkin on korvat”, koska lapsesi tai puolisosi voivat ilmiantaa sinut, jos tuot julki omia ajatuksiasi. Perheissä ei yleensä edes yksityisesti keskustella mistään, mikä voisi olla ilmiantamisen arvoista.

Siskoni oli hieman aikaisemmin loikannut Pohjois-Koreasta. Hän oli järjestellyt minulle väylän paeta ja maksanut salakuljettajan auttamaan minut pois maasta. Matkani Etelä-Koreaan kesti noin kymmenen kuukautta. Matkustin Kiinan ja Laosin kautta Thaimaahan, josta pääsin lentämään Etelä-Koreaan vuonna 2013.

Vaarallinen kirja

Kiinassa ollessani sain apua kristityiltä. He auttoivat minua haasteiden keskellä ja kertoivat minulle Jeesuksesta. Sain heiltä myös Raamatun. Olin aluksi kiinnostunut Raamatusta vain uteliaisuuttani, sillä tiesin sen olevan ”vaarallinen kirja”. Pohjois-Koreassa minullekin oli usein sanottu, että ilmoita heti viranomaisille, mikäli löydät joltakulta ihmiseltä Raamatun. Tiesimme, että Raamatun omistaminen oli lähes sama kuin kuolemantuomio, jos jäit siitä kiinni.

Luettuani Raamattua kaksi kuukautta ymmärsin, miksi se oli viranomaisten mielestä niin vaarallinen. Oli ilmeistä, että Pohjois-Koreaa hallitseva juche-aate oli monelta osin kopioitu Raamatusta. Esimerkiksi oppi ”Kymmenestä säännöstä” ja lause: ”Suuri johtaja on aina kanssanne”. Nämä asiat ovat lähes sanasta sanaan niin kuin Raamatussa on kirjoitettu.

Olen nyt asunut Etelä-Koreassa hieman yli viisi vuotta. Kiinassa ollessani sain tutustua Raamattuun ja kristinuskoon, mutta siellä usko Jeesukseen oli minulle vasta järkeni puolella tapahtuva asia. Etelä-Koreaan tultuani aloin käydä seurakunnassa, koska täällä jotkut seurakunnat antavat pohjoiskorealaisille rahaa, jos he tulevat seurakuntaan. Kävin seurakunnassa rahan takia, enkä juurikaan oppinut tuntemaan Raamatun sanomaa, koska tuossa seurakunnassa puhuttiin usein vain taloudellisesta antamisesta Jumalalle.

Herra kuitenkin johdatti minut myöhemmin Marttyyrien Äänen opetuslapseuskouluun, jossa sain kuulla Jumalasta ja opiskella Raamattua. Vasta täällä uskoni on alkanut kasvaa. Entistä enemmän alan ymmärtää, ettei kyseessä ole ainoastaan järjen tasolla oleva asia, vaan kyse on henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan.

Rouva Lee on yksi Korean Marttyyrien Äänen ylläpitämän ja myös Suomen Marttyyrien Äänen tukeman maanalaisen yliopiston opiskelijoista. Rukoile hänen ja muiden hänen kaltaistensa puolesta, kun he astuvat ensimmäisiä uskonaskeleitaan.

Työ pohjoiskorealaisten loikkarien parissa – yllättäviä kohtaamisia

Maanalaisen yliopiston opiskelija tutkii Pohjois-Korean valmistamaa raamatunkäännöstä äskettäin Etelä-Koreaan saapuneen pohjoiskorealaisen loikkarin kanssa.

Kun pohjoiskorealainen loikkari saapuu Etelä-Koreaan, hänen on käytävä läpi vähintään kolme kuukautta kestävä koulutusohjelma.

Etelä-Korean Marttyyrien Ääni tapaa näitä juuri maahan tulleita ja saa sitä kautta yhteyksiä Pohjois-Korean maanalaiseen seurakuntaan. Suomen Marttyyrien Ääni tukee tätä työmuotoa.

Suurin osa Pohjois-Korean maanalaisen seurakunnan jäsenistä on joko vankilassa tai piileskelee. Koska monilla näistä kristityistä on vahva kutsu palvella siellä, minne Jumala on heidät lähettänyt, voisi luulla, että heidän löytämisensä Etelä-Koreasta olisi harvinaista.

Korean Marttyyrien Äänestä kuitenkin kerrotaan, että tilastollisesti jopa noin kolmasosalla Etelä-Koreaan saapuvista pohjoiskorealaisista on ollut aiempi kohtaaminen kristinuskon kanssa. Jotkut ovat olleet koko ikänsä maanalaisen seurakunnan jäseniä, toiset kuulleet tai nähneet ystävänsä tai perheenjäsenensä rukoilevan, kertovan Raamatun tarinan tai laulavan kristillisiä lauluja.

Näiden kohtaamisten kautta saadaan paljon arvokasta tietoa Pohjois-Korean maanalaisesta seurakunnasta, mutta päästään myös toivottamaan tervetulleiksi pohjoiskorealaiset veljet ja sisaret.

Korean Marttyyrien Äänen henkilökunta ja ”maanalaisen yliopiston” opiskelijat (pohjoiskorealaisia loikkareita, joita koulutetaan evankeliumin työhön pohjoiskorealaisten pariin), käyvät tapaamassa näitä juuri saapuneita sairaaloissa, kodeissa ja jopa vankiloissa.

Toisinaan tulijat tietävät ainoastaan, että maanalainen seurakunta on olemassa Pohjois-Koreassa, mutta toisinaan heillä on suhteita siihen. Joskus loikkari on jopa maanalaisen seurakunnan jäsen, kuten Herra A:han tutustuessa kävi ilmi!

Herra A:n tarina

Eteläkorealaisille Herra A on vain yksi pohjoiskorealainen loikkari muiden joukossa, joka oli joutunut sairaalaan kovan selkäkivun vuoksi. Pohjois-Korean silmissä Herra A on kuitenkin erityisen paha rikollinen. Herra A ei ollut ainoastaan pohjoiskorealaisen maanalaisen seurakunnan johtaja – hän oli useiden seurakuntien perustaja.

Herra A oli yksi niistä harvoista pohjoiskorealaisista, joka saattoi Pohjois-Koreassa asuessaan matkustaa säännöllisesti Kiinaan. Vaikka hän ei ollut matkustanut Kiinaan sitä etsien, Herra A kuuli evankeliumin ensimmäisen kerran kiinalaiselta kristityltä. Joka kerta, kun Herra A palasi Kiinaan, tämä kiinalainen kristitty opetuslapseutti häntä ja opetti hänelle Raamattua. Uskossa kasvaessaan Herra A ryhtyi salakuljettamaan Raamattuja Pohjois-Koreaan. Aikaa myöten hänen matkatavaranaan kulki kuitenkin jotain paljon vaarallisempaa – Pyhä Henki.

Herra A:n palvelutyö Pohjois-Koreassa ei jäänyt vain Raamattujen salakuljettamiseen ja levittämiseen. Jokaisen eteenpäin antamansa Raamatun mukana seurasi hänen oma henkilökohtainen kertomuksensa evankeliumista.

Hän aloitti oman perheensä parista ja siirtyi sitten evankelioimaan muitakin pohjoiskorealaisia, kertoen heille Kiinassa kuulemansa evankeliumin. Aikaa myöten hän perusti useita maanalaisia seurakuntia.

Pohjoiskorealaisia uskovia yhdessä ehtoollisella.

Valitettavasti Pohjois-Korean viranomaiset saivat tietää Herra A:n perheen uskosta. Useita hänen perheenjäseniään lähetettiin vankileireille. Pohjois-Koreassa yhä olevien tuttaviensa kautta Herra A on saanut tietää, että osa perheenjäsenistä on kuollut leireillä. Jotkut ovat yhä hengissä ja riutuvat edelleen vankeudessa. Peläten pahentavansa heidän tilannettaan entisestään ja kantaessaan huolta heistä, jotka eivät vielä ole joutuneet leireille, Herra A ei kerro koko tarinaansa.

Mitä hänen perustamiinsa maanalaisiin seurakuntiin tulee, niiden jäseniä ei ole pidätetty, mutta seurakunnat ovat hänen lähtönsä jälkeen hajaantuneet. Kuten alkuseurakunnassa, vaikka kristityt ovat hajaantuneet, he eivät ole hylänneet seurakuntaa – he vain vievät sen uusille alueille ja uusien ihmisten pariin.

Tämän työmuodon kautta emme ainoastaan tapaa loikkareita ja kuule heidän tarinoitaan, vaan voimme vastata heidän tarpeisiinsa ja auttaa heitä kasvamaan hengellisesti.

Rukoilethan tämän työmuodon ja pohjoiskorealaisten loikkareiden puolesta. Jos haluat tukea pohjoiskorealaisten parissa tehtävää työtämme taloudellisesti, käytä viitenumeroa 871 019.

Lyhyesti ja rukoillen – Evankeliumia radioteitse Pohjois-Koreaan

Suomen Marttyyrien Ääni tukee Etelä-Korean Marttyyrien Äänen tuottamia, Pohjois-Koreaan suunnattavia evankelioivia radiolähetyksiä.

Ohjelmia lähetetään sekä pitkä- (LF) että keskitaajuuslähetyksinä (MF) sekä satelliittiradion kautta. Korean Marttyyrien Äänestä kerrotaan, että äskettäin LF-lähetysten häirintä on lisääntynyt, joten taajuuksia on jälleen jouduttu vaihtamaan. Pohjois-Korea häiritsee myös MF-lähetyksiä.

Yrityksistä huolimatta, pohjoiskorealaiset kuuntelevat niitä silti. Yksi heistä on rouva C.

Rouva C on pohjoiskorealainen nainen, joka myytiin kiinalaiselle miehelle vaimoksi. Hänen perheensä asuu Pohjois-Koreassa ja hän kuulee äidinkieltään vain harvoin. Kun hän sitten sattui kuulemaan Korean Marttyyrien Äänen radio-ohjelman seurakunnassaan Kiinassa, hän oli suunniltaan ilosta.

”Kuuntelin tarkasti Sanan julistusta radiossa ja opin, kuka Jumala on”, rouva C kertoo. ”Hän pelasti meidät synnin pimeydestä uhraamalla oman poikansa. Sen tähden kuka Jumala on, tajusin, että voisin elää Hänen rinnallaan tänäänkin. Teen parhaani totellakseni Jumalan sanoja.”

Korean Marttyyrien Äänen kohtaamat loikkarit kertovat myös kuunnelleensa ohjelmia vielä Pohjois-Koreassa ollessaan, ja että ohjelmien tarjoama valo on vetänyt heitä puoleensa, vaikka niiden kuunteleminen on hyvin vaarallista.

Rukoile, että kaikkia kolmea ohjelmatyyppiä voidaan jatkaa.
Rukoile, että pohjoiskorealaiset löytävät ohjelmat ja tulevat tuntemaan Jumalan niiden kautta.

Tällä viikolla julkaisemme poikkeuksellisesti vain yhden rukousaiheen.

Vainottujen tukena Kiinassa

Keväällä 2018 saimme jälleen pitää vierainamme Etelä-Korean Marttyyrien Ääntä johtavia Eric ja Hyun Sook Foleyta, sekä heidän mukanaan ollutta pohjoiskorealaista rouva Byunia.

Tällä tuolloin kuvatulla videolla tri Hyun Sook Foley kertoo työstä, jota Korean Marttyyrien Ääni tekee Kiinassa sinne paenneiden pohjoiskorealaisten sekä Kiinan vainotun seurakunnan parissa. Myös Suomen Marttyyrien Ääni osallistuu tähän työhön.

Epätodennäköinen evankelista

Työleiri Pohjois-Koreassa.

”Kyung-jan” häilyessä tajuttomuuden rajamailla, pää toistuvista mailaniskuista verisenä, hän kuuli vartijansa huutavan sanoja, joita hän ei siihenastisen 56-vuotisen elämänsä aikana ollut koskaan kuullut: ”Raamattu”, ”Jumala”, ”Jeesus”.

Kyung-ja ymmärsi, miksi naisvartija oli kuulustellut häntä viimeisimmästä matkasta Kiinaan ja tyttärensä loikkauksesta Etelä-Koreaan, mutta hän ei voinut käsittää, miksi häneltä kyseltiin outoja kysymyksiä jostain kristinuskoksi kutsutusta asiasta.

”Kuulin kristinuskosta ensimmäistä kertaa kiduttajaltani”, Kyung-ja sanoi.

Vartijan hämmentävät ja sinnikkäät kysymykset herättivät Kyung-jan uteliaisuuden. Pidätyksensä aikaan hän ei uskonut mihinkään eikä tiennyt Jumalasta, mutta nyt hänen oli saatava selville, mikä siinä kristinuskossa oli niin vaarallista.

Kyung-ja oli ollut pidätettynä kahdesti aikaisemmin laittomasta rajanylityksestä Kiinaan. Tällä kertaa asiat olivat huonommin. Sen sijaan, että olisi viettänyt pari kuukautta ”uudelleenkoulutuksessa” työleirillä, häntä kidutettiin toistuvasti, luultavasti tyttärensä loikkauksen vuoksi.

Hakattuaan Kyung-jata julmasti kahden kuukauden ajan, vartija vakuuttui, ettei hänellä ollut yhteyksiä kristittyihin Pohjois-Koreassa. Sen jälkeen hän lähetti Kyung-jan, tässä vaiheessa heiveröiset 29 kiloa painavan, työleirille ja Kyung-ja vei kysymykset kristinuskosta mukanaan.

”Hei, mikä on Jumala?” hän kysyi kohtaamaltaan toiselta vangilta. ”Mikä on Raamattu?”

”Sellainen asia on olemassa”, vanki vastasi hiljaa. ”On yksi kirja, mutta älä kysele. Shhh!”

Vangin pelko vahvisti Kyung-jan epäilyksen: kristinusko oli kielletty uskonto, jota vain rikolliset seurasivat.

Pahaksi tarkoitettu – hyväksi kääntynyt

Pohjoiskorealaisia uskovia yhteisellä ehtoollisella.

Seuraavat kuusi kuukautta Kyung-ja vietti työleirillä, sinnitellen raskaissa töissä ja epäinhimillisissä oloissa. Hän näki vankien kuolevan joka päivä olosuhteiden tai armottomien pahoinpitelyjen aiheuttamien vammojen vuoksi.

Kyung-ja kaipasi vapautta. Hänen aviomiehensä oli kuollut hänen aiemman pidätyksensä aikana eikä hän halunnut jäädä paitsi elämästä tyttärensä kanssa.

Hän halusi pois myös voidakseen kuulla lisää kristinuskosta.

Kuuden kuukauden pakkotyön jälkeen Kyung-ja vapautettiin. Hän uskoo päässeensä vapaaksi, koska kertoi totuuden matkastaan Kiinaan: hän oli mennyt, koska hänen täytyi löytää keino ruokkia perheensä. Siihen aikaan monet ylittivät rajan Kiinaan voidakseen elättää perheensä ja palattuaan heitä yleensä ”uudelleenkoulutettiin” muutamalla kuukaudella raskasta pakkotyötä, mutta ei rangaistu sitä ankarammin.

Kyung-jan tytär sai lopulta koottua riittävästi rahaa auttaakseen äitiään loikkaamaan ja järjesti pastorin auttamaan häntä. Puhuessaan tyttärensä kanssa puhelimessa, Kyung-ja sai lopulta joitakin vastauksia kysymyksiinsä kristinuskosta – hän sai tietää, että seurakunta on todellinen ja niin myös Jumala, jota se ylistää. Kyung-ja alkoi pian uskoa Jeesukseen ja löysi todellisen vapauden Jumalassa, josta oli kuullut ensimmäisen kerran vartijan hakatessa häntä.

Nykyisin hän asuu Etelä-Koreassa eikä koskaan jätä väliin seurakunnan kokoontumisia. Hän myös kertoo mielellään muille todistuksensa. Hän toipuu yhä vankeudestaan ja kärsii ahdistuneisuudesta, masennuksesta, painajaisista sekä sydämen rytmihäiriöistä, mutta hänellä on rauha Kristuksessa.

Tällä hetkellä hän käy Korean Marttyyrien Äänen evankelistakoulua, jossa pohjoiskorealaisia kristittyjä valmennetaan saavuttamaan maanmiehiään evankeliumilla.

Muistellessaan, kuinka kiduttaja istutti evankeliumin siemenet hänen sydämeensä, Kyung-ja on Jumalalle kiitollinen. Hänen rakkautensa Kristusta kohtaan kasvaa päivä päivältä ja nyt hän on valmis ”seuraamaan Häntä kuolemaan saakka”.

”Taakse päin katsoessani näen”, hän sanoi, ”että se oli kaikki Jumalan armoa.”

Lyhyesti ja rukoillen – Pallolähetykset Pohjois-Koreaan kielletty

Kerroimme kesäkuun alussa, että Etelä-Korean viranomaiset estivät Korean Marttyyrien Ääntä laukaisemasta Raamattuja sisältäviä palloja Pohjoiseen. Suomen Marttyyrien Ääni tukee tätä työtä. Myös seuraava pallolähetys estettiin.

Korean Marttyyrien Ääntä johtava Eric Foley kertoo, että aikaisempinakin vuosina on ollut kausia, jolloin pallolähetykset ovat olleet kiellettyjä. ”Olemme aiemmin kohdanneet pallolähetysten rajoittamista, mutta ne ovat olleet väliaikaisia, tietyn aikaa kestäviä. Nyt on melko selvää, että nämä rajoitukset ovat erilaisia. Viranomaiset ovat määränneet täydellisen kiellon lähettää palloja”, Foley kertoo nyt.

Samaan aikaan Etelä-Korea on rakentamassa Panmunjomin kylään, Koreoiden väliselle demilitarisoidulle vyöhykkeelle “rauhan kappelia“.

Etelä-Korean viranomaiset perustelevat kieltoa sanomalla, että ne ”likaavat ilman rauhalle”. Foleyn mukaan tällä tarkoitetaan, että Pohjois-Korean viranomaiset eivät pidä pallolähetyksistä.

”Tämä on erityisen vaarallista aikaa kristityille Etelä- ja Pohjois-Koreassa, sillä viranomaiset päättävät nyt kristillisestä palvelutyöstä. Ja historia on opettanut meille, että seurakunnan kannalta ei tiedä hyvää, jos viranomaiset päättävät siitä.”

Rukoile, että Raamatut ja muu kristillinen materiaali yhä löytäisivät tiensä Pohjois-Koreaan, sillä se on monille pohjoiskorealaisille ainoa tapa saada tietää Elävästä Jumalasta.

Lyhyesti ja rukoillen – Raamattulähetys Pohjois-Koreaan estetty

Etelä-Korean poliisit estivät Korean Marttyyrien Äänen ryhmän pääsyn laukaisualueelle. Kuva: Eric Foley

Kerroimme aiemmin, että Koreoiden johtajien tapaamisessa allekirjoitettu Panmunjomin julistus saattaisi vaikuttaa Raamattuja sisältävien pallojen lähettämiseen Pohjois-Koreaan, jota Etelä-Korean Marttyyrien Ääni tekee, ja jota Suomen Marttyyrien Ääni tukee.

Julistuksessa luvattiin mm. lopettaa maiden välinen vihamielinen toiminta, jota raamattupallojen lähettäminen Pohjois-Korean mielestä on. Etelä-Korean viranomaiset ilmoittivatkin heti, että pallolähetykset tulee välittömästi lopettaa.

Tänä vuonna ei vielä oltu laukaistu raamattupalloja, sillä tuulen suunta oli väärä. Korean Marttyyrien Ääntä johtava Eric Foley kuitenkin sanoi, että kun tuulen suunta muuttuu, laukaisua yritetään.

Tuulen suunta on sittemmin vaihtunut ja ensimmäistä raamattulähetystä yritettiin maanantaina. Laukaisu ei kuitenkaan onnistunut, sillä Etelä-Korean poliisit tiimin pääsyn laukaisualueelle. ”Koreoiden välisten suhteiden parannuttua yhdistymisministeriö on pyytänyt meitä estämään sinua”, Foleylle kerrottiin. ”Mutta voiko maasta tulla rauhallisempi ja turvallisempi estämällä Jumalan Sana? Onneksi Jumalalla on avain: rukoile kanssamme, että tuulten ja ihmisten sydämien Herra raivaa tien läpi ”rauhan” esteiden,” Foley pyytää.

Rukoile, että raamattulähetyksiä voitaisiin jatkaa, sillä mitä merkitsee rauha Koreoiden välillä, jos se tarkoittaa, että pohjoiskorealaisten mahdollisuudet kuulla todellisesta Herrasta ja Jumalasta heikkenevät entisestään.
Rukoile myös viisautta ja rohkeutta Korean Marttyyrien Äänelle tässä tilanteessa.

Viikon kaikki rukousaiheet tästä klikkaamalla.

Palloja ja rauhaa: miksi pallojen lähetyksen Pohjois-Koreaan tulee jatkua

Koreoiden välisten rauhanneuvottelujen myötä pallolähetykset Pohjois-Koreaan ovat nousseet Etelä-Koreassa kiistanalaiseksi asiaksi, kuten maanantaina 7. toukokuuta julkaistussa uutisessa kerroimme.

Koreoiden johtajien tapaamisessa allekirjoitettiin Panmunjomin julistus – asiakirja, jonka on tarkoitus johtaa Koreat viimein rauhaan keskenään. Julistuksessa luvataan mm. perustaa yhteinen yhteistyövirasto, yhdistää eroon joutuneet perheet, korjata maiden väliset rautatiet ja maantiet, lopettaa kaikki vihamielinen toiminta maiden välillä sekä luoda ydinaseista vapaa Korean niemimaa.

Etelä-Koreasta ilmateitse Pohjois-Koreaan lähetetyt pallot, jotka toisinaan sisältävät Raamattuja, toisinaan demokratia-aiheisia lehtisiä tai Pohjois-Korean hallinnon vastaista materiaalia, ovat Pohjois-Korean johdon mukaan vihamielistä toimintaa ja maa on aiemmin uhannut jopa sotilaallisilla vastatoimilla, jos lähetykset jatkuvat. Etelä-Korean yhdistymisministeriö määräsikin heti julistuksen allekirjoittamisen jälkeen, että pallolähetykset Pohjoiseen on välittömästi lopetettava.

Ovatko pallot vaarallisia?

Pastori Foley neuvottelee Etelä-Korean poliisin kanssa ennen pallojen laukaisua.

Etelä-Korean Marttyyrien Ääni on maassaan yksi kolmesta suurimmasta tahosta, jotka lähettävät Pohjoiseen materiaalia ilmateitse, mutta niistä ainoa, jonka pallojen sisältö on Raamattuja tai Raamatun osia. Myös Suomen Marttyyrien Ääni tukee tätä työtä.

Pallojen lähettäminen on jo aiemmin herättänyt Etelä-Koreassa ristiriitaisia reaktioita, sillä joidenkin mukaan palloja laukaisevat vaarantavat toimillaan alueen rauhan ja asettavat Etelä-Korean alttiiksi Pohjoisen vastaiskuille.

Torstaina 10. toukokuuta NK News -uutissivustolle kirjoittamassaan pääkirjoituksessa Etelä-Korean Marttyyrien Äänen johtaja Eric Foley kertoo, miksi Marttyyrien Ääni aikoo kaikesta huolimatta jatkaa pallojen lähettämistä.

”Käyttämämme Raamatunkäännös on Pohjois-Korean hallinnon itse käännättämä, ja jota sen edustajat väittävät kansalaisilla olevan perustuslaillinen oikeus lukea”, kertoo Foley. ”Ilmoitamme laukaisuista aina poliisille, mutta emme medialle. Laukaisemme vain öisin, syrjäisillä ja asumattomilla alueilla. Käytämme kallista viimeisintä teknologiaa varmistaaksemme, että pallot ja Raamatut kulkevat turvallisesti ja huomaamatta Pohjois-Koreaan. Käyttämämme teknologia sisältää tietokonemallinnusta, gps-paikannusta ja pieniä sääpalloja jotka ovat liian pieniä osuakseen tutkaan ja jotka hajoavat jälkiä jättämättä sen sijaan, että putoaisivat maahan. Tämän vuoden alusta olemme täyttäneet pallot ainoastaan heliumilla, emme kiistanalaisemmalla – mutta paljon halvemmalla vedyllä.”

Palloilla on merkitystä

Palloilla on todistetusti vaikutusta. Pohjois-Korean uskonnonvapaudesta vuonna 2015 raportin kirjoittanut North Korea Human Rights Records Preservation House kertoo, että vuosien 2000 ja 2014 välillä pohjoiskorealaisten määrä, jotka olivat nähneet Raamatun, nousi lähes nollasta prosentista 7,6 prosenttiin. Foley ei ota tästä kunniaa pelkästään omalle järjestölleen, sillä muutkin järjestöt toimittavat eri tavoin Raamattuja Pohjois-Koreaan. ”Mutta kaikki nuo muut kanavat yhteensä eivät pääse lähellekään sitä 40.000 vuosittaisen Pohjoiseen toimitetun Raamatun määrää, jota olemme tehneet yli vuosikymmenen”, hän sanoo.

Ihmisten vai valtioiden välinen rauha

Mutta eikö rauha ole liian suuri asia vaarannettavaksi vain siksi, että kristityt voivat evankelioida ja pohjoiskorealaiset loikkarit protestoida? Foleyn mukaan on ymmärrettävää, että tällainen kysymys esitetään. Etelä-Koreassa vallitsevan kysymyksenasettelun vuoksi vain harvat ovat pallojen lähettäjien puolella, hän kertoo. ”Kun kysytään, emmekö vain voisi odottaa, se on sama kuin kysyisi, emmekö kunnioita ja luota rauhanprosessiin.” Foley näkee todellisen ongelman olevan kysymyksenasettelussa. Hänen mukaansa on mahdollista kunnioittaa valtioiden välistä rauhanprosessia luopumatta omista ajattelu- ja toimintatavoista.

”Toisin sanoen, rauha on liian tärkeä ja suuri asia uskottavaksi ainoastaan viranomaisten harteille”, Foley toteaa. Viranomaisten johtama rauhanneuvottelu on hänen mukaansa ”institutionalisoitu rauha” lippuineen, yhteisine urheilutapahtumineen ja sosiaaliseen mediaan sopivine yhteiskuvineen. Se on rauhaa, joka sopii viranomaisille, mutta todellinen rauha on ihmisten välistä rauhaa. Hän muistuttaa, miten ihmiset kiipesivät Berliinin muurin yli. ”Todellinen rauha toisistaan erotettujen ihmisten välillä lähtee kansasta, ei julistuksesta, ja viranomaisten rooli siinä on toimia sen mahdollistajana, ei estäjänä.” Hän huomauttaa, että palloja lähetetään juuri siksi, että Koreoiden viranomaiset ovat estäneet rajan molemmin puolin asuvien yhteydenpidon.

”Korealaisia ei vedä yhteen yhteinen rakkaus urheiluun tai kulttuuriin, ei yhteinen rautatie tai edes yhteinen halu välttää sotaa. Heitä vetää yhteen korealaisuus”, Foley toteaa.

Työtä rauhan ja korealaisten hyväksi

“Henkilö osoittaa kunnioitusta tekemällä oman osansa rauhan hyväksi huolimatta siitä pitävätkö viranomaiset siitä, ymmärtävätkö sen tai sopiiko se heidän suunnitelmiinsa. Todellinen rauha ei ole katsojaurheilua, rauhat syttyvät, niin kuin sodatkin”, Foley muotoilee. ”Korean Marttyyrien Äänessä laukaisemme Raamattuja emme käännyttääksemme, vaan tukeaksemme rauhanprosessia: tuemme Pohjois-Korean maanalaisia kristittyjä osoittamaan, että yksittäisenkin ihmisen elämä on tärkeä Pohjois-Koreassa. Raamatun mukaan olemme ihmisiä ja ansaitsemme inhimillisen kohtelun sen vuoksi, emme sen perusteella, olemmeko uskollisia ja hyödyllisiä johtajillemme. Meidät on luotu Jumalan kuviksi – se ei ole viranomaisten myönnettävissä tai evättävissä.”

”Olemme huolella lähettäneet tätä viestiä maahan yli vuosikymmenen ajan. Työmme ei ole tähän mennessä sytyttänyt sotaa tai horjuttanut rauhanprosessia. Toimimme Etelä-Korean lakien mukaan. Tavallisille pohjoiskorealaisille päätyvät Raamatut tuovat merkityksellisyyden tunteen, anteeksiantoa ja kyllä – rauhan moniin sydämiin, kuten laaja-alaisesta verkostostamme sekä Pohjois-Korean sisä- että ulkopuolella meille vakuutetaan.”

”Pohjois-Koreassa tarvitaan Raamattuja, miten kukaan muuten voi löytää Jumalaa. Siellä tarvitaan Jumalaa”, sanoi eräs raamattupallojen lähettämisessä mukana oleva pohjoiskorealainen uskova. Rukoillaan, että Raamattujen lähettäminen olisi jatkossakin mahdollista.

Pohjoiskorealaiset kristityt rauhanneuvotteluista: ”Tällaista emme ole rukoilleet”

Viime perjantaita kutsuttiin historialliseksi päiväksi, kun Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un ja Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in tapasivat ensimmäistä kertaa. Maailmalla ylistettiin tapaamisen olevan tärkeä askel kohti rauhaa. Juuri Suomessa vieraillut Etelä-Korean Marttyyrien Äänen johtaja Eric Foley näkee tilanteen toisin: hänen mukaansa se on tyhjä rauha, joka keskittyy vain ydinaseriisuntaan ja vähät välittää rikoksista, joita Pohjois-Korea tekee omaa kansaansa vastaan.

”Tällaista emme ole rukoilleet”

Tri Eric Foley

Etelä-Korean Marttyyrien Äänellä on yhteyksiä pohjoiskorealaisiin kristittyihin. ”Viikonlopun aikana pääsin puhumaan useiden pohjoiskorealaisten kristittyjen kanssa ja kysymään heiltä, mitä he ovat rauhanneuvotteluista mieltä. He kertoivat olevansa yllättyneitä, että uskovat muissa maissa ovat sivuuttaneet ne asiat, joita he ovat Pohjois-Koreaan liittyen rukoilleet ja suhtautuvat rauhanneuvotteluihin rukousvastauksena”, Foley sanoo.

”Heidän vastauksensa on: ’Me emme ole rukoilleet tällaista.’”

Tapaamisessa Moon ja Kim allekirjoittivat Panmunjomin julistuksen ja lupasivat sen tekevän lopun tähän saakka vallinneesta sotatilasta. Sopimuksessa luvataan myös perustaa yhteinen yhteistyövirasto, yhdistää eroon joutuneet perheet, korjata maiden väliset rautatiet ja maantiet, lopettaa kaikki vihamielinen toiminta toisiaan vastaan sekä luoda ydinaseista vapaa Korean niemimaa.

Foley kuitenkin huomauttaa, että se ei ole mitään uutta: kun Koreoiden johtajat tapasivat vuonna 1991, tapaamisessa laadittu lausunto oli lähes sanasta sanaan sama.

”Vihamielinen toiminta”

Panmunjomin julistuksessa mainitaan vihamielisen toiminnan lopettaminen, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Esimerkiksi Raamattujen lähettäminen Pohjois-Koreaan vetypalloilla, jota Etelä-Korean Marttyyrien Ääni tekee ja myös Suomen Marttyyrien Ääni tukee, on Pohjois-Korean mielestä vihamielistä toimintaa.

Marttyyrien Äänen Sari Palomäki pääsi Korean-vierailullaan osallistumaan raamattupallojen lähetykseen.

Myös muut tahot, kuten demokratia-aktivistit, lähettävät Pohjois-Koreaan ilmateitse materiaalia.

Etelä-Korean yhdistymisministeriö vaatikin heti, että pallojen lähettäminen pohjoiseen on välittömästi lopetettava. Ministeriön lausunnon mukaan pallojen lähettäminen on Panmunjomin julistuksen selkeää rikkomista ja sanoo, että viranomaiset ryhtyvät ankariin toimenpiteisiin pallolähetysten lopettamiseksi. Jo aiemmin viranomaiset ovat toisinaan eri verukkeisiin vedoten estäneet Korean Marttyyrien Äänen pallolähetyksiä.

Kysyttäessä, miten tämä tulee vaikuttamaan Raamattujen lähettämiseen vetypalloilla, Foley sanoo olevan vielä liian varhaista tietää. Tällä hetkellä tuulet eivät ole lähettämisen kannalta suotuisat, mutta niiden odotetaan kääntyvän myöhemmin tämän kuun aikana. ”Kuten aina, aiomme laukaista heti kun tuulet sallivat. Ja kuten aina, ilmoitamme poliisille aikeistamme, niin kuin laki edellyttää. Jos poliisit tai viranomaiset kieltävät meitä, yritämme silti laukaista. Jos he yrittävät estää meitä, emme vastusta fyysisesti, mutta menemme niin pitkälle kuin mahdollista voidaksemme lähettää pallot ja vastaamme seurauksista.” Rukoillaan, että Raamattujen lähettäminen olisi yhä mahdollista, sillä kuten eräs tässä työssä mukana oleva pohjoiskorealainen uskova sanoo: “Pohjois-Koreassa tarvitaan Raamattuja, miten kukaan muuten voi löytää Jumalaa. Siellä tarvitaan Jumalaa.”

Onko mitään uutta?

Vankileiri Pohjois-Koreassa.

Foleyn mukaan puheet rauhasta ja hyvistä väleistä ovat lähinnä lavasteita. Niiden takana miljoonat elävät pelossa ja kärsivät vankileireillä.

”Yksi asia, mihin meidän on kiinnitettävä huomiota, on kysyä, tarjoaako Pohjois-Korea mitään uutta? Ja vastaus on ’ei’”, sanoo Foley. ”Pohjois-Korea haluaa aina huomion kiinnittyvän sen vihamielisyyteen muita maita kohtaan. Nyt heidän viestinsä on, että he lupaavat olla vähemmän vihamielisiä muita kohtaan tiettyjä myönnytyksiä vastaan. Mutta huomaa mistä Pohjois-Korea ei halua puhua: siitä miten he kohtelevat omia kansalaisiaan. Siihen pohjoiskorealaiset kristityt pyytävät meitä keskittymään.”

”Jopa Yhdysvaltojen hyvin lyhyeen mainintaan ihmisoikeuksista Pohjois-Korea vastasi sen heittävän kylmää vettä viime viikon lämpimien tapahtumien päälle ja herättävän epäilyksen Yhdysvaltojen vilpittömyydestä käydä dialogia Pohjois-Korean kanssa. Toisin sanoen, ’Keskittykää ohjuksiin, joilla osoitamme teitä, eikä ohjuksiin, joilla osoitamme omaa kansaamme’”, Foley kertoo. ”Se että Pohjois-Korea ei uhkaa muuta maailmaa ydinaseillaan ei ole rauhaa. Se on neuvottelua öykkärin kanssa.”

Yhtenä hyvän tahdon eleenä Trumpin ja Kimin tapaamisen edellä Pohjois-Korea aikoo vapauttaa kolme amerikkalaista vankia, joista kaksi on kristittyjä. Kansainvälisten suhteiden kannalta tämä on ehkä rohkaiseva merkki, mutta pohjoiskorealaisten kristittyjen kärsimys jatkuu valokeilan ulottumattomissa.

”Se on silti terroristinen hallinto omaa kansaansa kohtaan. Koko olemassaolonsa ajan maa on ollut halukas tekemään myönnytyksiä muille maille uhattuaan ensin sotatoimilla. Mutta kun huomio yritetään kääntää siihen, miten omaa kansaa kohdellaan, Pohjois-Korea kieltäytyy aina keskustelemasta. Ennen kuin tähän tulee muutos, meillä ei ole perustuksia joille rakentaa, kun kristittyinä mietimme, minkälaiselta näyttäisi raamatullinen rauha Pohjois-Koreassa”, Foley selittää.

Todellisen rauhan perustukset

Pohjoiskorealaiset kristityt joutuvat kokoontumaan salaa.

Miten raamatullinen rauha sitten saavutetaan? Mitä meidän tulisi rukoilla?

Foleyn mukaan vastauksen saadaksemme meidän on kuunneltava mitä pohjoiskorealaiset kristityt sanovat.

”Kun pohjoiskorealaiset kristityt sanovat, että tämä ei ole se mitä he ovat rukoilleet, se ei tarkoita, etteivätkö he toivoisi rauhaa. Kaukana siitä. He tietävät, että rauha saavutetaan vain ihmisen sydämessä tapahtuvan muutoksen kautta, eikä näissä neuvotteluissa ole kyse siitä.”

Nähtäväksi jää, mitä viimeisimmistä rauhanneuvotteluista seuraa. Foleyn mukaan, jos emme toivo historian toistavan itseään, rauhanneuvotteluissa on käsiteltävä myös Pohjois-Korean tekemät ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden loukkaukset. ”Meidän on saatettava Pohjois-Korea vastuuseen ja sanottava: ’Kun tulemme neuvottelupöytään, tärkeimpiä asioita eivät ole ainoastaan ydinaseet. Ne ovat ihmisoikeudet, se miten kohtelette kansaanne, erityisesti niitä 100.000 kristittyä, jotka elävät maan alla.’”

Meidän on myös kysyttävä itseltämme mitä rukoilemme. ”Mielestäni se mitä meidän kristittyinä on tehtävä, perusasia, jonka voimme tehdä eläessämme todeksi Hebrealaiskirjeen 13:3, on tämä: meidän on muistettava, että Pohjois-Koreassa on kristittyjä – 30.000 heistä on vankileireillä ja 70.000 harjoittaa salaa uskoaan yrittäen pysyä poissa noilta leireiltä. Heitä meidän tulee kuunnella”, Foley ohjaa.

“Meidän on rukoiltava sitä mitä pohjoiskorealaiset kristityt jo useiden sukupolvien ajan ovat pyytäneet. Rukoile maan johtajien sydämiin muutosta”, Foley päättää.

Rouva Byunin pako Pohjois-Koreasta

Juuri Suomessa vieraillut pohjoiskorealainen rouva Byun oli kasvanut koko elämänsä kristityssä perheessä, mutta tämän hän tuli ymmärtämään vasta tutustuttuaan itse kristinuskoon Kiinassa. Nyt Etelä-Koreassa asuva rouva Byun kertoo tarinansa tällä videolla.

Tapahtumat

Nothing Found

Sorry, no posts matched your criteria