Artikkelit

Katsaus kuluneeseen vuoteen

Syyrialainen mies asentamassa uudelleen kirkon katolle ristiä, jonka terroristit olivat poistaneet.

Vuosi 2016 jää joidenkin maiden osalta taakse kristittyjen kannalta ennätysmäisen vaikeana vuotena sen lisäksi, että kristittyjen vainot vaikuttavat muutoinkin levinneen uusille alueille ja lisääntyneen. Päättyvästä vuodesta päällimmäisiksi jäänevät mieleen islamististen terroristiryhmien raakuudet erityisesti Irakissa, Syyriassa, Somaliassa, Keniassa ja Nigeriassa sekä pommi-iskut kristittyjä vastaan Pakistanissa ja Egyptissä.

Kiinan uskonnonvapaustilanteen sanotaan olevan heikoin sitten kulttuurivallankumouksen: virallisesti rekisteröidytkään seurakunnat eivät enää nauti viranomaisten suojeluksesta ja kristittyjä ja seurakuntia puolustaneita asianajajia on kadonnut, pidätetty ja vangittu.

Myös Iranissa on eletty ennätysmäistä vainojen vuotta: tällä hetkellä pidätettynä ja tuomiota odottamassa on ainakin 92 islamista kristinuskoon kääntynyttä iranilaista uskovaa. Tänä vuonna Iranin viranomaiset ovat median avulla ryhtyneet kampanjoimaan kristinuskoa ja yksittäisiä kristittyjä vastaan. Televisio-ohjelmissa islamilaiset uskonoppineet ovat kertoneet kristinuskosta valheellisia ja vääristeltyjä tietoja. Mediassa on levitetty tiedustelupalvelun väärentämiä syytteitä islamista kristinuskoon kääntyneitä vastaan, pyrkimyksenä esittää heidät moraalisesti ja taloudellisesti turmeltuneina.

Pohjois-Nigeriassa Boko Haramista saaduista voitoista huolimatta ryhmä tekee yhä tuhoaan sekä Nigeriassa että sen naapurimaissa, mutta kuluneen vuoden aikana fulani-paimentolaisten hyökkäykset kristittyihin kyliin Keski-Nigeriassa ovat lisääntyneet huomattavasti.

Vuoden mittaan olemme uutisoineet useista uskovista, jotka edelleen odottavat tuomionsa julistamista, kuten seitsemännen vankilajoulunsa kokenut Asia Bibi Pakistanissa, oikeudenkäynnin päättymistä odottavat kolme sudanilaista ja yksi tsekkiläinen Sudanissa ja Huoshi-seurakunnan pastori Yang Hua Kiinassa. Kiitos Jumalalle, vuoden aikana pääsi myös vapaaksi useita jo pitkään vankilassa olleita: Saeed Abedini ja Behnam Irani Iranissa; isä Nguyen Van Ly Vietnamissa; Cheng Jie ja Yang Rongli Kiinassa, Tohar Haydarov Uzbekistanissa sekä Mohamed Hegazy Egyptissä. Kiitos kaikille, jotka ovat muistaneet heitä rukouksin, tervehdyksiä lähettäen ja vedoten heidän puolestaan!

Vaikeuksista huolimatta evankeliumi menee eteenpäin ja kiitos työmme tukijoiden, olemme voineet tukea myös uusia uskovia, jotka vihamielisestä ympäristöstä huolimatta ovat ottaneet rohkean askeleen ja päättäneet seurata Kristusta. Missä pimeys on synkintä, siellä valo voi loistaa kirkkaimmin: tämä näkyy selvästi Irakissa ja Syyriassa, jossa Isisiä ja muita ääriryhmiä paenneet kristityt osoittavat kristillistä rakkautta muille pakenemaan joutuneille, johtaen heitä arvioimaan uudelleen aiempia ennakkoluulojaan kristityistä ja kristinuskosta.

Kiitos työmme mahdollistaneille tukijoillemme ja esirukoilijoille kuluneesta vuodesta!

Rukousaiheita maailmalta: Vangitut Sudanissa, Algeriassa, Uzbekistanissa

jasek2Sudanissa jatkui jälleen maanantaina 21. marraskuuta oikeudenkäynti sudanilaisia pastoreita, Kuwa Shamaalia ja Hassan Abdulrahemia, tsekkiläistä avustustyöntekijää Petr Jasekia ja sudanilaista miestä, Abdulmomem Abdumawlaa vastaan. Viime aikoina oikeudenkäynneissä on ollut useita lykkäyksiä ja oikeudenkäyntien kulusta on ollut vaikea saada tietoja. Maanantaisessa oikeudenkäynnissä syyttäjä toisteli jo aiemmin esittämiään syytteitä. Toivotaan, että seuraavassa oikeudenkäynnissä puolustus voi vastata syytteisiin. Vangitut ovat nyt saaneet tavata perheitään ja lakimiehiään, mutta Petr Jasekin ei sallita tavata Tshekin konsulaatin edustajia.
Lähteet: Marttyyrien Ääni, Open Doors

slimane-bouhafsAlgeriassa kolmeksi vuodeksi vankeuteen jumalanpilkasta tuomitun Slimane Bouhafsin perhe sekä Algerian ihmisoikeusliitto (LADDH) järjestivät lokakuussa julkisen vetoomuksen, jossa he pyysivät Algerian presidenttiä armahtamaan Bouhafsin, mutta turhaan. Lauantaina 19. marraskuuta järjestettiin tukimielenosoitus oikeusministeriön edessä. Poliisit pyysivät mielenosoittajia palaamaan toisena päivänä, sillä tuolloin ketään ei heidän mukaansa ollut paikalla vastaamassa vaatimuksiin. LADDH suunnittelee järjestävänsä uuden mielenosoituksen lauantaina 4. joulukuuta. Slimane oli alun perin vangittuna Sétifin kaupungissa, josta hänet kuukausi sitten siirrettiin 150 km päähän Constantineen. Aiemmin tässä kuussa Slimanen tytär vieraili isänsä luona vankilassa ja sai tietää, että toiset vangit olivat yrittäneet hyökätä hänen kimppuunsa, kun hän oli kommentoinut algerialaiskristittyjen olemassaoloa vahvasti vastustavan imaamin puheita. Lähde: Middle East Concern

uz-toharhaydarov-iccecbUzbekistanissa maaliskuussa 2010 kymmeneksi vuodeksi vankeuteen tuomittu uskova, Tohar Haydarov, on päässyt vapaaksi. Baptistiuskova Haydarov tuomittiin huumerikoksesta, jota hänen seurakuntalaisensa pitävät lavastettuna. Hän ehti kärsiä tuomiostaan kuusi vuotta ja kymmenen kuukautta. Hänet vapautettiin ehdonalaiseen vapauteen 8. marraskuuta täysin yllättäen, joten kukaan ei ollut häntä vastassa. Toistaiseksi ei tiedetä, mitä ehtoja ehdonalaiseen kuuluu. Haydarovin seurakuntaan kuuluva kiittää kaikkia Toharia muistaneita: ”Jumala kuuli uskovien rukoukset. Olemme kiitollisia kaikille, jotka rukoilivat hänen puolestaan ja lähettivät hänelle kirjeitä vankilaan.”
Lähde: Forum 18

Pdf-versio tästä klikkaamalla.