Artikkelit

Turkki – Armenialaiskristityt vihan kohteena

Istanbulin Samatyan kaupunginosassa asuvien armenialaiskristittyjen ovia töhrittiin viime viikolla. Oviin piirrettiin Daavidin tähti ja kirjoitettiin uhkauksia. Tämä tapahtui noin viikko sen jälkeen, kun armenialaisnainen joutui puukkohyökkäyksen uhriksi samassa kaupunginosassa. Sitä ennen hänen kotioveensa oli kirjoitettu: ”tämä on vasta alkua”.

Syyttäjä on luvannut käynnistää tutkinnan, mutta armenialaisten ei kerrota olevan tyytyväisiä siihen, miten poliisit hoitivat tapauksen tutkinnan.

Armenialaiset ovat enimmäkseen kristitty etninen ryhmä. Heidät tuhottiin lähes kokonaan Turkista vuoden 1915 kansanmurhassa, jonka Turkki edelleen kiistää tapahtuneen. Viranomaiset ovat myös sekaantuneet armenialaiskirkon hallintoon.

Armenialaiskristittyjen ovien töhriminen ja kirkkojen vandalisointi on yleistä, ja sen takana ovat nationalistiset turkkilaiset. On myös tavanomaista, että islamistit rinnastavat kristityt Israeliin ja käyttävät sitä todisteena siitä, että kristityt ovat ulkomainen vihollinen.

Lähde: International Christian Concern

Kiitos Herra, ettet anna näiden vihapuheiden ja kirjoitusten pelästyttää kristittyjä, vaan auta heitä rohkeasti ja ylpeydellä tunnustamaan uskoaan. Rukoillaan, että heidän rohkeutensa ja esimerkkinsä vaikuttaisi myös viranomaisiin ja kristittyjen tilanne helpottaisi Turkissa.

Lataa tästä pdf-kooste rukousaiheista

Turkki – Pääsiäisjumalanpalveluksissa ennätysyleisö

Marttyyrien Äänen kumppani Turkissa kertoo, että hänen seurakuntansa pääsiäisjumalanpalveluksessa nähtiin ennätysyleisö.

Tilaisuuden alussa seurakuntalaiset seisoivat seinustoilla antaakseen tilaa vieraille. Huoneeseen, johon tavallisesti mahtuu 85 ihmistä, oli ahtautunut 120 ihmistä.

Jumalanpalveluksen edetessä paikalle saapui yhä lisää ihmisiä, jolloin seurakuntalaiset siirtyivät viereiseen seurakuntasaliin.

”Tämä on ensimmäinen kerta, että pääsiäisenä on näin paljon ihmisiä koolla”, Marttyyrien Äänen kumppani kertoi. ”Meillä oli mahdollisuus kertoa evankeliumi hyvin avoimesti ja syvällisesti.”

Turkissa on noin 7000 evankelista kristittyä, joista suurin osa on turkkilaisia islamista kristinuskoon kääntyneitä. Monia näistä seurakunnista johtavat ei-turkkilaiset pastorit, joita Turkin viranomaiset ovat nyt ryhtyneet karkottamaan ja kieltämään maahantulon. Viimeksi näin kävi toukokuun alussa pastorille, joka oli johtanut seurakuntaa Istanbulissa 20 vuoden ajan. Mitään syytä maahantulokiellolle ei ole kerrottu.

Lähteet: Marttyyrien Ääni, Middle East Concern

Kiitos Herra, että Sinun seurakuntasi saa kasvaa vainoista huolimatta ja yhä enemmän ihmisiä etsii Sinua ja totuuttasi. Rukoillaan, että suunnitelmat ei-turkkilaisten pastoreiden karkottamisesta eivät toteudu.

Lataa pdf-versio tästä.

Evankelistalta pääsy kielletty Turkkiin

Turkista poistumaan määrättyä David Byleä, Yhdysvaltojen ja Kanadan kaksoiskansalaista, ei päästetty Turkkiin, kun hän yritti palata maahan 20. marraskuuta.

Hänet pidätettiin 13. lokakuuta, päivä sen jälkeen, kun Andrew Brunson vapautettiin. Hänelle annettiin 15 päivää aikaa poistua maasta. Tuolloin hänelle sanottiin, että maahantulokieltoa ei asetettaisi, joten hänen perheensä jäi Turkkiin, kun hän poistui Saksaan, josta hänen vaimonsa on kotoisin.

Kun hän palasi Istanbuliin 20. päivä, hänelle ehdittiin jo lyödä passiin maahantuloleima. Sen jälkeen passintarkastuksen tehnyt henkilö huomasi, että tietokoneelle oli hänelle merkitty maahantulokielto. Poliisit tulivat ja veivät Bylen toiseen huoneeseen, jossa hänelle kerrottiin, että hänelle oli määrätty Turkkiin maahantulokielto, joka oli vieläpä ikuinen määräaikaisen sijaan.

Seuraavat kaksi päivää hän vietti pidätettynä, kunnes jälleen lensi pois maasta. Turkissa 19 vuotta asuneena hänet on yritetty karkottaa useita kertoja aiemminkin ja häntä on myös kuulusteltu aiemmin. Hänelle on tehty selväksi, että karkotus johtuu hänen uskostaan.

Lähde: International Christian Concern

Rukoile David Bylen ja hänen perheensä puolesta, että he pääsisivät pian yhteen ja Herra näyttäisi heille, mihin suuntaan seuraavaksi kulkea.
Rukoile Turkin kristittyjen puolesta, sillä uskovien tilanne Turkissa on kokonaisuudessaan vaikeutumassa.

Viikon kaikki rukousaiheet pdf-versiona tästä.

Lyhyesti ja rukoillen – Turkin kristityt vahvistuneita

Pastori Brunsonin asettama esimerkki, hänen vankeutensa ja sitä seurannut vapautuminen, on vahvistanut Turkin kristittyjä, Turkista kerrotaan.

Protestanttisia kristittyjä on Turkissa noin 7000, suurin osa heistä islamista kääntyneitä.

Turkin protestanttisten seurakuntien yhdistyksen tiedottaja Soner Tufan kertoo, että he ovat tilastoineet protestantteihin kohdistuvia uskonnonvapauden rajoituksia vuosien saatossa ja ne ovat nelinkertaistuneet viimeisen kahden vuoden aikana.

Brunsonin pidätystä seuranneen alkujärkytyksen jälkeen seurakunnat ovat lannistumisen sijaan vahvistuneet. Hän on itse johtanut Ankarassa sijaitsevaa seurakuntaa 30 vuotta, ja Brunsonin kokemusten myötä hänen seurakuntansa kävijämäärä on kolminkertaistunut kahden vuoden aikana.

”Ja anna kun kerron jotain vielä ihmeellisempää”, hän sanoi. ”Ei ainoastaan protestantit, mutta myös ortodoksit ja katoliset, eri tunnustussuunnat, ovat lähentyneet toisiaan. He osoittivat meille solidaarisuuttaan.”

Vaikka Turkin uskovat odottavat tulevansa kohtaamaan vastustusta ja vainoa myös jatkossa, he tietävät nyt voivansa kohdata ja kestää ne yhdessä.

Lähde: Al-Monitor

Kiitos Herralle siitä, että pastori Brunsonin koettelemuksesta on seurannut hyvää Turkin uskoville.
Rukoile, että Turkin kristityt pysyisivät yhtenäisinä jatkossakin ja seurakunta saisi kasvaa.

Pdf-versio rukousaiheista tästä.

Lyhyesti ja rukoillen – Uskova määrätty poistumaan Turkista

David Byle, Yhdysvaltojen ja Kanadan kaksoiskansalainen pidätettiin tavanomaisen henkilöllisyystarkastuksen yhteydessä Ankaran rautatieasemalla lauantaina 13. lokakuuta ja hänet vietiin terrorisminvastaisen poliisin asemalle kuulusteltavaksi. Hänet vapautettiin seuraavana iltapäivänä, mutta hänet määrättiin poistumaan maasta viidentoista vuorokauden kuluessa.

David on palvellut Turkissa kahdeksantoista vuoden ajan ja hänet on yritetty karkottaa evankeliointityönsä vuoksi useita kertoja aiemminkin. Ensimmäisen kerran hänet pidätettiin vuonna 2007 katuevankelioinnin vuoksi, mutta koska se ei ole laitonta Turkissa, hänet vapautettiin. Hänet on yritetty karkottaa kolme kertaa sen jälkeen, viimeksi vuonna 2017, mutta hänen asianajajansa avulla päätökset on saatu kumottua.

Tällä kertaa häntä on neuvottu poistumaan maasta määräyksen mukaisesti, mutta päätöksestä valitetaan.

Istanbulissa asuvan David Bylen vaimo on saksalainen ja heillä on viisi lasta. Perhe pyytää rukoilemaan puolestaan, kun he harkitsevat seuraavia askeleitaan.

Lähde: Middle East Concern

Rukoile Davidille viisautta ja johdatusta, että hän tietäisi miten edetä.
Pyydä, että Jumala lohduttaisi Turkin kristittyjä.
Rukoile, että Turkin viranomaiset lopettaisivat kristillisen seurakunnan häiritsemisen ja ulkomaalaisten kristittyjen työntekijöiden karkotukset.

Kaikki viikon rukousaiheet pdf-versiona tästä.

Turkki: Andrew Brunson vapautettu!

Facebook-sivulleen lisäämässään kuvassa Brunsonit kirjoittavat: “Tulossa kotiin!”

Andrew Brunson on vapautettu vankeudesta ja hän on jo lentänyt vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin.

Pastori Brunsonin oikeudenkäynti pidettiin perjantaina 12. lokakuuta. Oikeudenkäynnissä useat syyttäjän kutsumat todistajat peruivat todistuksensa pastorin väitetyistä rikoksista tai puhuivat aiempien lausuntojensa vastaisesti. Myös syyttäjä laski vaatimaansa vankeustuomiota 35 vuodesta kymmeneen vuoteen.

Oikeudenkäynti kesti kuusi tuntia ja sen päätteeksi pastori Brunson tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen tarkoituksellisesta terroristijärjestöjen avustamisesta. Tuomio kuitenkin lyhennettiin kolmeksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankeutta, josta viimeinen vuosi ehdonalaista. Koska hän oli ollut vangittuna lokakuusta 2016 lähtien, hänet päästettiin välittömästi vapaaksi ja hänen matkustuskieltonsa kumottiin.

Pastorin asianajaja Ismail Cem Halavurt aikoo valittaa vankeustuomiosta.

Muutama tunti oikeudenkäynnin jälkeen pastori Brunson ja hänen vaimonsa kuljetettiin Izmirin lentokentälle, josta he lensivät Saksan kautta Yhdysvaltoihin. Siellä hän kertoi toimittajille, että hän ja vaimonsa toivovat nyt saavansa viettää aikaa lastensa kanssa.

Kiitos kaikille hänen vapautumisensa puolesta rukoilleille!

Lähteet: Middle East Concern, The Guardian, BBC

Lyhyesti ja rukoillen – Andrew Brunson oikeuteen Turkissa

Pastori Andrew Brunson on jälleen astumassa oikeuden eteen Turkissa. Seuraava oikeudenkäynti pidetään perjantaina 12. lokakuuta, jolloin hän vastaa syytteisiin vakoilusta.

Kaiken kaikkiaan häntä syytetään terrorismista ja vakoilusta, joista voi seurata 35 vuotta vankeutta. Syytteet häntä vastaan perustuvat salaisten todistajien antamiin ”todisteisiin”, joiden mukaan Andrew’lla on yhteyksiä FETOon (jota syytetään kesän 2016 vallankaappausyrityksestä) sekä kurdien vastarintaliikkeeseen PKK:hon.

Aiemmin toivottiin, että Andrew olisi päässyt vapaaksi jo 18. heinäkuuta pidetyn oikeudenkäynnin jälkeen, mutta niin ei käynyt. Viikkoa myöhemmin hänet kuitenkin laskettiin kotiarestiin, jossa hän on tarkkaan vartioituna.

Lähde: Middle East Concern

Rukoile, että Herra rohkaisisi ja vahvistaisi Andrew’ta ja hänen perhettään.
Pyydä, että hän saisi viisautta vastata hyvin tulevassa oikeudenkäynnissä.
Rukoile, että oikeus tapahtuisi ja Andrew pääsisi vihdoin vapaaksi.

Pdf-versio rukousaiheista tästä.

Lyhyesti ja rukoillen – Andrew Brunsonin syyttäjä vaihdettu

Turkissa syyttäjä, joka laati syytteet pastori Andrew Brunsonia vastaan, on siirretty toisiin tehtäviin. Turkissa on yleistä, että syyttäjä vaihtuu kesken oikeudenkäynnin ja viranomaiset korostavatkin, että muutos ei liity mitenkään Andrew Brunsonin tapauksen käänteisiin.

Andrew’n asianajaja Ismail Cem Halavurt pitää syyttäjän vaihdosta myönteisenä asiana, mutta varoittaa odottamasta, että tämä tarkoittaisi Andrew’n vapautumista. ”Syyttäjällä on ollut kielteinen vaikutus oikeudenkäynnin etenemiseen”, Halavurt sanoo Reutersille. ”Hän on jatkuvasti lisännyt uusia todistuksia tuntemattomilta todistajilta, joilla ei ole ollut mitään tekemistä asiakkaani kanssa”, hän sanoi. ”Hänen poistamisensa voi olla merkki siitä, että käsittelytapa muuttuu. Ei voida kuitenkaan sanoa, että hän saattaisi sen vuoksi vapautua. Meidän on vain katsottava ja odotettava.”

Andrew’n seuraava oikeudenkäynti on tasan kuukauden päästä, 12. lokakuuta.

Lähteet: Hurriyet, Reuters

Kiitos Isä tästä muutoksesta. Auta, että seuraavassa oikeudenkäynnissä pysyttäisiin totuudessa.
Siunaa ja vahvista Andrew’ta, hänen perhettään, anna viisautta hänen asianajajalleen.

Pdf-versio kaikista rukousaiheista on ladattavissa tästä.

Turkki peittelee kasvavaa vainoa

Yli 96 prosenttia turkkilaisista sanoo olevansa muslimi.

Turkin kansalliset tiedotusvälineet paiskivat kovasti töitä kieltääkseen uskontoon perustuvan vainon olemassaolon maassa. Totuus kuitenkin on, että Turkin kristityt elävät jatkuvasti haastavammassa ympäristössä.

Kaksi äskettäin julkaistua otsikkoa Turkin kansallisissa sanomalehdissä osoittaa, kuinka valtio pyrkii kieltämään kristittyihin kohdistuvan vainon olemassaolon. Valtion ohjauksessa toimiva The Daily Sabah -lehti julkaisi äskettäin artikkelin, jossa kerrotaan valtion palauttaneen ”vapauden uskonnonvapauteen” peruuttamalla kirkkojen velvollisuuden maksaa vuokraa. Lehdessä kerrottiin päätöksen olleen ”helpotuksen huokaus” aiempaan sortoon nähden. Pian sen jälkeen valtion tiedotusvälineet julkaisivat uutisen, kuinka kaikki Turkin uskonnolliset vähemmistöt olivat antaneet yhteisen julkilausuman, jossa he kertovat, että Turkissa ei ole uskontoon perustuvaa vainoa.

Nämä uutiset naamioivat Turkin kristittyjen vaikeat olosuhteet. Rekisteröidyn seurakunnan perustaminen on lähes mahdotonta, jolloin vuokranmaksun peruminen ei käytännössä helpota lainkaan kristittyjen mahdollisuutta perustaa laillinen seurakunta.

Myös uskonnollisten vähemmistöjen antama julkilausuma oli valtion sponsoroimaa harhautusta todellisuudesta. Assyrialaisyhteisöä johtavan kansanedustajan Tuma Celikin mukaan valtio oli pyytänyt, että julkilausuma annettaisiin, ja kutsunut heidät tapaamiseen. Al-Monitorille antamassaan haastattelussa hän sanoo: ”He (kristityt) pelkäsivät, että heille koituisi seurauksia, jos he menisivät tapaamiseen antamatta lausuntoa. Toisaalta, lausunnon antaminen tapaamisen jälkeen antaisi vaikutelman, että heitä oli painostettu.” Tällaisen lausunnon antaminen on “jo itsessään todiste siitä, että emme ole vapaita”, Celik sanoo.

Turkin kristityt ounastelevat vaikeuksia

Keskustelut turkkilaisten kristittyjen kanssa osoittavat, että virallisen totuuden vastaisesti uskovat ovat todellakin melko huolestuneita siitä, mihin suuntaan asiat ovat menossa.

Turkkilaisten odotetaan olevan muslimeja, eikä muulle ole sijaa. Itse asiassa Turkin johtajat esittävät kristityt usein turkkilaisen identiteetin vastaisina. ”Itsenäisyyssodan aikana taistelimme monia maita vastaan ja jotkut piispat siunasivat Turkin vihollisia”, selittää Mehmet, äskettäin islamista kristinuskoon kääntynyt, joka asuu Ankarassa. ”Sen vuoksi ihmiset alkoivat nähdä kristityt vihollisina … Minusta tuli kristitty ja minusta tuntui välittömästi, että petin maani.”

Andrew Brunsonin oikeudenkäynnin on määrä jatkua Turkissa lokakuussa.

Turkin johtajat ovat myös hyödyntäneet tätä näkemystä kasvattaakseen omaa valtaansa ja sen seurauksena kristittyjen asema on vaikea. ”Emme sanoisi, että se (vaino) on vielä täällä, mutta se on oven takana. Maassa on käynnissä suuri polarisaatio, ei ainoastaan uskonnollisesti, mutta myös poliittisesti”, huolehtii pastori Emre.

Erityisesti protestanttisten kristittyjen tilanne on haastava, sillä yleisesti uskotaan heillä olevan ulkomaalaisia, Turkin vastaisia yhteyksiä. Pastori Emre jatkaa: ”Äskettäin, Andrew’n (Brunson) myötä, protestanttisia seurakuntia ja kristittyjä on alettu ahdistella asteittain. Meitä osoitellaan, meistä puhutaan. Jotkut sanomalehdet ovat yhdistäneet meidät siihen tapaukseen. Merkkejä alkaa pikkuhiljaa ilmaantua, mutta tulevina vuosina siitä tulee hyvin ilmeistä. Toivomme olevamme väärässä, mutta siltä tämä näyttää.”

Kaikkien vähemmistöjen julkilausuma?

Merkillepantavaa on, että juuri mitkään protestanttiset ryhmät eivät allekirjoittaneet julkilausumaa. Valtiojohtoinen The Daily Sabah uutisoi, että “kaikkien ei-islamilaisten yhteisöjen johtajat” allekirjoittivat julkilausuman. Tämä osoittaa, miten vähän viranomaiset arvostavat protestantteja.

Pastori Emre tietää tämän liiankin hyvin. Hän sanoi: ”Sanomalehdet saavat meidät näyttämään rikollisilta, ne esittävät meidän kaivavan valtion kultavarastoja ja pakottavan muslimeja kristinuskoon. He hyökkäävät siksi minua ja seurakuntaa vastaan. Äskettäin he rikkoivat seurakunnan nimikyltit.”

Pastori Emren seurakunnassa käyvä nainen on myös tuntenut vihan, mutta konkreettisemmalla tavalla. ”Yksi heistä hakkasi mieheni. Tarkemmin sanottuna, kolme ihmistä halusi lynkata hänet. Seurakuntaa vastaan hyökätään myös, sanallisesti ja kirjoituksilla. Esimerkiksi he, jotka tulevat seurakunnan tilaisuuksiin, ovat verbaalisesti aggressiivisia.”

Toinen uskova, Ömer, pelkää, että sama on edessä hänen seurakunnassaan. ”Kun meidän seurakuntamme nimi tuli esille sosiaalisessa mediassa julkaistulla videolla, radikaalin islamilaisen järjestön johtaja uhkasi meitä avoimesti. Nämä asiat antavat meille vahvan mielikuvan tulevasta painostuksesta ja vainosta.”

On siis selvää, että uskonnonvapaus on heikkenemässä Turkissa. Jokaista kristittyjen vainon olemassaolon kieltävää kansallista sanomalehteä kohti on useita paikallisia sanomalehtiä, jotka yllyttävät siihen. Turkin johdon lausunnot yllyttävät siihen. Kysymys kuuluu, kuinka paljon pahemmaksi se voi mennä? Tulevaa odottaessamme voimme rukoilla, että Turkin kristityt ovat valmiit siihen, mitä tulevaisuus tuo.

Lähteet: International Christian Concern, Al-Monitor, The Daily Sabah

Andrew Brunson päästetty kotiarestiin Turkissa

Turkissa yli puolitoista vuotta vankilassa ollut, terrorismirikoksista syytetty amerikkalainen pastori Andrew Brunson on päästetty vankilasta kotiarestiin keskiviikkona 25. heinäkuuta.

Andrew’n asianajaja on vaatinut koko prosessin ajan, että Andrew saisi olla oikeudenkäynnin ajan vapaana. Vaatimus esitettiin myös viimeisessä oikeudenkäynnissä 18. heinäkuuta, mutta tuolloin oikeus ei suostunut siihen.

Oikeudenkäynnin jälkeen Andrew’n vaimo Norine kutsui Facebookissa ihmisiä osallistumaan kolmen päivän mittaiseen paastoon ja rukoukseen, jotta Andrew’n tilanteessa nähtäisiin käänne Danielin kirjan 7:21,22 mukaisesti.

Nyt kotiarestiin pääsyn syyksi kerrotaan asianajajan anomus, jossa kotiarestiin pääsyä perustellaan terveyssyillä.

Ilmoitus kotiarestiin pääsystä tuli keskiviikkona iltapäivällä ja viiden jälkeen iltapäivällä hänet kuljetettiin poliisisaattueessa kotiinsa Izmiriin.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo twiittasi keskiviikkona, että myöhässä tuleva päätös on hyvä, mutta ei tarpeeksi. ”Emme ole nähneet uskottavia todisteita Brunsonia vastaan ja vaadimme Turkin viranomaisia ratkaisemaan hänen asiansa välittömästi, läpinäkyvällä ja oikeudenmukaisella tavalla”, Pompeo kirjoitti. Kuten aiemmin olemme kertoneet, todisteet Andrew’ta vastaan ovat hataria ja oikeudessa häntä vastaan on todistanut ”salaisia todistajia”.

Andrew joutuu pitämään nilkkapantaa eikä hän saa poistua Turkista. Seuraava oikeudenkäynti pidetään 12. lokakuuta.

Suomessa myös YLE on uutisoinut Andrew’n tapauksesta.

Kiitos Jumalalle, että Andrew pääsi kotiin perheensä luo. Jos kotiarestiin pääsyn syy todella on terveysongelmat, rukoile, että Jumala koskettaisi ja parantaisi hänet.

Lähteet: New York Times, Middle East Concern, Norine Brunson

Tapahtumat

Nothing Found

Sorry, no posts matched your criteria