Artikkelit

Ding Cuimei – Kasvavan Kiinan kristittyjen vainojen symboli

Ding Cuimein ruumista säilytetään paikalla, jossa hän kuoli. Kuva: China Aid

Kristityn naisen kuolemaan johtanut rohkeus raivaustraktorin edessä, hänen pyrkiessään estämään rukoushuoneensa tuhoaminen, on nousemassa symboliksi Kiinan kristittyjen kasvavasta vainosta. Tapausta on verrattu myös Tiananmenin aukion tapahtumiin.

Ding Cuimei ja hänen pastorimiehensä Li Jiangong pyrkivät estämään viranomaisen määräyksellä toteutettavan rukoushuoneensa tuhoamisen seisomalla raivaustraktorien edessä. Raivaustraktori kuitenkin työnsi heidät molemmat kuoppaan ja peitti maalla. Li onnistui kaivautumaan pois, mutta Ding oli jo menehtynyt, kun hänet saatiin ylös. Surman johdosta pidätettiin kaksi raivausryhmän jäsentä.

Kristittyjen vaino Kiinassa on pahenemaan päin. Kiinan aiempien presidenttien ylläpitämä maltillisuuden naamio on nyt repäisty pois nykyisen presidentin Xi Jinpingin äskettäin antamassa lausunnossa. Puheessaan Xi teki selväksi, että uskonnollista toimintaa ilman puolueen ohjausta ei sallittaisi. Presidentin mukaan puolueen on ”tehokkaasti” ja ”voimakkaasti” ohjattava kaikkia uskontoja ja ”ottaa tiukkaan otteeseen uskonnollisen toiminnan johtaminen”. Xi ohjasi myös, että kaikkien uskontojen tulee ”palvella valtion korkeinta etua ja Kiinan yleistä etua, tukea kommunistisen puolueen johtoa ja sosialistista järjestelmää sekä noudattaa sosialistista tapaa kiinalaisin vivahtein”.

Li Jiangong. Kuva: China Aid

Paikalliset viranomaiset ovat nyt laajan kansainvälisen kohun herättyä päättäneet, että tuhoamisuhan alla ollut rukoushuone kuuluu seurakunnalle ja sen pastorille käytettäväksi uskonnollisiin tarkoituksiin. Tuomion mukaan yksilöillä tai yhteisöillä ei ole oikeutta vaatia maata itselleen ja se on osoitettu uskonnolliseen käyttöön.

Ding Cuimein kuolemasta epäiltyjen tilanteesta ei ole annettu uutta tietoa. Hänen miehensä Li Jiangongin saamien tietojen mukaan syytteitä ei ole julkaistu ja kerrotaan, että tutkintaa suorittava taho ei ole edennyt asiassa.

Lähteet: Fox News, Asia News, China Aid

Kiina: Lisää ristejä revitty alas

Zhang Kai - Kuva China Aid

Zhang Kai. Kuva: China Aid

Zhejiangissa on jälleen jatkettu ristien poistamista kirkkojen katoilta. Samaan aikaan Kiinan presidenttiä Xi Jinpingiä vaaditaan vapauttamaan pidätetty ihmisoikeusasianajaja Zhang Kai, joka auttoi seurakuntia vastustamana ristien poistoa.

China Aid -järjestö kertoo, että tänä vuonna Kiinassa on otettu alas 49 ristiä. Viimeisin tapaus sattui perjantaina 4. maaliskuuta. Wenzhoulainen Hai’an-seurakunta sai viranomaisilta kirjeen, jossa sitä vaadittiin ottamaan risti alas 29. helmikuuta mennessä. Seurakunta ei suostunut tähän, joten 4.3. paikalle saapui yli sata viranomaisten edustajaa, jotka tuhosivat ristin. Kristityt pelkäävät, että pääsiäiseen mennessä Zhejiangissa ei ole enää yhtäkään ristiä jäljellä ja että kampanja leviää koko Kiinaan.

Iso-Britannian Marttyyrien Ääni -järjestö, Release International, on käynnistänyt vetoomuskampanjan pidätetyn Zhang Kain puolesta. Sähköisen vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä.

Kampanja käynnistettiin vain muutama päivä ennen Zhangin televisioitua ”tunnustusta”. Zhang Kain lisäksi vetoomuksessa vaaditaan myös muiden pidätettyjen kiinalaisten asianajajien vapautusta.

On hyvin ristiriitaista, että Kiina pidättää ihmisoikeusasianajajia, jotka ainoastaan pyrkivät edistämään Kiinan lakien noudattamista ja kieltää pidätetyiltä heidän oikeutensa, kuten oikeuden asianajajaan.

Zhang Kain televisioitu tunnustus ja kuvia ristien poistosta on nähtävillä täällä.

China Aid, Release International