Thaimaa – Hyviä uutisia Naseerilta ja Zainilta!

Jenny, Zain ja Naseer ovat jälleen yhdessä.

Olemme tukeneet Thaimaahan paennutta kristittyä pakistanilaispariskuntaa Naseeria ja Zainia, sekä heidän Jenny-tytärtään.

Zain on syntynyt kristittyyn perheeseen, mutta Naseer on islamista kristinuskoon kääntynyt. Naseerin kääntymys ja naimisiinmeno kristityn miehen kanssa sai hänen perheensä raivostumaan. Tilanne kävi niin vakavaksi, että he joutuivat pakenemaan Thaimaahan, jossa he ovat nyt olleet kahdeksan vuotta. Heidät on hyväksytty pakolaisiksi ja eräs maa on ilmoittanut olevansa halukas ottamaan heidät vastaan. Jos koronapandemiaa ei olisi tullut, he hyvin mahdollisesti asuisivat jo uudessa kotimaassaan.

Kaksikymmentä kuukautta sitten, Jenny-tyttären kolmatta syntymäpäivää seuranneena päivänä, Zain pidätettiin ja vietiin maahanmuuttoviraston pidätyskeskukseen. Naseer jäi yksin Jennyn kanssa. Naseerilla oli miehestään niin kova huoli, että hänen oma terveytensä alkoi pettää, ja olemme auttaneet Naseerin sairaalakuluissa.

Nyt kuuluu kuitenkin hyviä uutisia: Zain on päässyt vapaaksi takuita vastaan! Perhe on jälleen yhdessä, ja he lähettävät kiitoksensa. ”Haluan kiittää Marttyyrien Ääntä ja heidän tukijoitaan avusta tänä vaikeana aikana Thaimaassa. Olen kiitollinen kaikesta avusta, sillä vietin 20 kuukautta pidätyskeskuksessa, mutta nyt olen perheeni kanssa”, iloitsee Zain perheen lähettämällä videolla, ja laskee kätensä hellästi vaimonsa harteille. ”Kiitän Jumalaa teidän kaltaisistanne veljistä ja sisarista!”

Myös Naseer lähettää kiitoksensa: ”Olemme eläneet vaikeita aikoja, mutta te olette olleet vierellämme. Kiitämme Jumalaa kaltaisistanne sisarista ja veljistä, ja rukoilemme aina puolestanne.”

Voit ladata rukousaiheet tästä.

Kuuntele myös Naseerin tarinan kertova radio-ohjelmamme, ja katso video, kun Naseer saa suomalaisten hänelle ja Jennylle lähettämät kortit.