Your Cart

Tukemamme pakistanilaisperhe pidätetty Thaimaassa!

Ghourin perhe käsissään UNHCR:n myöntämä turvapaikanhakijoiden ”henkilökortti”. Kortit otettiin heiltä pois kielteisen päätöksen jälkeen.

Asif Ghouri (kutsutaan myös nimellä Hasroon) on pakistanilainen kristitty, jonka perheeseen kuuluvat Aneela-vaimon lisäksi neljä lasta: pojat Elisaph ja Elias ja tyttäret Rebecca ja Jasmin. Aneelalla oli tapana pitää Karachin kaupungissa sijaitsevassa kodissa naisille tarkoitettua rukouspiiriä, johon eräs muslimityttö alkoi osallistua yhä useammin.

Aikaa kului, ja perheen nuorempi poika ystävystyi tytön kanssa. Jotkut muslimit ymmärsivät tilanteen väärin ja uskoivat perheen yrittävän käännyttää muslimityttöä. Tytön isä oli vaikutusvaltainen henkilö moskeijassa, mulvi (islamilainen uskonoppinut), ja tunnettu koko Karachissa. Muslimit hyökkäsivät perheen kotiin. Isä ja nuorempi poika eivät onneksi olleet tuolloin kotona, mutta hyökkääjät pahoinpitelivät äitiä, tyttäriä ja vanhinta poikaa niin, että vanhin poika kärsii yhä mielenterveydellisistä ongelmista. Perhe käskettiin lähtemään kaupungista, ja niin he myös tekivät.

Asia ei kuitenkaan ollut sillä selvä. Muutamia päiviä myöhemmin tytön isä yritti ampua Asifia ja nuorempaa poikaa, kun he olivat moottoripyörällä liikenteessä, mutta ei osunut. Poliisille tehtiin rikosilmoitus, josta ei kuitenkaan seurannut mitään. Kaksi viikkoa myöhemmin muslimitytön isä ilmoitti moskeijassa perheen syyllistyneen jumalanpilkkaan ja julkaisi heitä vastaan kirjallisen fatwan, jota myös jaettiin ympäriinsä.

”Tämä kristitty perhe johtaa harhaan nuoria muslimityttöjämme ja yrittää käännyttää meidät kristinuskoon. Missä tahansa tämä perhe tavataan, ajakaa heidät pois. Islamilaisen lain mukaan tämä perhe pitää tappaa kohdattaessa”, fatwassa sanottiin.

Perhe piilotteli jonkin aikaa, mutta marraskuussa 2013 he pakenivat Bangkokiin, Thaimaahan, jossa yhteyshenkilömme tutustui heihin. He ovat saaneet lähettämäämme kuukausittaista ruoka-apua ja olemme myös auttaneet isän sairaanhoitokuluissa, sillä hänellä on kilpirauhasongelmia.

Viranomaiset saapuivat kuvausryhmän kanssa pidättämään perheen.

Bangkokissa he ilmoittautuivat YK:n pakolaisjärjestölle ja hakivat turvapaikkaa. Pakistanissa pelkästään kristityn pojan ja muslimitytön välinen ystävyys voi johtaa murhaan. Tässä tapauksessa perhettä vastaan annettu fatwa sekä jumalanpilkkasyytökset tekevät asiasta vielä vakavamman. Siitä huolimatta UNHCR:n kesällä 2017 antama päätös oli musertava: ei oikeutta turvapaikkaan. Sen jälkeen he piileksivät Bangkokissa, sillä viisumit olivat luonnollisesti jo umpeutuneet.

Tiistaiaamuna 21. marraskuuta perheen kerrostaloasunnon oveen kolkutettiin. Oven takana oli maahanmuuttoviranomaisia, poliisi ja televisiokanavan kuvausryhmä. Heitä vaadittiin esittämään passinsa, joista kävi ilmi, että viisumit ovat umpeutuneet. Koko kuusihenkinen perhe vietiin maahanmuuttoviranomaisten hallinnoimaan pidätyskeskukseen, jossa he nyt odottavat, mitä seuraavaksi tapahtuu. Koska koko perhe saatiin kiinni, on suuri vaara, että heidät karkotetaan takaisin Pakistaniin.

Lähteet: Marttyyrien Äänen lähteet, British Pakistani Christians, Voice of the Persecuted

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print