Your Cart

Uganda: Islamin jättäneiden vainot jatkuvat

Poliisit noutivat Ismail Kuloban ruumiin. Kuva: Morning Star News
Poliisit noutivat Ismail Kuloban ruumiin. Kuva: Morning Star News

Ääri-islamistit virittivät 8. joulukuuta kristinuskoon kääntyneelle poliisille ansan Itä-Ugandassa, ja seuraavana päivänä läheisessä kylässä siepattiin kolme lasta niin ikään islamin hylänneeltä mieheltä.

Ismail Kuloba, 43, ja kolme muuta poliisia saivat kiireisen pyynnön tulla auttamaan maakiistassa. Paikalle saavuttuaan he totesivat, että mitään kiistaa ei ollut. Sen sijaan yli 20 ääri-islamistia piiritti poliisit. Osa heistä tunsi Kuloban ja he olivat vihaisia, että hän evankelioi muslimeja. Yksi hyökkääjistä heitti Kulobaa kivellä otsaan. ”Ismail kaatui, ja sama mies otti hänen aseensa ja ampui häntä kaksi kertaa päähän. Hän kuoli siihen, toisten muslimien huutaessa ’Allah Akbar’”, kertoo turvallisuussyistä nimettömänä esiintyvä silminnäkijä. Sen jälkeen hyökkääjät veivät aseet myös kolmelta muulta poliisilta ja pakenivat paikalta.

”Tarvitsemme rukouksia, sillä muslimit haluavat tuhota kristinuskoon kääntyneet tältä alueelta, erityisesti heidät, jotka ovat uhrautuneet kertomaan Kristuksen rakkaudesta muslimeille”, silminnäkijä pyytää. ”Jatkamme vainotun seurakunnan äänenä olemista, ja lopulta Jumalan työ nousee voittoisana pimeyden voimia vastaan.”

Madengho Badir, 42, saapui kotiinsa iltakymmeneltä joulukuun 9. päivä todetakseen, että hänen lapsensa, 5-vuotias Nabukwasi Shakira, 7-vuotias Gessa Amuza ja 10-vuotias Wagti Musitafa olivat kadonneet. Isä ilmoitti katoamisesta välittömästi paikallisneuvostolle ja poliisille, jotka kirjasivat katoamisilmoituksen. ”Olen viettänyt unettomia öitä yrittäessäni löytää lapseni, mutta turhaan”, Badir kertoo. ”Tiedän muslimien tehneen tämän, jotta menettäisin uskoni Kristukseen ja palaisin islamiin. Tiedän Jumalan vastaavan rukouksiimme ja saan lapseni takaisin, sillä ainut toivoni on Jeesuksessa.” Kylässä asuva nuori poika kertoo ryhmän muslimeja etsineen Badiria tuona iltana ja hän sanoo johdattaneensa heidät Badirin talolle.

Morning Star News

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print