Uzbekistan: Ratsia, kidutusta ja varkauksia

uz-tashkentPoliisit suorittivat 8. marraskuuta ratsian pääkaupungissa Tashkentissa sijaitsevaan yksityiskotiin, jossa joukko uskovia oli koolla. Uskovat pidätettiin ja heitä kidutettiin. Poliisit myös varastivat rahaa ja takavarikoivat suuren määrän kristillistä kirjallisuutta sekä henkilökohtaista omaisuutta, kuten tietokoneita ja muuta elektroniikkaa. Lopuksi uskoville määrättiin sakot.

Ratsian takana oletetaan olleen erään koulun rehtori, joka oli ilmoittanut poliisille, että kaksi hänen oppilastaan kertoo uskostaan toisille lapsille. Oppilaita kuulusteltiin yhteyksistään seurakuntaan. Paikallisten uskovien mukaan kaksikko toimi omasta aloitteestaan.

Ratsian yhteydessä yksi poliiseista löi ja potki Ruslan Bekzhanovia päähän ja vatsaan niin, että hänen huulensa halkesi. Pengottuaan talon poliisit veivät paikalla olleet 12 aikuista ja joidenkin aikuisten sylivauvat poliisiasemalle. Pidätys kesti yhdeksän tuntia. Sen kuluessa uskovia lyötiin, he eivät saaneet käydä wc:ssä tai juoda vettä. Pidätetyistä viidellä oli alle vuoden ikäisiä lapsia. Äidit eivät saaneet ruokkia lapsiaan ennen kuin allekirjoittivat lausunnon pastoria ja itseään vastaan. Lausunnossa he kertovat, että pastori opetti heille uskoa Jeesukseen Kristukseen.

Forum 18 News Service