Your Cart

Uzbekistanilaiselle kristitylle tuomio kristillisen kirjallisuuden hallussapidosta

interrogation-of-ministers-1
Uzbekistanissa ratsiat uskovien koteihin ovat yleisiä. Tässä kuvassa poliisit kuulustelevat erästä evankelistaa.

Baptistikristitty Stanislav Kim on saanut kahden vuoden tuomion uskonnollisten kirjojen hallussapidosta kotonaan. Kahden vuoden ajan hän elää kotonaan tiukkojen sääntöjen alaisuudessa ja valtio vie viidesosan hänen palkastaan. Kyseessä on jo toinen kerta vuoden sisään, kun häntä rangaistaan samasta rikoksesta.

Uzbekistanin viranomaisten mukaan uskonnollista kirjallisuutta ei saa säilyttää muualla kuin virallisesti rekisteröidyissä uskonnollisissa rakennuksissa. Lisäksi kaiken maahan tuotavan uskonnollisen kirjallisuuden tulee saada uskonnollisista asioista vastaavan komitean hyväksyntä.

Kim on valittanut tuomiosta, mutta jos se jää voimaan, hänen tulee löytää viranomaisten hyväksymä työpaikka ja maksaa palkastaan 20 prosenttia sakkona valtiolle tavanomaisten verojen lisäksi. ”Tiedän, että uskontolain mukaan viranomaisilta pitää pyytää lupa jokaista uskonnollista kirjaa varten, mutta kaksi vuotta sakkojen maksamista valtiolle on liian ankara rangaistus ainoastaan siitä, että säilytän kristillisiä kirjojani kotona”, hän sanoi.

Tuomio oli seurausta poliisien ja salaisen poliisin (NSS) toukokuussa Kimin kotiin suorittamasta ratsiasta. Tuolloin viranomaiset takavarikoivat häneltä Raamattuja ja muita kristillisiä kirjoja.

Lähde: Forum 18

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print