Your Cart

Viranomaisetkin messiaanisen seurakunnan kimpussa Israelissa

Sisäänkäynti Beit Hallelin vanhoihin tiloihin, jonka Ashdodin kaupunki nyt väittää toimineen laittomasti.

Aivan kuin siinä ei olisi riittävästi, että ortodoksijuutalaiset tärvelivät messiaanisen seurakunnan uutta rukoushuonetta, nyt Ashdodin kaupunki ahdistelee Beit Hallel -seurakuntaa viranomaisteitse ja on julistanut, että yhdistys toimii laittomasti.

Viime lauantain (17.11.) Aikamme Marttyyrit -ohjelmassa* kerrottiin Israel Pochtarin johtamasta seurakunnasta, joka on perustamisestaan saakka ollut äärijuutalaisten hampaissa. Uhkailu ja hyökkäykset ovat kohdistuneet myös seurakuntalaisiin. Lyhyen rauhallisen ajanjakson jälkeen ortodoksijuutalaiset tärvelivät seurakunnan uutta rukoushuonetta syyskuussa.

”Saimme toimilupamme 11 vuotta sitten”, pastori Israel Pochtar kertoo Kehila Newsille. ”Sitten yhtäkkiä eräänä päivänä he heräävät ja sanovat, että se on laiton?”

Viimeisin uhka, joka on uusi taktiikka aiempaan fyysiseen seurakunnan omaisuuden tuhoamiseen nähden, sai alkunsa, kun Pochtar ja seurakunnan muut johtajat menivät kaupunginvirastoon keskustelemaan luvista suunnittelemaansa uutta rakennusta varten.

”Me emme saaneet lupia, mutta saimme lisäksi kirjeen, jossa kerrottiin, että nykyinen rakennuksemme on laiton”, Pochtar sanoi. Kaupunki syyttää seurakuntaa ”laittomasta kokoontumisesta ja rukoushuoneen ylläpitämisestä kaupungissa”.

Syyskuun lopulla lähetetyn kirjeen sisältö on huomattava muutos aiempaan, sillä kaupunki itse oli myöntänyt Beit Hallelille verovapauden seurakunnan yleishyödyllisyyden perusteella vuosikymmen sitten.

Asia on ollut käymistilassa noin kahden vuoden ajan, jolloin yksi kaupunginvaltuuston jäsen, Avi Amsalem, lupasi julkisesti tehdä kaiken voitavansa lakkauttaakseen messiaanisten seurakuntien toiminnan kaupungissa. Amsalem pyrkii parhaillaan uudelle kaudelle. Hän on ortodoksijuutalainen ja kuuluu Shas-puolueeseen. Hän on myös Ashdodin varapormestari.

Aiemmat taistelut kääntyneet parhain päin

Lokakuun lopulla lähettämässään kirjeessä Pochtar sanoo, että kaupunki ”on todella ottanut tehtäväkseen lakkauttaa olemassaolomme ja työmme kaupungissa”.

Jatkuvista hyökkäyksistä huolimatta Pochtar sanoo saaneensa Pyhän Hengen yliluonnollista rohkaisua.

”Olemme käyneet läpi useita taisteluja ja niistä jokainen on kääntynyt kannaltamme hyväksi”, Pochtar kirjoitti. ”Joten nyt katsomme miten tämän kanssa käy.”

Seurakunnan asiamies, israelilainen juristi, joka on voittanut oikeudessa useita tapauksia muiden messiaanisten seurakuntien puolesta, hoitaa myös tätä tapausta.

Pochtar uskoo, että seurakunnan Ashdodissa kohtaama jatkuva syrjintä johtuu vaikutuksesta, joka seurakunnalla on kaupungissa. Seurakunta auttaa kuukausittain 1200 perhettä, holokaustista selvinneistä invalideihin, yksinhuoltajiin ja uusiin maahanmuuttajiin. Seurakunta tarjoaa ruokaa, vaatteita ja terapiaa. Keskuksen toiminnasta vastaa noin sata vapaaehtoista.

Ashdodin kahden messiaanisen seurakunnan ja kotiseurakuntien työ vetää vertoja ortodoksijuutalaisten 350 synagogan työlle.

”Se on yksi syy, miksi uskonnolliset ihmiset ovat käyneet kateellisiksi”, Pochtar sanoo. ”He näkevät mitä me teemme ja mikä vaikutus sillä on. Ja kaikki tietävät, että ortodoksijuutalaiset auttavat vain toisiaan.”

Pochtar sanoo, että hänen tiiminsä taistelee tämän viimeisimmän taistelun estääkseen syntymästä ennakkotapausta, jota voitaisiin käyttää ”asettamaan tiukkoja rajoituksia muiden seurakuntien työlle Israelissa”.

* Beit Hallel -seurakunnasta kertonut viime lauantain Aikamme Marttyyrit -ohjelma on kuunneltavissa Radio Dein ohjelma-arkistosta. Pääset sinne tästä klikkaamalla ja valitsemalla 17.11. tulleen ohjelman. Aikamme Marttyyrit -ohjelma alkaa uutisten jälkeen.

Lähde: Kehila News

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print